Grand Canyonilla

Siinä samalla, kun parisen viikkoa sitten teimme tyttöjen reissun Las Vegasiin, kävimme pyörähtämässä mutkan Arizonan puolella Grand Canyonilla. Tuo 446 kilometriä pitkä ja enimmillään 29 kilometriä leveä ja pari kilometriä syvä kanjoni on sanalla sanoen mykistävä. Sen kuvaileminen sanoin, tai edes kuvin, on lähes mahdotonta. Se täytyy nähdä itse. Tässä kuitenkin esimakua parin tältä ja edellisvuoden reissulta napatun kuvan muodossa.

Jopa minä hiljenin hetkeksi Grand Canyonin äärellä.

On se iso.

Me vierailimme Grand Canyon Villagessa, kanjonin etelälaidalla. Huomatkaa muuten, että kuvassa oikealla, kielekkeen päällä, on hyvin, hyvin pieniä ihmisiä.

Ja kanjoni vain jatkuu ja jatkuu.

Jossain sen syvimmässä kohdassa virtaa Colorado-joki. Colorado-joki muuten erottaa useita eläinlajeja toisistaan. Näin ollen joitain eläinlajeja ei tavata kuin kanjonin etelä- tai pohjoispuolella.

Vakioposeeraus Grand Canyonilla.

Tässä vaiheessa pohjoisesta alkoi lähestyä ukkosrintama ja vaikka lämpöä oli pitkälti päälle kolmenkymmenen, laski se nopeasti vaivaiseen neljääntoista. Ilmasto vaihtelee muutenkin runsaasti eri puolilla kanjonia. Kanjonin korkeilla reunamilla voi olla talvisin lunta useita metrejä, kun taas kanjonin pohja on aina lumeton.

Tässä viime vuonna otetussa kuvassa, pohjoisempana Glen Canyonilla,

on kanjoni paljon kapeampi. Alla virtaa Colorado-joki.

Glen Canyon Dam. On siinä padolla kokoa.

Padon taakse vangittu Colorado-joki muodostaa Lake Powellin.

Ja jälleen kerran, luonto on tässä maassa ihmeellinen. Kuten olen ehkä aikaisemminkin maininnut, olemme reissanneet melko paljon pitkin poikin Kaliforniaa, Arizonaa, Nevadaa ja Utahia. Paljon on nähty, mutta yksi vaikuttavimmista paikoista on ollut Grand Canyon. Ei ihme, että se ennen oli yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Eli lisätkäähän yksi kohde lisää toivematkalistallenne!

ps. Grand Canyonille pääsee muuten näppärästi Las Vegasista helikopterilla halvimmillaan reilulla parilla sadalla taalalla. Automatka Las Vegasista Grand Canyon Villageen kestää n. 3-4 tuntia.

Parisuhdepäivä moottoripyörän päällä

Mitä tehdä silloin, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta tuskaisan kuumasti ja jotain romantiikan tapaistakin leijailee ilmassa? Silloin puetaan paksu nahkatakki päälle, katsotaan vielä kerran toista hellästi silmiin, vedetään kypärä syvälle päähän, läimäytetään musta visiiri kiinni ja ajetaan edellä ajavan takapuolta tuijottaen sinne, missä on vielä kuumempi. Siinä sitä vasta on, romantiikkaa.

Maisema se on edellä ajavan takapuolikin.

 

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, on moottoripyöräily yksi parhaista asioista, joita pariskunta voi yhdessä tehdä. Kun ei tarvitse vaihtaa sanaakaan, ei tule riitaa. Kun ei tule riitaa, on kaikki hyvin.

Ja tähän asiaan kuulumattomaan väliin päivän tyyli.

Hei katsokaa mun hienoa uutta ajotakkia!

