Aamusaunassa

Tietyt blogimaailman ilmaisut, kuten rento tunnelma ja hidas aamu, ovat taatusti monelle blogeja seuraavalle jo vähän turhankin tuttuja. Vaikka tavallisesti näitä hokemia kartankin kuin ruttoa, aion tänään syyllistyä niiden käyttöön itsekin. Minulla on nimittäin ollut tässä käsillä oikeasti hidas aamu rentoine tunnelmineen.

Aikaisen juoksulenkin jälkeen, miehen jo lähdettyä omille teilleen ja jätettyä jälkeensä valmiiksi tehdyn aamupalan, hipsuttelin kahvimuki kädessä takapihalle kliksauttamaan saunan päälle. Munakasta, toista kahvimukillista ja kymmenisen luettua asuntoilmoitusta myöhemmin istahdin tukevasti saunanlauteille ja huokaisin syvään. Vain minä ja täpötäysi saunakiulu.

171115_1

 

Sen verran on ollut viime kuukausina aikaa harjoitella saunanlauteilla istuskelua, että viihdyin löylyissä kai toista tuntia, välillä talven kylmistä öistä viilentyneeseen uima-altaaseen sukeltaen. Saunominen onkin ehkä parasta juuri yksin – kun ajantaju katoaa ja ote hellittää kaikesta mitä saunan ulkopuolella tapahtuu.

Siellä lauteilla silmät kiinni istuessani en ajatellut oikein mitään. Vain hikipisaran valumista pitkin reittä ja toisen kutittaessa alaselkää. Saunan lämpö, joka lämmittää ihmisen sieluaan myöten hehkuvaksi, ei jätä tilaa murheille, stressille tai kiireelle. Sitä on kerrankin läsnä vain itselleen kaiken ulkopuolisen karatessa ajatuksista. Ja se mitä jää jäljelle, se ulkopuolisista vaikutteista ja paineista riisuttu puhdas ja aito versio minusta itsestäni, sen kohtaaminen tekee minut valtavan onnelliseksi. Että kaiken tämän hässäkän keskelläkään en ole sitä kadottanut. Että minä olen vielä täällä, vähän piilossa, mutta olen kuitenkin.

Nyt olen jo sukeltanut vaatteisiini, antanut tukan kuivua itsekseen hallitsemattomaksi käkkäräksi ja juonut liikaa vissyä. Kello on pitkästi yli puolenpäivän ja on aika päästää ajatuksiin informaatiota maailmalta, työsähköpostista ja puhelimesta. Heippa vaan, sinä ulkopuolisista rasitteista vapaa sisimpäni, nyt on taas aika kohdata muu maailma.

Rentoa, tunnelmallista ja hidasta aamua teille muillekin. Jos ei heti huomenna, niin toivottavasti sitten joku toinen aamu. Itsensä kanssa yksistään on aika kiva olla.

 

Aikuinen värittää!

Paljastettuani muutama kuukausi sitten salaisen intohimoni ristisanatehtäviin, sain oitis muutamaltakin eri taholta vinkin kokeilla aikuisten värityskirjoja. Kehotuksista huolimatta olin jo unohtanut koko homman, kunnes eräänä päivänä Amerikan ottoäitini toi minulle kauppareissulta huisin hienon värityskirjan ja puuvärit!

Olo oli kuin lapsella jouluaattona, kun revin puuväripakkausta auki ja pläräsin kirjan läpi. Päästyäni lopulta värityspuuhiin, kului pari tuntia silmänräpäyksessä, kun värittelin kuvaa varoen samalla sotkemasta yli rajojen.

Olin lapsena ja vielä teininäkin kova piirtämään ja maalaamaan, mutta kun luova työ vei mennessään, ei luovuutta tuntunutkaan enää riittävän työajan ulkopuolelle. Kovasta yrityksestä huolimatta, en koskaan kokenut olevani erityisen hyvä piirtäjä ja hermostuinkin tämän tästä keskinkertaisuuteeni. Värityskirjan työstäminen onkin ollut minulle valtavan suuri positiivinen yllätys, siinä kun vältyn piirtämisen tuskalta, mutta saan tehdä sitä mistä eniten taiteilussa pidän, leikkiä väreillä, varjoilla ja muodoilla.

Se mikä tässä touhussa kuitenkin on kaikkein parasta, on totaalinen katoaminen värittelyn maailmaan. Kun ne vähätkin ajatukset värityksen aikana liittyvät lähinnä seuraavan värikynän valintaan, ollaan melko lähellä transsin esiastetta.

