Ai siis meidän läksiäiset?

/ A. K. Nikkinen / 1 kommentti

Vietettyäni aamun tiiviisti monitoimikoneen ja hellan välissä, komeilee pöydällä nyt aimo vadillinen karjalanpiirakoita. Kyllä kelpaa viettää epävirallisia läksiäisiä meidän iki-ihanan suomiporukan kesken, vaikkei lopullista lähtöpäivää – tai edes päämäärää – ole vielä selvillä. Kolmen viikon päästä pitäisi kuitenkin olla jo perillä. Jossain.

201115_1

Tilanteemme on siis edelleen melkoisen kuumottava. Niin lohduttomalta tilanne ei kuitenkaan enää näytä kuin kuukausi sitten ja tunnelin päässä pilkottaa jo vähän valoakin. Mutta siihenpä se tietämys sitten tällä erää loppuukin. Tunnelista on tie ulos, mutta nähtäväksi jää minkälaisiin maisemiin sieltä oikein kömmitään.

201115_2

Vaikka tässä samaisessa umpitunnelissa on nyt sekoiltu ja pyöritty jo kuukausitolkulla, en siltikään tunnu oikein sisäistävän ajatusta siitä, että olisimme todella lähdössä ja että edessä ovat meidän läksiäiset. Että tässä pitäisi nyt muka jättää hyvästejä ystäville. Että en ihan oikeasti enää vaihtaisi kuulumisia lähikaupan myyjän kanssa, en ärsyyntyisi naapurin räksyttävästä koirasta, en väistäisi lenkkipolulla kalkkarokäärmettä, en enää tapaisi tuttuja naamoja salilla enkä kävisi syömässä sushia lempipaikassani järven rannalla.

201115_3

Mutta niin, ne huomiset läksiäiset saattavat kyllä horjuttaa tunteentorjuntamekanismiani. On nimittäin vähän sellainen fiilis, että se sisäänrakennettu itsesuojeluohjelma, joka on tähän saakka suojellut ajatuksiani ikäviltä tosiseikoilta, saattaa vielä tämän viikonlopun aikana menettää ainakin hetkellisesti tehonsa.

Paljonkohan nessuja on tarpeeksi?

ps. karjalanpiirakoihin löytyy ohje täältä.

 

Räntä, olen valmis

/ A. K. Nikkinen / 5 kommenttia

Jos joku Suomeen muuttamisessa on epäilyttänyt, niin keli. Etenkin se, että mahdollinen paluumuutto ajoittuu talven synkimpään hetkeen, jolloin taivaan auetessa sataa lumen sijaan niskaan märkiä tiskirättejä, on aiheuttanut kylmänväristyksiä jo pelkästään ajatustasolla. Eikä tilannetta varsinaisesti helpota se, että suomalaiset Facebook-kaverini ovat alkaneet lisääntyvissä määrin purnaamaan vallitsevista sääolosuhteista. On märkää. On pimeää. On talvi.

191115_1

Oikeassa elämässä on kuitenkin suurempiakin asioita murehdittavana kuin vallitsevat sääolosuhteet, joten olen päättänyt minimoida talven vaikutukset olotilaani. Kun pitää kropan ja mielen lämpimänä, on enemmän aikaa keskittyä olennaiseen, eli elämän uudelleenrakentamiseen.

191115_2

Koska itse palelen ensimmäisenä varpaista ja sormista (jos oikein muistan…), päätin aloittaa kylmäntorjumisen kunnon jalkineista. Ja koska niillä leveyksillä joille todennäköisimmin laskeudun, on yleisempää pikkupakkanen ja loskakeli kuin oikea supertalvi, aloitin varustautumiseni Sorelin vedenpitävillä ja semilämpimillä talvisaappailla.

191115_3

Sen verran olen ostoskäyttäytymisessäni amerikkalaistunut, että vietin nettikaupoissa tuntikausia aiheeseen liittyviä arvosteluja lukien. Kanadalaisten Sorelien arvostelut olivat kuitenkin sen verran vakuuttavat, että valinta oli lopulta siltä osin helppo.

Ainoa mikä saappaissa epäilytti, oli melkoisen suolainen hinta (tai ehkä se on vain työttömän vaimo jolle kaikki on kallista!). Muutama viikko lisää epäröintia ja hintojen vertailua kuitenkin kannatti ja kuin tilauksesta saappaat tulivat tuntuvaan alennukseen Bloomingdalen nettikaupassa. Ei muuta kuin klik, klik ja odottelemaan pakettia saapuvaksi kotiovelle.

191115_4

Vielä vajaat kolme viikkoa(!) ja nähdään kuinka selviän. En minä siitä talvesta ja kylmyydestä ole niinkään huolissani, mutta tätä nettishoppailun helppoutta saattaa kyllä tulla ikävä.

 

Aamusaunassa

/ A. K. Nikkinen / 2 kommenttia

Tietyt blogimaailman ilmaisut, kuten rento tunnelma ja hidas aamu, ovat taatusti monelle blogeja seuraavalle jo vähän turhankin tuttuja. Vaikka tavallisesti näitä hokemia kartankin kuin ruttoa, aion tänään syyllistyä niiden käyttöön itsekin. Minulla on nimittäin ollut tässä käsillä oikeasti hidas aamu rentoine tunnelmineen.

