Törmäsin sattumalta viime syksyiseen kirjoitukseeni, jossa purin pelkoja tulevaisuuden suhteen. Muistan vieläkin silloin jyllänneen pakokauhun ja ahdistuksen, että mitä jos on pakko jättää Kalifornia ja palata takaisin Suomeen. Miten ihmeessä siihen voisi enää sopeutua?
No, se pelkohan sitten realisoitui. Paitsi, että lopulta ei kai ollutkaan mitään pelättävää.
Ei, neljäntenäkymmenentenätoisenakaan pakkasaamuna en itkenyt talven kylmyyttä enkä haikaillut takaisin Kalifornian lämpöön, vaan heitin paksumpaa toppatakkia päälleni. Ollakseni rehellinen, en ole juurikaan miettinyt koko Kaliforniaa, palmupuita, tai edes niitä ennen niin rakkaita kukkuloita. Osittain kai välttelen aihetta ihan tietoisestikin pitääkseni mahdollisen ikäväntunteen loitolla, mutta toisaalta en kyllä ole edes kokenut tarvetta ylenpalttiselle lämmölle tai kuusimetsää kummemmalle puustolle. Täällä on ihan hyvä.
Niin kävi, että ulkosuomalaisesta tuli kuin tulikin taas suomalainen, joskin muuttunut sellainen. Kuusi ulkomailla vietettyä vuotta nimittäin opettivat näkemään sellaisia puolia Suomesta, joita ei välttämättä hoksaisi arvostaa ellei tietäisi millaista on muualla.
Neljä vuodenaikaa, vehreä luonto, mökkielämä, yötön yö ja toisaalta talvinen kaamos, valkeat nietokset ja revontulet kuulostavat lähinnä suomalaisen turistioppaan hölinöiltä, mutta moniko suomalainen osaa niitä ihan oikeasti arvostaa? Moniko ymmärtää kuinka ainutlaatuista on seistä alasti mökkilaiturilla, kun ympärillä on niin hiljaista, että voi kuulla tuulen koivupuussa?
Ja jokaikinen kerta, kun näen lapsia leikkimässä keskenään puistossa tai menossa kouluun polkupyörineen, olen haljeta onnesta. Että tässä maailmassa on vielä sellainen kolkka, jossa lapset voivat poistua kotoa ja kulkea koulumatkat ilman vanhempiaan. Tai se tunne, kun kävelee tyhjään katsastuskonttoriin ja saa hoidettua asiansa alle viiden minuutin. Tai kun asiakaspalvelunumerosta vastaa ihan oikea ihminen ja saan toimittaa asiani omalla äidinkielelläni eikä kukaan kysy mistä olen kotoisin, kun minulla on niin hassu aksentti.
Kiitos toimivasta nettipankista, kiitos rajattomasta datayhteydestä. Kiitos jokamiehenoikeuksista ja siitä, etteivät kaikki naapurini kanna asetta. Kiitos kielileikkeestä, maksalaatikosta, pinaattiletuista ja Fazerin sinisestä. Kiitos irtisanomisajasta, sosiaaliturvasta ja monivivahteisesta puoluekannasta. Kiitos.
Jep, epäsuomalaista tällainen ylenpalttinen positiivinen ajattelu, mutta uskokaa kun sanon, että se tekee Suomessa asumisesta ihan hitoksen paljon helpompaa.
Kuvat: Juhannusmeininkejä.
Onnenpäivä 
Ihanan positiivista ajatusmaailmaa! Olet niin oikeassa kaikesta…. 🙂
TykkääTykkää
On huomattavasti paremmat mahdollisuudet elää onnellista elämää, kun keskittyy enemmän positiivisiin kuin negatiivisiin asioihin 🙂 Eväät on nyt nämä ja niistä voi joko nauttia, tai haikailla naama mutrulla vieraisiin pöytiin.
TykkääTykkää
Iso peukku tälle! Joskus on helpompi nähdä ne hyvät puolet kun on käynyt kauempana ja kokenut sen, mitä on kun asiat hoidetaan hitaasti, tai kun ei todellakaan uskalla päästää lapsia yksin ulos.
TykkääTykkää
Oi kyllä. Joskus melkein kismittää, kun ihmiset valittavat jostain asiasta (vaikka kyllä valittaa saa ja monesti olisikin parantamisen varaa) ja itse miettii vain, että voi kuinka hienosti homma toimii täällä vaikkapa USA:han verrattuna…
TykkääTykkää
Toi nettipankki, datayhteys, jokamiehenoikeidet ja aseettomat naapurit jotenkin kiteyttää kaiken sen, mikä on parasta Suomessa. Innovaation, teknologian, luonnon ja ihmiset.
TykkääTykkää
Juuri näin! Hienosti tulkittu!
