Tänään olisi ollut täydellinen perjantai,

MUTTA

aamulla herätessä tukkani oli aivan käsittämättömän sekaisin. Ainahan se on, mutta tänään se näytti oravanpesältä jossa on rastoja. En saanut sitä ojennukseen, joten kieputin sen muka-trendikkäästi nutturalle. Hitot, se on silti sekaisin ja näyttää rastoitetulta oravanpesältä.

Olisin voinut ottaa tähän jonkin kivan kuvan siitä trendikkäästi takaraivolle kieputetusta oravanpesästä, mutta Photoshop on rikki. Särki. Katki ja poikki. Sen lisäksi, etten saa kuvitettua blogiani asianmukaisella kehysteemalla (kuten aikaisemmasta kehyksettömästä makaronikuvastakin näkee), en pysty tekemään töitäni. Tänään on siis ollut aikaa lorvailla.

Paitsi ettei ole huvittanut lorvailla. Yhtään. Olisi huvittanut mennä lenkille, mutta ei yksin. Yksin on tylsää avautua siitä, miten aamulla oli tukka sekaisin, Photoshop rikki ja elämä huonosti. Ja sitä paitsi metsäneläimetkin luulisivat hulluksi.

Koska halusin kuitenkin ulkoilla, menin aurinkotuoliin pläräilemään posteja, siis niitä oikeita, jotka pitää hakea postilaatikosta satoi tai paistoi. Laskujen seasta löytyi muutama vaatekuvasto ja selailin sitten niitä aikani kuluksi. Olipa tyhmännäköisiä vaatteita täynnä nekin kuvastot. Ja siinä toisessa oli vain lastenvaatteita. Näytänkö joltain kotiäidiltä, häh? Tarkistaisivat paremmin kohderyhmänsä eivätkä aiheuttaisi viattomille ihmisille suotta mielipahaa. Käyttäisin saunansytykkeenä tuollaisia joutopapereita, jos olisi sauna.

No minä sitten kiukuspäissäni nukahdin siihen aurinkotuoliin. Ja jumankauta, että tuo aurinko paistaa. En saanut nukuttua, kun tuli niin kuuma ja hiki ja silmiinkin sattui ja aurinkolasit oli autossa ja auto miehellä ja mies töissä. Oli pakko tulla sisälle pakoon ja nyt on sitten kylmä. Varmasti muuten paloi naama. En nimittäin todellakaan läträä minkään kasvovoiteiden kanssa ja sen kyllä huomaa.

On muuten ihanaa tämä elämä Kaliforniassa. Ja trendikästä. Ihan joka päivä. Kannattaa olla kateellinen.

Ystävänpäivänä vietettiin Lilyn 1-vuotissyntymäpäiviä. Minä en ollut siellä. En tutustunut muihin bloggaajiin enkä ahminut niitä leivonnaisia, joita kaikki nyt palstoillaan kilvan kehuvat.

Minä en myöskään ollut paikalla silloin, kun ystäväni täytti kolmekymmentä ja toinen neljäkymmentä. Enkä ollut paikalla, kun serkkuni pääsi ripille ja toisesta tuli ylioppilas. En ollut paikalla, kun perheeni kokoontui jättämään jäähyväiset mummoni sairasvuoteen äärelle, enkä ollut paikalla, kun vietettiin hänen hautajaisiaan. En ole tavannut ystävieni lapsia, jotka ovat syntyneet viime vuonna tai sitä edellisenä enkä osallistunut työpaikkani pikkujouluihin tai muihinkaan juhlallisuuksiin.

Olen useinmiten paikassa nimeltä Muualla tai Toisaalla.

Ja tiedoksi kaikille niille, jotka ensi kesänä menevät naimisiin, minä en ole paikalla. En myöskään ole paikalla tupaantuliaisissa, grillibileissä tai muissakaan kissanristiäisissä. En ole paikalla edes silloin, kun vanhempani täyttävät kuusikymmentä. Jos teistä kuka tahansa saa nyt sydänkohtauksen, minä en ole siellä, sillä minä olen täällä. Ettekä tekään ole paikalla, kun minä täytän kolmekymmentä.

Maailman toisella laidalla asumisessa on se huono puoli, että aika monet asiat tapahtuvat edelleen Suomessa, 16 tunnin ja 800 dollarin lentolipun päässä. Varsinkin, kun elämää on tällä pallonpuoliskolla takana vasta 2,5 vuotta, ovat ne tärkeimmät ja kiinteimmät ystävyyssuhteet edelleen Suomessa, puhumattakaan omasta perheestä. Toki tapahtumia riittää täälläkin ja ovathan ne jopa lisääntymään päin, mutta silti on aika usein sellainen olo, kuin jäisi jostain paitsi.

Joku tekoviisas tähän varmasti sanoisi, että mitäs läksit. Mielestäni kuitenkin se, että pelkää mitä kaikkea voi menettää, on huono syy olla lähtemättä. Mutta se, mitä kaikkea uutta voi löytää, on ihan kelpo syy lähteä. No, kuten isälläni on tapana sanoa, tuleehan näitä jouluja, syntymäpäiviä ja hautajaisia myöhemminkin.