Aikaisen juoksulenkin jälkeen, miehen jo lähdettyä omille teilleen ja jätettyä jälkeensä valmiiksi tehdyn aamupalan, hipsuttelin kahvimuki kädessä takapihalle kliksauttamaan saunan päälle. Munakasta, toista kahvimukillista ja kymmenisen luettua asuntoilmoitusta myöhemmin istahdin tukevasti saunanlauteille ja huokaisin syvään. Vain minä ja täpötäysi saunakiulu.

171115_1

 

Sen verran on ollut viime kuukausina aikaa harjoitella saunanlauteilla istuskelua, että viihdyin löylyissä kai toista tuntia, välillä talven kylmistä öistä viilentyneeseen uima-altaaseen sukeltaen. Saunominen onkin ehkä parasta juuri yksin – kun ajantaju katoaa ja ote hellittää kaikesta mitä saunan ulkopuolella tapahtuu.

Siellä lauteilla silmät kiinni istuessani en ajatellut oikein mitään. Vain hikipisaran valumista pitkin reittä ja toisen kutittaessa alaselkää. Saunan lämpö, joka lämmittää ihmisen sieluaan myöten hehkuvaksi, ei jätä tilaa murheille, stressille tai kiireelle. Sitä on kerrankin läsnä vain itselleen kaiken ulkopuolisen karatessa ajatuksista. Ja se mitä jää jäljelle, se ulkopuolisista vaikutteista ja paineista riisuttu puhdas ja aito versio minusta itsestäni, sen kohtaaminen tekee minut valtavan onnelliseksi. Että kaiken tämän hässäkän keskelläkään en ole sitä kadottanut. Että minä olen vielä täällä, vähän piilossa, mutta olen kuitenkin.

Nyt olen jo sukeltanut vaatteisiini, antanut tukan kuivua itsekseen hallitsemattomaksi käkkäräksi ja juonut liikaa vissyä. Kello on pitkästi yli puolenpäivän ja on aika päästää ajatuksiin informaatiota maailmalta, työsähköpostista ja puhelimesta. Heippa vaan, sinä ulkopuolisista rasitteista vapaa sisimpäni, nyt on taas aika kohdata muu maailma.

Rentoa, tunnelmallista ja hidasta aamua teille muillekin. Jos ei heti huomenna, niin toivottavasti sitten joku toinen aamu. Itsensä kanssa yksistään on aika kiva olla.

 

Kookosöljystä on (yllättävän) moneksi

/ A. K. Nikkinen / 24 kommenttia

Kookosöljy on noussut lyhyessä ajassa täällä USA:ssa melkoiseen kansansuosioon. Jos lehtijuttuihin ja televisio-ohjelmiin on uskomista, ei sellaista ongelmaa olekaan, johon ei kookosöljy tepsisi. Täysin sivustaseuraajaksi en minäkään hypetyksen keskellä ole jäänyt, sillä kookosöljypurkit ovat myös meillä löytäneet tiensä niin kylpyhuoneeseen kuin keittiönkaappiinkin.

Käsitys kookosöljyn soveltumisesta tarkoitukseen kuin tarkoitukseen on iskostunut kallooni niin syvälle, etten epäröinyt hetkeäkään silmämeikinpoistoaineen loputtua, vaan työnsin sen enempää ajattelematta sormeni kookosöljypurkkiin ja pyyhkäisin öljyisin sormin vedenpitävät ripsivärit ja rajauskynät silmistäni hevonkukkuun. Riski kannatti ja puhdasta tuli.

161115_1

Meikinpoiston lisäksi käytän kookosöljyä luonnonkiharan tukkani pörröisyyden taltuttamiseen hieromalla öljyä ensin käsiini ja haromalla sitten summanmutikassa tukkaani. Myös ihonkosteutuksessa kookosöljy on ollut verraton apu, vaikkei se pettymyksekseni atooppista ihottumaani parantanutkaan, tai edes helpottanut.

Keittiössä oleva purnukka tyhjentyy pikkuhiljaa ruoanlaitossa ja kukkuralusikallisena kahvin seassa. Silkan maun vuoksi en kuitenkaan kookoksen kanssa läträä, vaan viisaammat tietävät kertoa, että kookosöljyn käyttö paitsi kiihdyttää aineenvaihduntaa (ja tehostaa rasvan palamista, kyllä kiitos!), myös parantaa vastustuskykyä ja toimii luontaisena piristeenä. Todellisuudessa kookosöljyä tulisi kuitenkin lusikoida lähemmäs kymmenen ruokalusikallista päivässä, jotta sen käytöstä saataisiin irti täydet tehot.

 

Puhtaasta mielenkiinnosta päätin tutkia hieman lisää kookosöljyn käyttömahdollisuuksia. Ja täytyy sanoa, että ihmisten kekseliäisyys asian tiimoilta on suorastaan hämmästyttävää.

