Pelkotiloja

Joku viisas sanoi minulle muinoin, että älä pelkää elämää vaan anna sen viedä, se kyllä kantaa. Ja voi jessus, kuinka tiukasti olenkaan noihin sanoihin viime aikoina takertunut! Olen jankannut itselleni aina kyllästymiseen saakka, että kävi miten kävi, kaikki kyllä järjestyy.

Todellisuudessa itsensä rauhoittelu ei auta paljoakaan. Kun pelottaa niin pelottaa.

Vasta viime aikoina olen uskaltautunut ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, ettei mies välttämättä työllistykään uudelleen täällä Yhdysvalloissa. Että me ihan oikeasti saatamme joutua muuttamaan Kaliforniasta pois, kun oleskelulupa lakkaa olemasta. Että me ihan tosissamme palaamme ehkä Suomeen. Ja että kaiken lisäksi toinen meistä olisi siellä työtön.

Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että Suomeen olisi kiva palata, saisi olla taas perheen ja ystävien kanssa, puhua omalla äidinkielellä, pyöriä vanhoissa ympyröissä ja lähteä aamulla töihin niin kuin normaalit ihmiset. Ja jos nyt johonkin, niin sinne haluaisin perustaa sen oikean kodin, hankkia koiran ja farmariauton, pystyttää takapihalle kasvihuoneen ja elää suomalaista unelmaa.

Mutta kun ne ihanatkaan ajatukset eivät kokonaan peitä pelkoa. Sen lisäksi, että pelkään mieheni mahdollisesti pitkääkin työttömyyttä ja siitä seuraavaa taloudellista ahdinkoa, pelkään itseäni.

Pelkään, että neljäntenäkymmenentenätoisena pakkasaamuna ajatukseni ajautuvat vanhan kotipihan palmupuun alle, lämpöön ja aurinkoon, ja jumiutuvat sinne. Pelkään, että palaan muistoissani uudelleen ja uudelleen vuorille horisontissa, kaikkeen mihin Kaliforniassa rakastuin ja kaikkeen minkä menetin.

Pelottaa, että kuuden vuoden muistot nakertavat sisimpäni kyyniseksi ja katkeraksi. Pelottaa, etten koskaan lakkaa vertaamasta nykyisyyttä menneisyyteen.

Eniten kuitenkin pelottaa, ettei ulkosuomalaisesta saa enää suomalaista.

Ei auta kuin räpiköidä ja toivoa, että ne siivet jossain vaiheessa ottavat tuulta alleen ja alkavat kantaa. Että kävi miten kävi, oppisin ajan mittaan näkemään menneisyyden rikkautena, en menetyksenä.

 

15 kommenttia artikkeliin ”Pelkotiloja

  1. Mitähän minä sanoisin…on niin paljon mielen päällä.

    Ensiksikin, onko kaikki kontaktit huomioitu uuden työn haussa, ja haluatteko ehdottomasti työtä vain Kaliforniasta, vai koko maasta?

    Suomeen muuttaminen ei mielestäni ole ehkä kuitenkaan kovin kauhea ajatus. Mutta jos päästää mielikuvituksensa valloilleen, ja niiden lisäksi lukee suomalaisia lehtiä, niin ehkä silloin alkaa pelottamaan etenkin työtilanne. Uskon kuitenkin, että asiat järjestyvät tälläkin elämänalueella. Ymmärrän kuitenkin sen, että tyhjän päälle on hankala palata, mutta toisaalta se voi olla hyvinkin vapauttavaa. Asenne ratkaisee paljon.

    Ulkomailla asuminen on jättänyt jälkensä, ja kotimaahan palaa hieman erilainen ja eri tavalla ajatteleva ihminen. Siitä ei ehkä osata arvostaa, ja saattaa jopa johtaa jonkinlaiseen ulkopuolisuuden kokemukseen omassa synnyinmaassaan. Näin olen kuullut kerrottavan. Mutta siitäkin ihminen selviää alkuhaasteiden jälkeen, sillä onhan Suomi sentään kotimaa.