 

Turhanpäiväisen puhumisen sijaan pariskunta voikin keskittyä harjoittelemaan kommunikointia kehonkieltä hyödyntäen ja näin oppia ymmärtämään toisiaan entistä paremmin. Puolisoista toisen huitoessa villisti, voi toinen arvuutella onko rakkaallaan mahdollisesti nälkä vai ampiainen kypärässä. Myös vessahädälle, bensan loppumiselle sekä takapuolen puutumiselle on olemassa omat käsimerkkinsä, joskaan niiden tulkinta ei aina ole niin helppoa. Takapuolen puutumisen ja vessahädän käsimerkit kun ovat jotakuinkin samat.

No oli siellä ihan hienoja oikeitakin maisemia joita ihailla.

 

Toisen osoittaessa jotain takavasemmalla, voi toinen vain arvailla yrittääkö hän kiinnittää huomiosi pellolla lojuvaan hylättyyn autonromuun, tiellä retkottavaan haisunäädän raatoon vai ohi vilahtaneeseen risteykseen. Kun sitten pysähdytään tankkaamaan, voidaan käydä sanallisesti läpi yhteisiä kokemuksia, kuten:

– Näitsä sen peuran siinä tien vieressä?

– Ööö…jaa mikä peura?

– Vitsi mulla on hiki, ihan kauheen kuuma!

– Joo, haluutsä kokeilla miten mun kalsarit on hiestä märät?

– Hais muuten ihan karseelle se haisunäädän raato.

– Niinpä. Sun takkis haisee muuten vieläkin ihan kuolemalta.

– Mitä sä oikeen hidastelit siellä?

– Meidän takana ajoi poliisiauto.

– Onko vielä pitkä matka?

– Emmä kyl oikeestaan tiiä missä me ollaan…

Ja loppuun vielä päivän tyhmä kuvakevennys.

Paluu kuntosalille

Itselleni kesä on tarkoittanut melkein aina salilta irtaantumista. Suomessa asuessa ilmiö selittyi pitkälti, milläs muullakaan, kuin sääoloilla. Kun kerrankin voi harrastaa ulkona, niin miksi ihmeessä menisi urheilemaan salin pimeyteen? Täällä tilanne on aivan päinvastainen. Kesäkelit sen kuin jatkuvat ja ulkona on vieläkin niin kuuma, ettei kukaan täysipäinen edes haaveilisi siellä juoksemisesta tai pyöräilemisestä. On vain kuuma, kuuma ja kuuma. Aurinko tuijottaa tuimana pilvettömältä taivaalta valmiina kärventämään kuoliaaksi jokaisen, joka uskaltautuu ulos talosta. Ja arvatkaa vain, kuka päätti hetki sitten käydä juoksulenkillä, kun varjolämpötila kohosi +34 asteeseen? Voin kertoa, etten edes saunassa hikoile niin paljon, kuin vaivaisella 45 minuutin hölkkälenkillä. Ei ole suomalaista varten tämä keli, ei.

Helteet ajoi takaisin puntille

 

Kun menneenä kesänä vietin kuukauden Suomessa, minä keskitin kaiken tarmoni riemusta kiljuen juoksemiseen. Ihanan viileisiin juoksulenkkeihin märissä lenkkareissa. Ja minä juoksin ja juoksin ja vielä vähän lisää, kymmenisen kilometriä lähes päivittäin. Salilla taisin käydä kuukauden aikana vain neljästi. Ja voi sitä ihanuutta, kun hiki tulee suorituksesta eikä kolmenkympin helteestä.

Mutta nyt on arki ja kuumuus täällä taas. Vaikka on syyskuu, ulkona on yli kolmekymmentä astetta lämmintä, paikalliset Pekka Poudat ennustavat viikonlopulle lähes neljänkymmenen asteen helteitä ja minä olen astellut nöyränä takaisin salille. Aamucardio ilmastoidulla kuntosalilla, vaikkakin juoksumatolla tai crossarilla, kuulostaa houkuttelevalta ja samalla voi vaikka katsoa telkkarista minkälaista hellettä säätyttö lupaa ensi viikolle. Ja ah, kun kuntosali on kauppojen ohella yksi niistä harvoista paikoista joissa ei ole kuuma, ei harmita yhtään viettää siellä aikaansa yhdessä rautaromun kanssa.