 

Yllättävimmät tavat käyttää kookosöljyä:

  1. Hammastahnana (kookosöljyn ja ruokasoodan sekoituksesta saa aikaiseksi luonnollisesti valkaisevan hammastahnan)
  2. Korvien putsaamiseen (sulatettua öljyä laitetaan muutama tippa korvakäytävään, annetaan vaikuttaa ja pyyhkäistään pumpulilla pois)
  3. Hiivatulehduksen hoitoon (onnistuu kuulemma helpoiten tamppoonilla)
  4. Täiden torjuntaan (yhdessä valkoviinietikan kanssa)
  5. Liukuvoiteena (kannattaa ehkä hankkia eri purkki kuin ruoanlaittoon)
  6. Deodoranttina (sama kuin yllä…)
  7. Purukumin irroittamiseen paikoista joihin se ei kuulu
  8. Nahkasohvan ja kenkien huoltamiseen
  9. Saranoiden öljyämiseen
  10. Jumittuneen vetoketjun avaamiseen
  11. Tarrojen irroittamiseen
  12. Autojen ja moottoripyörien kromiosien kiillottamiseen

 

Ihan järkeenkäypältähän ne nämäkin käyttötavat kuulostavat, vaikken itse ehkä olisikaan valmis korvaamaan deodoranttiani kookosöljyllä. Mitenkäs te muut käytätte kookosöljyä? Ja saako joku oikeasti syötyä sen kymmenen ruokalusikallista kookosöljyä päivässä (ja mikä tärkeintä, kannattaako se)?

 

 

Varsin nopeasti ohimenevä paskavaimofiilis

/ A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Olin tässä eräänä päivänä lounaalla kaverini kanssa ja olin sen vuoksi sipaissut hieman meikkiäkin kasvoille, kevyesti syvyyttä silmiin ja elonväriä poskille. Suunnattuani myöhemmin iltapäivällä samoilla kasvoilla salille, ei kulunut kauankaan, kun eräs ennestään tuttu mies istahti viereeni ja kehaisi, kuinka kiva on nähdä minut kerrankin ehostettuna.

Kiittelin hieman nolostellen ja suomalaisena katsoin tarpeelliseksi informoida, että en minä muuten olisi laittautunut, mutta kun oli tässä ollut vähän muutakin menoa. Mies katsoi minua silmissään häivähdys amerikkalaista saippuaoopperaa, pudotti hetkeksi painot käsistään ja kertoi kahdenkymmenen vuoden avioliitostaan ja siitä, kuinka vaimonsa oli aamulla ehostautunut vaikka pysyi kotona koko päivän ja kuinka hän arvostaa sitä, että vaimo vielä vuosikausien jälkeenkin meikkaa päivittäin miehensä silmää miellyttääkseen.

Iski välitön paskavaimofiilis.

Enhän minä ämpäriruma ole ilman meikkiäkään, mutta viime vuosien aikana mies-poloni on kyllä nähnyt vaimoaan enemmän luonnonkauniina kuin edes kevyessä arkimeikissä. Toki minäkin ennen vietin sen parikymmenminuuttisen meikkisuti kädessä ennen töihin lähtöä, mutta nyt kun työt hoituvat etänä ja poistun kotoa pääasiassa vain lenkille tai salille, en laiskuuttani jaksa puunata naamavärkkiäni esittelykuntoon ihan vain kotona miestäni silmiin tuijotellakseni.

Noin viiden sekunnin kuluttua paskavaimofiilis oli poissa.

Tottakai sitä haluaa puolison pitävän itsestään huolta vielä pitkänkin yhteiselon jälkeen, kyllä minä sen ymmärrän, mutta todellisuudessa itsestään huolehtiminen on niin paljon enemmän kuin pelkkä maalikerros kasvoilla, kauniit kynnet, päivittäin trimmatut säärikarvat tai harkiten valitut vaatteet.

Ei ollut nyt blogiinkaan tähän hätään tarjolla tämän pyntätympää naista…

Vaikken aina jaksakaan laittaa tukkaa nätisti, puuteroida nenääni tai edes pukeutua pyjamahousuja kummempaan, sanoisin, että miehellä on käsipuolessaan jotain tärkeämpää – fyysisesti ja henkisesti itsestään huolta pitävä vaimo ja se vasta aikaa, vaivannäköä ja paneutumista vaatiikin – ainakin enemmän kuin ripsiväriin tarttuminen. Ja väittäisin, että se myös pitkässä juoksussa antaa enemmän, vaikkeivät nämä asiat tietysti toisiaan poissulkevia olekaan.

…mutta ei toisaalta olisi voinut löytyä kyllä paljon enempää itsestään huolta pitävämpääkään.

Sen lisäksi, että oikeasti tunnen itseni jopa aika hyväksi vaimoksi, tunnen myös mieheni erinomaiseksi aviomieheksi, koska hän puuttuu ennemmin henkisen tai fyysisen hyvinvointini laiminlyömiseen, kuin laiskahkoon meikkaamiseeni.