Tässä jo muutama tovi takaperin sain blogiini kommentin, jossa ihmeteltiin, että kuinka kukaan haluaa elää täällä jossain ei missään, viitaten ymmärrykseni mukaan nykyiseen asuinpaikkaani Kiiminkiin (joka muuten nykyisin on osa Oulua). Koska olisi täyttä typeryyttä lähteä väittelemään siitä, mikä kenenkin mielestä on tai ei ole ”jossain”, kerrottakoon sen sijaan siitä, kuinka minä täällä pohjoisen tähden alla jaksan asua.

Minua on viime aikoina lohduteltu useammankin kerran toteamalla, että ”eihän sitä tiedä vaikka nopeastikin pääsisitte muuttamaan työn perässä taas johonkin muualle, etelään tai ulkomaille”, saaden Kiimingissä asumisen kuulostamaan lähinnä vankilatuomiolta, joka ei auta kuin kärsiä ennen elämässä eteenpäin pääsemistä.

Itsehän en lähtökohtaisesti tykkää ajatella lähtemistä ennen kuin olen kunnolla edes saapunut. On toki luonnollistakin ajatella, että ihminen, jolla 90210 Beverly Hills on juuri muuttunut 90900 Kiimingiksi, saattaisi hyvinkin olla asian vuoksi hajalla. Ja ehkä olisinkin, ellei tässä välissä olisi ollut reilun puolen vuoden ajanjaksoa, jolloin en oikeasti asunut missään, ainakaan tositarkoituksella. Uskokaa kun kerron, että kun ei ole kotia, työtä tai muutakaan tarttumapintaa mihinkään paikkaan muutamaan hetkeen, sitä oppii kummasti arvostamaan asioita kuten koti, olipa se missä tahansa, vaikka sitten Kiimingissä.

Vaikka todellisuudessa asuinpaikan vaihtuminen lähivuosina onkin ihan mahdollista, haluan ajatella, että juuri nyt olen siinä paikassa missä minun kuuluukin olla ja on parempi nauttia elämästä nyt eikä sitten joskus tulevaisuudessa. Tämä elämän mittainen seikkailu tapahtuu nimittäin juuri tällä hetkellä ja aion ottaa siitä kaiken irti; nauttia maaseudusta, puhtaasta ilmasta, oikeasta talvesta, kauniista luonnosta, ison talon kotitöistä ja omasta rauhasta. Sillä kaikkien eri asuinpaikkojen ja niiden tuomien kokemusten arvo on rahassa, väkiluvussa, baarien ja ruokakauppojen määrässä mittaamatonta.

Mitä minä sitten teen täällä, ei missään? Kaupungin kerrostaloasuntoon verrattuna omakotitalo teettää enemmän töitä, etenkin kun käytössä ei ole meksikolaista puutarhuria ja lämmityskin hoidetaan pääosin itse takkaa ja leivinuunia lämmittämällä. Sekä minulla että miehellä on myös tämä vapaa-aikaa rajoittava tekijä ja elintason varmistava asia nimeltään työ, joka vaatii oman aikansa ja panoksensa. Ja kun on palkkatuloa, niin rahansa voi tuhlata jossain kylän kolmesta ruokakaupasta, joiden valikoima kattaa kyllä omaa kokkaustaitoani vastaavat tarpeet. Tässä kylällä on myös erinomaisen hyvin varusteltu kuntosali, josta on hyvää vauhtia tulossa toinen kotini ja polkupyörällä ja juostenhan pääsee polkuja ja teitä pitkin niin pitkälle kuin kunto kestää. Ja jos elämältäni haluan jotain Kiimingin tarjontaa eksoottisempaa, on Ouluun vain parinkymmenen minuutin ajomatka ja sieltähän lennän vaikka Timbuktuun jos sille päälle satun.

Vaikka maisemat ovat erit ja aurinko paistaa harvemmin kuin Kaliforniassa, en voi sanoa, että elämäni olisi sisällöltään merkittävästi muuttunut Kiiminkiin muuttamisen jälkeen. Treenaan, syön, työskentelen, teen kotitöitä ja nautiskelen kotielämästä siinä missä ennenkin. Ainoa asia missä näin ensialkuun on vajausta, on sosiaalinen elämä, mutta onneksi tulen loistavasti toimeen itseni ja mieheni kanssa.

Yhteenvetona sanoisin, että siinä asuuko jossain vai ei, on kyse enemmänkin asenteesta kuin maantieteellisestä sijainnista. Jos suhtautuu elämään seikkailuna, haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja oppia jotain itsestään ja maailmasta matkan varrella, sitä osaa suhtautua paikkaan kuin paikkaan avoimin mielin ja ottaa sen tarjoaman kokemuksen vastaan rikkautena. En sano, etteikö tulevaisuudesta pitäisi haaveilla, mutta sitä odotellessa kannattaisi kuitenkin nauttia nykyhetkestä.

Missä sinä asut, et missään vai juuri oikeassa paikassa?