Mitään kovin suuria tuhoja ei kesä kropassa tehnyt, vaikka liikuntamäärä hetkellisesti lähes puoleen putosikin (normaalin kahden kerran sijaan treenasin vain kerran päivässä). On silti enemmän kuin paikallaan kaivaa esiin juoksemisesta riutuneet lihakset ja sitä myöten antaa painon nousta taas kilon tai pari. Kyllä se siitä taas lihaksi muuttuu.

Jotain muutoksiakin on treenaamiseen tulossa. Teimme nimittäin puolison kanssa päätöksen, että viikonloppuisin ei treenata. Ainakaan paljoa. Tai ainakaan kahdesti päivässä. Sen sijaan viikonloput ovat pyhitettyjä reissuille, moottoripyöräilylle ja ystävien tapaamiselle. Ja onpa minulla mielessäni yksi ihan uusikinei-missään-tapauksessa-liikunnallinen harrastus, jolle pitäisi löytää aikaa. Kaivoin nimittäin öljyvärit naftaliinista ja kävin ostamassa valtavan valikoiman erilaisia suteja muistamatta kuinka niitä käytetään. Mutta voi lääh. Kuumuus. On varmasti niin kuuma, ettei edes öljyväri kuivu. Tule syksy, tule, ennen kuin sulan.

Tytöt Las Vegasissa

Ja niin alkaa väsymys kaikota ja tyttöjen Las Vegasin matka olla pelkkä muisto vain. Ihan ensimmäistä kertaa en Vegasissa ollut, vaan olen tuossa keskellä erämaata olevassa aikuisten huvipuistossa käynyt jo lähemmäs kymmenen kertaa. Ja kyllä, hupia ja hauskuutta on piisannut joka retkelle. Tämän kertainen, vuoden kolmas matka erosi muista, sillä en ollut liikkeellä mieheni kanssa vaan tyttöseurassa. Ja toden totta, tämä pieni muuttuva tekijä teki Vegas-kokemuksesta hyvin erilaisen.

Tässä me tyttöset olemme vielä matkalla

halki autiomaan kohti Las Vegasia, aikuisten huvipuistoa.

 

Las Vegas on ennen kaikkea tyttöjen paikka. Tämän ymmärsimme hyvin nopeasti ensimmäisenä aamuna hotellin uima-altaalla. Olimme juuri asemoineet itsemme optimaaliseen suuntaan aurinkoon nähden, kun paikalle saapui mies tiedustelemaan olisiko meillä suunnitelmia illaksi. Ei ollut, mutta pian oli. Nimemme päätyi yökerhon vip-listalle silmänräpäyksessä. Kaksi tuntia myöhemmin oli nimemme jo kolmen eri yökerhon kutsuvieraslistalla. Ei muuta kuin ykköset päälle ja Lavo-klubille, joka oli hotelliamme lähimpänä.

Vinkki nro 1: Jos olet mies tai miesseurassa, kukaan ei todennäköisesti järjestä sinulle ilmaista sisäänpääsyä yökerhoihin. Ota siis pari aurinkotuolillista välimatkaa siippaasi, odottele josko joku kutsuu sinut yökerhoon ja todennäköisesti saat puhuttua mukaasi myös yhden miespuolisen vieraan.

Vinkki nro 2: Jos joku tulee altaalla tai kadulla kysymään iltasuunnitelmistasi, ei kyse ole iskuyrityksestä vaan siitä, että hän järjestää nimesi yökerhon vieraslistalle mikäli näin haluat.