    Itse olen ollut täällä jo liian kauan, välillä en tiedä kumpaan maahan oikein kuulun. Ehkä kuulun kumpaankin maahan, ja siksi on joskus niin vaikeaa. Ei voi olla kokonainen. Sydän siellä, järki täällä.

    Tykkää

    • Kyllä tässä alkaa olla kaikki vokaalit ostettu ja kaverit kilautettu läpi. Eikä todella ole Kalifornia rajana vaan koko maailma. Mutta aina on joku mutta.

      Ehkä eniten pelottaa se, ettei sopeudu ihan helposti. Ja toisaalta se, ettei Suomi ole enää se paikka, josta kuusi vuotta sitten lähdin.

      Tykkää

  2. Sun miehen (ulkomaan) kokemuksella on vaikea uskoa, etteikö sille töitä löytyis. Toisaalta Suomessa on sitten se hyvä puoli, että täällä on aika hyvät mahdollisuudet miettiä lisäkoulutusta tai jopa ihan uusia opintoja. Itse näin tällaisen tilanteen aika hyvänä mahdollisuutena miettiä sitä omaa osaamista ja ammattitaitoa, olisiko siinä kehitettävää, olisiko jotain muuta mielenkiintoista kokonaisuutta, josta olisi ammatillisen kehityksen kannalta hyötyä.
    Suomi ei todennäköisesti ole se sama paikka mistä lähdit. Mikä on itsessään hyvä asia, asiat kehittyy, maailma liikkuu. Se se vasta huono juttu olis jos poljettais vain paikallaan. Mutta mikä estää sopeutumasta? Sopeuduithan sinä sinnekkin monta vuotta sitten. Ja et kai vaan sorru ajattelemaan, että jos tänne tulette, tänne jäätte? Työtilanne voi taas olla aivan toinen vuoden, parin päästä. Tai sitten huomaatte, että tänne haluattekin jäädä. Molemmat vaihtoehdot ovat olemassa, kumpikaan ovi ei ole sulkeutunut.
    Ymmärrän hyvin pelkosi katkeraksi muuttumisesta, itselläni on samankaltainen tilanne, tosin eri asian vuoksi. Mutta sen jos minkä olen tajunnut on, että katkeruus on luovuttamista. Sitä, että lakkaa yrittämästä.

    Tykkää

    • Tuo uudelleen kouluttautuminen on ihan potentiaalinen ajatus kyllä. Tällä hetkellä kun miehen alalla työllistymismahdollisuudet Suomessa näyttävät aika heikoilta (ihan muutama nokialainen vaeltelee siellä vailla töitä…). Tietty niitä töitä katsellaan myös muualta Euroopasta, mutta tuntuu niissäkin aina lopulta paikan saavan joku joka on jo valmiina maassa. Ja toisaalta, jos Suomeen tulee takaisin niin enpä tiedä, voi hyvinkin olla ettei sieltä tule enää lähdettyä mihinkään. Siksi sitä kai haluaisi pyöriä vielä hetken pari maailmalla 🙂

      Tykkää

  3. Tuota pelkää varmaan jokainen ulkosuomalainen, että sopeutuuko sitä enää, jos palaa takaisin. Toisaalta sanoisin samaa kuin edellinen kommentoija: kun kerran sopeuduit sinne Kaliforniaankin, niin mikset sitten Suomeen? Etenkin kun tiedostat, että siellä ovat asiat muuttuneet ja että olet itse muuttunut ihmisenä. Ei se varmasti täysin mutkatonta ole, mutta mahdollista kuitenkin. Isompi sokki paluu varmaan on sellaiselle, joka kuvittelee palatessaan löytävänsä kaiken samanlaisena kuin millaista se oli lähtiessä. Tai jos on muodostanut mielessään Suomesta kaunistellun ja muistojen kultaaman ihannekuvan. Kaikissa paikoissahan on puolensa. Toivottavasti teille löytyy se omalta tuntuva vaihtoehto mahdollisimman pian! Uskon, että asianne järjestyvät kyllä vielä 🙂

    Tykkää

    • Mä en kyllä ole ihan 100 % sopeutunut tänne Kaliforniaan enkä koskaan 100 % tuntenut, että hei, tää on nyt se mun paikka. Kai sitä pelkää, että takaisin tullessa tuntuisi samalta Suomessakin, ettei sekään enää tunnu omalta. Että ei yhtäkkiä tunne kuuluvansa oikein mihinkään.

