Törmäsin sattumalta viime syksyiseen kirjoitukseeni, jossa purin pelkoja tulevaisuuden suhteen. Muistan vieläkin silloin jyllänneen pakokauhun ja ahdistuksen, että mitä jos on pakko jättää Kalifornia ja palata takaisin Suomeen. Miten ihmeessä siihen voisi enää sopeutua?

No, se pelkohan sitten realisoitui. Paitsi, että lopulta ei kai ollutkaan mitään pelättävää.

Ei, neljäntenäkymmenentenätoisenakaan pakkasaamuna en itkenyt talven kylmyyttä enkä haikaillut takaisin Kalifornian lämpöön, vaan heitin paksumpaa toppatakkia päälleni. Ollakseni rehellinen, en ole juurikaan miettinyt koko Kaliforniaa, palmupuita, tai edes niitä ennen niin rakkaita kukkuloita. Osittain kai välttelen aihetta ihan tietoisestikin pitääkseni mahdollisen ikäväntunteen loitolla, mutta toisaalta en kyllä ole edes kokenut tarvetta ylenpalttiselle lämmölle tai kuusimetsää kummemmalle puustolle. Täällä on ihan hyvä.

Niin kävi, että ulkosuomalaisesta tuli kuin tulikin taas suomalainen, joskin muuttunut sellainen. Kuusi ulkomailla vietettyä vuotta nimittäin opettivat näkemään sellaisia puolia Suomesta, joita ei välttämättä hoksaisi arvostaa ellei tietäisi millaista on muualla.

Neljä vuodenaikaa, vehreä luonto, mökkielämä, yötön yö ja toisaalta talvinen kaamos, valkeat nietokset ja revontulet kuulostavat lähinnä suomalaisen turistioppaan hölinöiltä, mutta moniko suomalainen osaa niitä ihan oikeasti arvostaa? Moniko ymmärtää kuinka ainutlaatuista on seistä alasti mökkilaiturilla, kun ympärillä on niin hiljaista, että voi kuulla tuulen koivupuussa?

Ja jokaikinen kerta, kun näen lapsia leikkimässä keskenään puistossa tai menossa kouluun polkupyörineen, olen haljeta onnesta. Että tässä maailmassa on vielä sellainen kolkka, jossa lapset voivat poistua kotoa ja kulkea koulumatkat ilman vanhempiaan. Tai se tunne, kun kävelee tyhjään katsastuskonttoriin ja saa hoidettua asiansa alle viiden minuutin. Tai kun asiakaspalvelunumerosta vastaa ihan oikea ihminen ja saan toimittaa asiani omalla äidinkielelläni eikä kukaan kysy mistä olen kotoisin, kun minulla on niin hassu aksentti.

Kiitos toimivasta nettipankista, kiitos rajattomasta datayhteydestä. Kiitos jokamiehenoikeuksista ja siitä, etteivät kaikki naapurini kanna asetta. Kiitos kielileikkeestä, maksalaatikosta, pinaattiletuista ja Fazerin sinisestä. Kiitos irtisanomisajasta, sosiaaliturvasta ja monivivahteisesta puoluekannasta. Kiitos.

Jep, epäsuomalaista tällainen ylenpalttinen positiivinen ajattelu, mutta uskokaa kun sanon, että se tekee Suomessa asumisesta ihan hitoksen paljon helpompaa.

 

Kuvat: Juhannusmeininkejä.