 

Täytyy sanoa, että kyllä siinä tällainen maalainen tyrmistyi kun tajusi, että vip-kohtelu sisälsi yökerhossa oman kulmauksen, tarjoilijan sekä turvamiehen, joka saattoi naisväen vessaan ja takaisin. Niin, ja talo luonnollisesti tarjosi koko illan. Kummoinen raketti-insinööri ei tarvitse olla tajutakseen homman jujua. Yökerho tarvitsi houkutuslintuja, silmänruokaa ja selvästi myös juttuseuraa naapuripöytään telakoituneille intialais-liikemiehille. Teki mieli kysyä, että paljonko he paikastaan olivat maksaneet, mutten rohjennut. Niin sujui ilta ja aloin ymmärtämään paremmin Hangover-elokuvan sattumuksia siinä vaiheessa, kun olimme hyvää vauhtia päätymässä illan päätteeksi helikopteriajelulle. Kiitos, mutta ei kiitos ja lähdimme nukkumaan.

Vinkki nro 3: Naisen ei tarvitse Vegasissa maksaa sisään yökerhoon.

Vinkki nro 4: Laittaudu nätiksi, auttaa kummasti.

Vinkki nro 5: Vaikka juoma on ilmaista, älä juo liikaa. Ei alkoholi juomalla lopu. Mikäli viinat ja lantringit tuodaan pöytään, älä anna kenenkään muun sekoittaa juomiasi.

Vinkki nro 6: Älä lähde vieraiden miesten mukaan helikopteriajeluille. Tiedä minkälaiset helikopterit siellä odottaa…

 

Seuraavana päivänä kutsuja eri klubeille tuli useita, mutta kävimme vain drinkeillä hotellin alakerran casinolla. Ja nyt tarkkana, casino-drinkkeihin liittyy varsin käyttökelpoinen köyhännaisen niksi. Mene pelaamaan sille pelikoneelle, jonka minimipanos on yksi sentti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhdellä taalalla saa pelata sata peliä (aika pirun pitkään). Casinoilla tarjoillaan asiakkaille ”ilmaista” juomaa niin kauan, kuin asiakas pelaa. Tarjoilija kipittää paikalle yleensä aika nopeasti, kun uusi pelaaja saapuu hänen reviirilleen. Tilaa juoma ja viivyttele. Kun juoma saapuu, tippaa tarjoilijaa taalalla parilla, tulosta pelikoneesta loput pelirahat ulos ja suuntaa casinon toiselle laidalle, joka on eri tarjoilijan reviiriä. Hörpi drinkki matkalla. Istu muina naisina uudelle koneelle, työnnä edellisestä pelistä yli jääneet varannot koneesen ja jatka pelaamista ja pian tarjoilija on taas paikalla. Tilaa juoma ja taas mennään. Tätä samaa voi jatkaa aika pitkään.

Vinkki nro 7: Casinoiden drinkit ovat yleensä tosi vahvoja, ole varovainen.

 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus lähteä perjantaina takaisin kotiin. Koska erityistä syytä aikaiselle kotiinpaluulle ei ollut, päätimme pidentää reissua vielä yhden yön verran. Seitsemästä eri yökerhokutsusta valitsimme lopulta Caesars Palacen Pure-klubin. Ilmaiseksi sisään jonon ohi, ranneke käteen ja hameväelle ilmaista juotavaa puoleen yöhön saakka. Helmiä sioille, minä kun en kovin paljoa juo ja parinmuodostuksen kanssakin ollaan reilut seitsemän vuotta myöhässä.

Vinkki nro 8: Kutsuvieraslistat sulkeutuvat yleensä puolilta öin. Sitä ennen pitäisi olla paikalla.

Vinkki nro 9: Vegasissa baarit ovat auki neljään, vaikka meillä täällä Kaliforniassa suurin osa sulkeutuu jo kahdelta.