TykkääTykkää
Liikuttava kirjoitus, mutta autioudesta johtuvaa nopeaa asiointia lukuun ottamatta en pysty juurikaan samaistumaan. Tällaisten arvostuslistojen teko riippuu täysin siitä, _mistä_ paluumuuttaa Suomeen. Maailmassa on esimerkiksi turvallisempiakin kolkkia, joissa lapset voivat poistua kotoa ja kulkea koulumatkat ilman vanhempiaan. Luonnonrauhaa ja upea(mp)a(akin) luontoa on ties miten monessa maassa. Asiakaspalvelun tasosta puhuttaessa on olemassa Suomea valovuosia edellä olevia valtioita. (Esimerkiksi Suomen kassoilla asioidessani 98% ajasta myyjät toimivat asiakaspalvelijan sijaan numerokoneen tavoin ja sanovat pelkän summan ilman ”kiitos”-loppuosaa, mikä tuntuu yksinkertaisesti töykeältä, eikä alku- ja lopputervehdyksien puuttuminen ole myöskään harvinaista). Suomen ”henkilökohtainen tila” -ajattelu (personal space) on myös turhuudessaan raivostuttava ilmiö. Tähän kun lisätään ihmisten liiallinen suoruus kommunikaatiossa, edullisten ja kohtuuhintaisten ruokapaikkojen totaalinen puute, luokattoman alapää- ja seksihuumorin valta-asema, musiikkikulttuurin yksipuolisuus, tekemisen puute kaupungilla (ei pelihalleja, karaokebokseja ym.)… listaa voisi jatkaa useampia kymmeniä minuutteja.
Itse Japanista vaihdosta palattuani olen nähnyt Suomen valitettavasti entistäkin negatiivisemmassa valossa, kun on tottunut elämään mielekkäämmältä tuntuvassa paikassa.
TykkääTykkää
Edelliselle kommentoijalle voisin sanoa paljon matkustaneena ja ulkomailla asuneena, että joo, kyllähän se paikka vaikuttaa, mutta kaikista suurin tekijä on oma asenne ja mitä siellä päässä liikkuu ja sit ne ihmiset, ystävät Kaikesta voi löytää negatiivisia asioita, jopa Japanista. 😉 Mutta onneksi myös niitä positiivisia juttuja! 🙂 Täytyy myös muistaa, että jokaisessa paikassa on puolensa. Mikäänhän ei sinua estäne palaamasta Japaniin, jos siltä tuntuu. 🙂 Ps. Olethan muuten tietoinen kulttuurishokista..? 😉 Siinä on sellainen vaihe, jossa kaikki nähdään vaaleanpunaisten lasien takaa ja vähän siltä kuulosti..? 🙂
A.Sinivaara: hyvä kirjoitus taas kerran! Kiitos siitä! 🙂
TykkääTykkää
Tosi harmi, että Suomeen palaaminen on aiheuttanut sussa noin nihkeät meiningit. Noista mainitsemistasi asioista monikin pitää varmasti paikkaansa, mutta riippuu myös ihan siitä _mihin_ täällä Suomessa palaa. Ainakin täällä Keski-Suomessa ja toisaalta myös kotikonnuilla Pohjois-Pohjanmaalla ihmiset ovat pääsääntöisesti lämpimiä ja sosiaalisia (silloin kun vastapuolikin on), joten aivan en voi samaistua tuohon ihmisten yleiseen nihkeyteen. Tai sitten olen vaan itsekin sen verran perusjuntti, että viihdyn hyvin kaltaisteni seurassa. Mahdollista sekin.
Mutta fakta nyt on kuitenkin se, että täydellistä paikkaa ei ole olemassakaan vaan jokaisessa paikassa ja kulttuurissa on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Loput riippuukin aivan ihmisestä, että missä sitten on kenenkin makuun paskan ja marmelaadin suhde siedettävin.
Koska tässä kommentissasi asetit maita ja kulttuureja selkeästi vertailuasemiin niin sanottakoon yleisesti, että en luonnollisestikaan tarkoittanut, että jos joku asia Suomessa on kivaa tai hienoa, niin se ei voisi olla kivaa ja hienoa – tai jopa paremmin – myös muualla. Tämä on yleisin väärinkäsitys ulkosuomalaisen (ja näemmä paluumuuttajan) puheita tulkitessa. Suomen hienous ei ole pois Japanin hienoudesta tai Kalifornian hienous pois Suomen hienoudesta.
TykkääTykkää
”Suomen ”henkilökohtainen tila” -ajattelu (personal space) on myös turhuudessaan raivostuttava ilmiö.”
Henkilökohtainen tila ei kyllä todellakaan ole mikään turha ilmiö. Näin introverttinä ja helposti ihmisiin väsyvänä pidän hyvänä juttuna, että ihmiset eivät tule jatkuvasti lähelle tai ”juttelemaan mukavia säästä” joka paikassa. Arvostan suunnattomasti sitä, että toiseen ihmiseen voi ottaa etäisyyttä ilman, että sitä tulkitaan epäkohteliaisuudeksi. Kassalla minulle ainakin riittää hyvin se, että kassaneiti/herra tervehtii, sanoo summan ja lähtiessäni näkemiin (saan tällaista palvelua AINA esimerkiksi ruokakaupassa), ei siinä tarvitse jäädä juttelemaan päivän politiikasta ellei kysessä ole pikkukylän pikkukauppa, jossa tuttu kauppias itse istuu kassan takana. Kommunikaatiossa suoruus on myös hyvä asia, eipä tarvi alkaa lukemaan rivien välejä ja miettimään, mitä toinen oikeasti tarkoittaa. Suomessa mielestäni ollaan suoria, mutta pääosin ei kuitenkaan töykeitä päin naamaa, kritiikki annetaan asiasta selvästi, mutta neutraalisti. Musiikkikulttuuri on monipuolistumassa (ainakin festaritarjonnan perusteella), mutta kyllähän metallimusiikilla tuntuu olevan erityinen paikka suomalaisten sydämessä.
Huumorin osalta olen samaa mieltä, mutta alapäävitsit taitaa olla nykyään ainoa turvallinen vaihtoehto, eikä koomikot ehkä uskalla ottaa riskejä. Onneksi on muutama stand-up koomikko, jolla on hyviä juttuja muistakin aiheista.
TykkääTykkää