Taidetta ilman aivoja!

Stressimörkö suosittelee muillekin! Ja aikuisten värityskirjahan on myös kiva ja kohtuuhintainen lahjaidea!

Elämä ja ruokavalio näkyy iholla

Elettiin kai alkuvuotta, kun havaitsin ensimmäisen kerran säärissäni pienet ihottumalaikut. Vuosien takaisesta kokemuksesta tiesin, että atooppinen ihottumahan se siellä kukkii ja se hoituisi kyllä pois päiväjärjestyksestä apteekin kortisonivoiteella ja tulevalla auringonpaisteella. Vaikka ihottuma ei hoidoista ja auringosta huolimatta kokonaan parantunutkaan, tuntui se pysyvän mukavasti aisoissa enkä stressannut asiasta sen enempää.

Kun elämä sitten kesä-heinäkuussa nykäisi maton alta, alkoi säärieni ihottuma nopeasti pahentua. Toisinaan sääreni näyttivät aamuisin lähes normaaleilta, mutta iltaan mennessä ihoani koristi taas kirkkaanpunaiset läiskät. Yritin oleskella mahdollisimman paljon auringossa, käyttää kuuriluontoisesti ilman reseptiä saatavia kortisonivoiteita, nappailla allergialääkkeitä, valella iholle kookosöljyä, perusvoiteeseen sekoitettua ruokasoodaa sekä oliiviöljyä, tuloksetta. Vaikka osa kikoista hetken auttoikin, palasi ihottuma aina takaisin peittäen lopulta alleen valtaosan sääristä ja pohkeista.

Reilu viikko sitten iltapesulla huomasin uuden ihottumalaikun, kasvoissani. Olin ollut melko harmissani jo säärien rujosta ulkomuodosta, onhan minulla aina ollut hyvä iho, mutta ihottuman levitessä kasvoihin alkoi oikeasti iskeä paniikki. Tässä vaiheessa viimeistään olisin halunnut ihotautilääkärin puheille, mutta miehen menettäessä työnsä, menetimme myös terveysvakuutuksen. Sen tilalle ottamallani matkavakuutuksella saan kyllä hoitoa akuuteissa tilanteissa, mutta en usko kroonisen ihosairauden kuuluvan korvauksen piiriin, valitettavasti.

Koska lääkäriin pääsyä joudun todennäköisesti odottelemaan vielä ainakin kuukauden verran, ryhdyin etsimään netistä vaihtoehtoja itsehoidoksi. Päädyin lueskelemaan ruoka-aineista sekä niiden vaikutuksesta atooppiseen ihoon. Tajusin aika nopeasti, että katastrofin keskellä retuperälle päästämäni ruokavalio yhdistettynä korkeaan stressitilaan, ei ainakaan auttaisi ihottuman hillitsemiseen kotikonstein. Koska en toistaiseksi pysty vaikuttamaan stressitasooni, päätin tarttua sitäkin hanakammin ruokavaliooni.

Ryhdyin eliminoimaan ruokalistaltani kananmunia lukuunottamatta kaikki yleisimmät atooppista ihottumaa pahentavat ruoka-aineet. Pois jäivät kaikki viljat, sokeri, maitotuotteet (paitsi juusto), pähkinät, tomaatti, sitrushedelmät, epämääräiset lisäaineet ja mikä pahinta – rakastamani kala ja äyriäiset.

Ällöjen ihottumakuvien sijaan kuva aamupalatarpeista.

Nipistettyä ruokavaliota on nyt takana viikon verran ja kasvojen ihottumalaikku on hävinnyt lähes kokonaan. Sääreni ovat vieläkin melko hurjan näköiset, kuin polttopullolla poltetut, mutta kutina ja epätasaisuus ovat ehkä kuitenkin rauhoittumaan päin. Tunne vatsanpohjassa on myös sellainen, että tämän yltiösiistin ruokavalion positiivisena sivuvaikutuksena saatan päästä eroon myös niistä vyötärölle viime kuukausien aikana tarttuneista donitseista.

Onkos siellä muita atooppisesta ihottumasta kärsiviä? Oletteko te huomanneet stressin ja ruokavalion vaikuttavan ihon kuntoon? Ja hei, kaikki ihonhoitovinkit otetaan ilolla vastaan!