 

Majoituimme tällä kertaa Treasure Island -nimisessä hotellissa. Hotellin sijainti on erinomainen, sillä siitä on lyhyt matka kivoihin yökerhoihin (ei välttämättä tarvitse taksia) ja viereisellä tontilla on Fashion Show -ostoskeskus. Hotellin allasalue ei ole valtavan suuri, mutta aurinkoinen ja varsin viihtyisä silti. Oma valintaperusteeni tälle hotellille on kuitenkin se, että hotellin salin ja kylpyläosaston (myös sauna) käyttö on ilmaista, toisin kuin monissa muissa hotelleissa. Ja toisin kuin voisi kuvitella, suoriuduin tälläkin kertaa rituaalinmukaiselle aamucardiolle lähes jokaisena aamuna. Tässä hotellissa myös internet on ilmainen.

Vinkki nro 10: Melkein jokainen hotelli perii erikseen resort feen jokaiselta päivältä. Tämä ei yleensä sisälly hintaan jos varaat matkan esim. expedian tai hotels.comin kautta. Treasure Islandin resort fee oli $25/vrk. Maksuun sisältyy usein erilaisia etuuksia (lista löytyy täältä).

Vinkki nro 11: Hotelliin saapuessasi sano, että tämä on syntymäpäivämatkasi. Saat hyvällä tuurilla huoneeseen pienen yllätyksen. Me saimme shamppanjapullon, emmekä edes valehdelleet.

Tytöt uima-altaalla, yössä ja turvamiehen kanssa.

 

Voin lämpimästi suositella Las Vegasia matkakohteeksi tyttöporukalle. Hauskaa oli, nauratti niin, että vatsalihaksiin sattuu vieläkin ja voi sitä tälläytymisen määrää! Ja jos minä, joka en todellakaan tanssi, tanssin silti tuntikausia, ei reissu voi olla kovin epäonnistunut.

Millainen on pinnallinen ihminen?

Las Vegasin värivaloista palattuani (ja siitä juttua kasaan raapiessani), haluaisin esittää teille nopean kysymyksen, jonka Vegasin matka, viimeaikaiset kokemukset ja lausahdukset ovat herättäneet.

MILLAINEN ON PINNALLINEN IHMINEN?

 

Minä olen aina mieltänyt pinnalliset ihmiset sellaisiksi, jotka eivät välitä miltä oma toiminta muista tuntuu ja jotka näkevät maailman suppean putkilon läpi eivätkä ajattele minuuttia pidemmälle. He eivät välttämättä tee asioita siksi, että pitäisivät niistä itse, vaan koska haluavat tehdä muut kateelliseksi. Heidän maailmansa näkyy peilistä ja se on täydellinen. Niin minä ajattelin.

Sitten tulivat ihmiset, jotka sanoivat minua pinnalliseksi.

Jos on pinnallista pitää itsestään huolta (onhan se kivaa, että uskaltaa kurkata peiliin muutenkin kuin pimeässä), meikata vähän kaupoille lähtiessään (en nyt vain halua näyttää räjähtäneeltä, kun lähden ihmisten ilmoille), ajaa punaisella autolla (koska harmaa on tylsä), asua kauniissa Orange Countyssa (sitä asutaan siellä missä täytyy asua), pitää koti nättinä (kun stressaannun sotkussa!) ja ottaa joskus aurinkoa altaalla keskellä päivää (kyllä, minuakin laiskottaa joskus ja ruskea läski näyttää paremmalta kuin valkoinen, eh?), syödä terveellisesti (terveellinen ruoka on hyvää) ja hymyillä elämälle (miksi mököttää jos voi olla kivaakin?)niin kyllä, jos näillä kriteereillä ylitetään pinnallisuuden raja, olen erittäin pinnallinen ja onnellinen siitä.

Minä kuvittelin, että todellinen pinnallisuus kumpuaa nimensä vastaisesti syvältä, sieltä mädästä sisimmästä eikä ulkopinnasta, siitä miltä joku näyttää tai mitä hänen ympärillään on. Mitä mieltä sinä olet?