Olen viime kuukausien aikana kasvanut ihmisenä (yeah right), tai sitten vain lakannut välittämästä, mutta suuret vastoinkäymiset eivät enää mieltäni juurikaan heilauta suuntaan taikka toiseen. Siksi en jaksa niistä juurikaan huudella ja toisaalta, miksi murehtia asioita, joille ei kuitenkaan voi tehdä mitään, tai ainakaan kovin paljoa. ”Murehtikoot ja miettikööt ne, joilla on isompi pää”, kuuluu motto rapakon takaa. Mutta eipä hätää, en minä sentäs yli-ihminen ole! Varsin huolettomasta elämänasenteestani huolimatta, näen edelleen punaista monista pienistä asioista. Niinpä sanumarian eilisestä avautumisesta inspiroituneena, päätin minäkin listata kuluneen viikon ärsytykset. Realismia – olkaa hyvät!

Matto, joka opettelee pian lentämään – ikkunasta

 

1. HOMEKASVUSTO JUOMAREPUSSA

Viikon pohjanoteeraus ja ehdoton inhokki numero yksi, on homehtunut juomareppu. Reppu oli ollut poissa käytöstä puolisen vuotta ja mitä ilmeisemmin olin unohtanut huuhdella ja kuivata sen kunnolla edellisen käyttökerran jälkeen. Pyörälenkille lähtiessäni täytin repun Gatoradella terästetyllä vedellä  ja join onnellisena repun tyhjäksi. Kotona reppua huuhdellessani huomasin, että sekä juomaletku että koko nestesäiliö oli kasvattanut sisäänsä huomattavan määrän vihreää, sammalennäköistä hometta. Herkempi olisi kai tässä vaiheessa oksentanut. Minä mietin, että olikohan siinä homeessa paljon hiilareita.

 

2. HIRVIÖ AUTOTALLISSA

Tiedättehän sen tunteen, kun aurinkolomalla istut hotellin parvekkeella viinilasi kädessäsi, lempeän iltatuulen hyväillessä auringonpolttamaa ihoasi ja kuulet pimeydessä heinäsirkkojen hennon soinnin. Siitä tietää, että on lomalla etelän lämmössä, kaukana stressistä. Kun tuo sama säksätys alkaa kuulua omassa autotallissa valojen sammuttua, tiedät, että sisätiloihin on tunkeutunut hirvittävä öttiäinen. On vaikeaa rentoutua sohvalla telkkaria katsellen, kun kuulet autotallista mulkosilmäisen heinäsirkan taukoamattoman, vertahyytävän elämöinnin.

 

3. MATTO, JOKA OPETTELEE PIAN LENTÄMÄÄN – IKKUNASTA

Löysimme pitkähkön etsiskelyn jälkeen makuuhuoneeseemme ihanan pehmeän villaisen maton, jonka päällä voi venytellä raskaan treenin jälkeen. Ja katinkontit. Mattoa ei tarvitse kuin katsoa, ja siitä pöllähtää valtaisa määrä pölyä ja karvaa ympäriinsä. Eipä siis paljoa houkuta ajatus maton päällä pyöriskelystä, kun mattovillaa on muutenkin joka vaatekappaleessa, autossa ja eväsleipien välissä. Kuka helvetti tuollaisia mattoja edes valmistaa? Ja minkälainen idiootti sellaisen ostaa?

 

4. AJOKIELLOSSA OLEVA MOOTTORIPYÖRÄ

Tyhmä amerikkalainen vakuutusyhtiö keksi, että pitääkseen moottoripyörävakuutuksen voimassa, pitäisi olla voimassaoleva moottoripyöräkortti. Nyt oikeasti! Suomalaisen moottoripyöräkortin hankkimiseen vaaditaan tuntikausia kuolettavan tylsää istumista teoriatunneilla, loputtomalta tuntuvaa keilojen väistelyä harjoittelukentällä ja vielä vähän lisää ajotunteja liikenteen seassa, opettaja haukkana selustaa vartioiden. Mutta se ei jenkille riitä. Pitää tehdä omat testit ja kokeet. No, onneksi voi aina ajaa autolla, kunnes saa paikalliset korttiasiat kuntoon.

 

5. AJOKIELLOSSA OLEVA AUTO

Paitsi ettei voi enää ajaa autollakaan, sillä sekin meni katsastuskonttorin paperisähläyksen vuoksi eilen ajokieltoon. AAARGHH….!

 

6. TYHMÄ VIISAUDENHAMMAS

Vaikkei järki yleensä paljon päätäni pakota, niin tällä viikolla on pakottanut, ainakin leukaperissä. Mikäpä siellä muukaan muistuttelee olemassaolostaan, kuin kauan kadoksissa ollut viisaudenhammas, joka nyt pyrkii pintaan muita hampaita tieltään työntäen. Vaikuttaisi siis kovasti siltä, että dieettini saa tehostepotkun viisaudenhampaan poistamisen ja nestemäiseksi muuttuvan ravinnonsaannin muodossa.

 

7. MÄTKYJEN ERÄPÄIVÄ, OSA 2

Tarviiko tämä selityksiä? On mukavaa, että edes yksi asia muistuttaa koti-Suomesta.

 

Noin. Ei se elämä Kaliforniassakaan pelkkää ruusuilla tanssimista ole. Mutta hei, teillä on siellä Suomessa kai aika paljon pakkasta? Meillä oli tänään +22, varjossa. Hah, löytyihän sitä positiivisuutta!