      Tykkää

  4. Ootteko ajatellut muita vaihtoehtoja kuin Suomea/Usaa? Suomen työtilanne kun on mitä on :/

    Mä oon itse funtsinut että melkeenpä haen Usan kansalaisuutta heti kun mahollisuus tulee, niin aina on sellanen mahollisuus, että voi etsiä täältä töitä, vaikka asuiskin välillä jossain muulla. En nyt tietenkään Vaan sen vuoksi hakisi kansalaisuutta, mutta se on osasyynä:D

    Tykkää

    • No siis, alan kyllä olla valmis menemään mihin tahansa työn perässä. Paitsi ehkä Saudeihin tai Venäjälle…

      Tuo kansalaisuushan se oli meilläkin ajatuksena, mutta oltiin vasta työstämässä greencardia. Harmi, että sekin jäi puolitiehen :/ Olisi tämä tilanne paljon helpompi.

      Tykkää

  5. Kyllä on tekemällä tehty ongelma. Suomessa voi juosta, kirjoittaa, leipoa jne.
    Voi täällä myös tehdä työtä!!!! Uskomatonta kitinää – uunista ulos ja elämään.

    Tykkää

    • Siis mitä työtä? Ihan pakko vaan kommentoida… Et itse luultavasti ole pistänyt nenääsi suomen rajojen ulkopuolelle, jos asenne on tuollainen

      Tykkää

    • Herranenaika, enhän minä ole sanonut etteikö Suomessa voisi kirjoittaa, juosta ja leipoa. Tottakai siellä voi tehdä samoja asioita kuin muuallakin (ainakin melkein), mutta moni asia on hyvin eri tavalla, osa paremmin ja osa huonommin ja oikeasti, sen näkee oikeastaan vasta, kun on asunut aikansa poissa Suomesta.

      Tuo heikentynyt työtilanne tuskin on oman mielikuvitukseni tuotosta. Sen vuoksihan sieltä on aikoinaan lähdetty muualle hommiin ja etenkin nyt on aika selvä, ettei mies kovin helposti omalle alalleen edes työllisty Suomessa. Että se on kyllä ihan todellinen ongelma, kysy vaikka niiltä tuhansilta ja tuhansilta pihalle potkituilta nokialaisilta. Tottakai on aina vaihtoehtona kouluttautua uudelleen, mutta mieluummin tietysti olisi heittämättä sitä 20 vuoden työkokemusta romukoppaan.

      Ja tämähän ei oikeastaan ollut kitinää vaan ramppikuumetta omasta tulevaisuudesta. Harmillista, jos otit tämän jonkinlaisena Suomen ja Kalifornian vastakkainasetteluna.

      Tykkää

  6. Päädyinpä kivalta vaikuttavaan blogiin! Ajatuksesi kuulostavat niin tutuilta, aivan kuin pääni sisällä puhuisit! Me olemme Saksasta Suomeen palaava perhe viiden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen ja vitsi miten jännittää, pelottaa, vähän ahdistaakin, mutta lopulta päällimmäisin tunne on se, kuinka kiva on palata tuttuun ympäristöön, perheiden ja ystävien luokse. Kaikella on aikansa ja hetkensä. Pitää ottaa ilo irti tulevasta ja siitä, että voi tavallaan aloittaa kaiken taas puhtaalta pöydältä. Minuakin jännittää tuo, miten paljon tulen vertailemaan maiden eroja, ja voi kuinka Saksassa oli se ja tuo paremmin. Onneksi kuitenkin Suomessakin on niin paljon hyvää. Kaikkea hyvää sinulle ja (Suomen)lippu korkealle! 🙂

    Tykkää

  7. Paluuviite: Pelko olikin turhaa | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s