Elävien kirjoissa

Joo joo, ällöä on, mutta tiedättekö sen loistofiiliksen, kun parin päivän flunssakooman jälkeen tuntee itsensä ensikertaa sen verran terveeksi, että kykenee pesemään hiukset? Saatan toki olla ainoa laatuani, mutta olen flunssaisena niin viluinen ja suoranaisen välinpitämätön, etten halua edes ajatella märkiä hiuksia ja selkäpiitä pitkin valuvaa kylmää vettä, vaan hiippailen tukka limaisella nutturalla sohvan ja jääkaapin väliä vaikka päiväkausia. Jep, todellinen Bile-Danin unelma siis.

Nukuttuani kolme vuorokautta lähestulkoon kellon ympäri ja noustuani sängystä vain siirtyäkseni sohvalle tai päinvastoin, tunsin vihdoin tänä aamuna oloni sen verran eloisammaksi, että päätin tehdä jotain peilistä tuijottavalle zombille. Hiustenpesu, ylimääräisen karvoituksen ajelu, kasvonaamio, kuorinta ja kerros itseruskettavaa naamavärkissä tekivät ihmeitä. Kuollut muumi on poissa ja tilalla nainen, joka uskaltautui ilman nessupakettia lähitaikkuravintolaan lounaalle.


Loistofiilis!

Mutta oli minulla oikeastaan vähän asiaakin tämän ällöttävän intiimin paljastuksen lisäksi. Olen nimittäin koko syksyn pohtinut influenssarokotteen ottamista ja pohdin vieläkin, tällä kertaa kun minuun taisi iskeä vain tuikitavallinen kausiflunssa ja pahempaa voi olla tulossa. Etenkin kun sairastan astmaa, on influenssarokotteen ottaminen yleisen käsityksen mukaan enemmän kuin suotavaa. Tiedän kyllä miksi, sillä sairastanhan flunssan jälkimainingeissa keuhkoputkentulehduksen melkein joka vuosi.

Mutta kun. En edes tiedä miksi epäröin. Ehkä ne sikainfluenssarokotteen aiheuttamat narkolepsiatapaukset kaihertavat mieltäni vieläkin ja jättivät ikuisen epäluulon rokotteita kohtaan. Mitä jos se kaikkein epätodennäköisin sivuvaikutus sattuukin omalle kohdalle? Mitä jos vaivun psykoosiin ja hyppään katolta kuvitellen olevani lintu, minulle kasvaa ylimääräinen varvas tai jos saankin rokotteen kylkiäisinä vuosituhannen miesflunssan? Toisaalta joka vuosi, sairastettuani influenssaa parista viikosta kuukauteen, vannon, että ensi syksynä hoidan kyllä itselleni rokotteen.

Olenko ainoa joka epäröi influenssarokotteen ottamista? Ajatukset puolesta ja vastaan ovat tervetulleita! Pysykäähän terveinä!

Pulla naisen tiellä pitää

Rakas aviomieheni – tuo tosielämän MacGyver, joka rakentelee autoja, taloja ja tarpeen tullen vaikka lentokoneita kolmesta kaljatölkistä, purukumista ja langanpätkästä – pyöräytti tuossa alkuviikosta vaimolleen huomattavan määrän korvapuusteja. Ovat muuten nämä leivontahommat meidän perheessä jakautuneet niin, että minä leivon leivät, mies leipoo pullat ja leipoipa kuka tahansa, niin meikäläinen hoitaa tiskit.

Onni on pullantuoksuinen aviomies!

Puolivakavasti puhuen, tämä korvapuustisatsi sattui kyllä sopivaan saumaan. Tässä asunnottomuus-/työttömyys-/maastamuuttokriisissä on nyt nimittäin päästy henkisesti siihen vaiheeseen, jossa ruoka ei enää maistu – ei, vaikka treenaisi kahdesti päivässä.

Terveelliset aamupuurot ja munakkaat olen jo aikaa sitten vaihtanut höttöisiin juustosämpylöihin, välipalat ja palkkarit ovat unohtuneet tyystin ja lounas ja päivällinenkin uppoavat alas vain pitkin hampain. Mutta onneksi on pulla! Pitkälti korvapuustien voimalla olen selviytynyt hengissä tämänkin viikon, hoidellut juoksulenkit ja palautunut salitreeneistä. Muutaman viikon päästä varmaan sitten nähdään, että onko tämä uusi pulladieetti hitti vai huti.

No, tulee siitä ainakin vähän parempi mieli.

ps. Ei ole muuten suomalaistyyppisen korvapuustin leipominen rapakon takana ihan yksinkertaista. Raesokeria saa ainoastaan Ikeasta ja karkea kardemumma on tuotu Suomesta saakka.