Tammikuun 24. päivä

25/01/2015 / A. K. Nikkinen / 3 kommenttia

Niin paljon kuin olenkin sormet ja varpaat ristissä toivonut talvisateita kuivuuden riivaamaan Kaliforniaan, on pakko myöntää, että luontoäidin tälle päivälle järjestämä valohoito teki kyllä terää. Lämpömittari täällä eteläisessä Kaliforniassa kipusi heti aamupäivästä hellelukemiin, lähes kolmeenkymmeneen asteeseen enkä malttanut olla oikaisematta itseäni aurinkotuoliin vielä talviteloilla olevalle takapihalle.

Aurinkoa

Kesää saadaan kuitenkin vielä odottaa enkä ajatellut valjastaa takapihaa vakituiseen käyttöön vielä pariin kolmeen kuukauteen. Mutta mitä lähemmäksi toukokuuta elellään, sitä useammin aletaan taas hätyytellä hellelukemia ja valitettavasti sitä epätodennäköisempää on myös saada niitä paljon kaivattuja vesisateita.

Talvipörriäinen

Tänään nautin kuitenkin täysin siemauksin auringosta ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, aurinko teki hyvää paitsi sielulle, myös Kalifornian talvesta viime aikoina kovastikin ärsyyntyneelle atooppiselle iholleni. Selvästikin se, etten vammautumisten ja sairasteluiden vuoksi ole voinut urheilla juurikaan ulkoilmassa, kostautuu välittömästi iholla.

Jännitti muuten, että mitenköhän on tuon bikinikunnon kanssa, tarve bikineille kun tuli paljon aikaisemmin kuin uskalsin kuvitellakaan. Mutta eipä siihen rantakuntoon pääsyyn lopulta mennyt sen enempää aikaa, kuin mitä kului bikineiden päälle pukemiseen!

Aurinkoa

Tällaista täällä tänään. Ei elämän tarvitse aina pelkkää auringonpaistetta olla, riittää, että on välillä.

10 laihdutusvinkkiä epätoivoisille

23/01/201523/01/2015 / A. K. Nikkinen / 15 kommenttia

Nyt tarkkana, te kaikki painonpudotuksesta haaveilevat höpönassukat siellä kotisohvilla. Nimittäin nythän elellään taas sitä aikaa vuodesta, kun kaikki naistenlehdet pursuavat toinen toistaan mielipuolisempia laihdutusvinkkejä. Joten korvat hörölle ja silmät tapilleen, tässä ehkä ne kaikkein epätoivoisimmat laihdutusvinkit mitä amerikkalaisesta naistenlehdestä löysin:

1. Nuku verhot auki

Anna ikkunasta tulvivan auringonvalon herättää keho ja käynnistää aineenvaihdunta entistäkin aikaisemmin aamulla! Justiinsa joo, joku Suomen talvikaamoksessa saattaisi ottaa tämän vittuiluna.

2. Singahda hölkälle suoraan ruokapöydästä

Tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka hölkkäävät puoli tuntia välittömästi ruokapöydästä noustuaan, ovat hoikempia kuin ihmiset, jotka odottavat lenkille lähtöä tunnin! En ihmettele lainkaan. Kalorit jäävät takuulla lenkkipolulle, oksennuksen muodossa.

3. Syö lähellä ikkunaa

Näin voit peilata itseäsi syödessä ja teet automaattisesti terveellisempiä valintoja, sillä ethän halua nähdä itseäsi syömässä hampurilaista! Syö ainoastaan banaaneja, seksikkäästi.

4. Pidä kaukosäädintä keittiönpöydällä

Tällä tavalla joudut nousemaan sohvalta ja kävelemään keittiöön kanavaa vaihtaaksesi! Hyvästi kanavasurffaus, nyt kanavakävellään! Ota avuksesi sauvat ja saat supertehokkaan kanavasauvakävely-treenin! Tai sitten voit mennä ihan vaan lenkille ja säilyttää perhesovun.

5. Punnerra ennen jokaista ruokailua 90 sekunnin ajan

Näin saat poltettua osan kaloreista jo ennen kuin olet syönyt niitä! Punnerrussessio työpaikan ruokalassa saattaa tosin johtaa työterveyspsykologin puhutteluun.

6. Lopeta ruokapornon katselu

Kaikenlaiset ruokakuvat aiheuttavat mielitekoja. Siispä välttele niitä! Irtisano internet, anna televisio naapurille, polta reseptivihkoset takassa ja peruuta naistenlehtien tilaukset. Syö nyt vaan kiltisti sitä parsakaalta ja lakkaa fantasioimasta donitsin uhkean pyöreistä muodoista, pervo.

7. Puhu enemmän puhelimessa

Työpuhelun aikana voit polttaa kaloreita istumalla työtuolissa ja nostelemalla jalkoja vuorotellen ilmaan! Harvoin ne työpuhelut kuitenkaan niin tärkeitä ovat, että niihin tarvitsisi millään tavalla keskittyä.

8. Hanki punainen lautanen

Tutkimuksen mukaan ihmiset syövät vähemmän kaloreita punaiselta kuin valkoiselta lautaselta! Vaihtoehtoisesti voit myös jättää lautasen tiskaamatta käytön jälkeen ja näin et muutaman viikon kuluttua halua syödä siltä laisinkaan!

9. Pakasta suklaat ja karkit

Tällä tavalla herkkujen syöminen on hitaampaa eikä sinun tarvitse syödä niin paljoa! Älä nyt ainakaan jätä niitä karkkeja ja suklaita ostamatta.

10. Lämmitä proteiinipatukat mikrossa

Akuuttiin makeanhimoon auttaa esimerkiksi suklaanmakuisen proteiinipatukan lämmitys mikrossa, jolloin se muuttuu uunituoreeksi suklaakakun palaseksi! Tämä on jo jotain niin perverssiä, että oli ihan pakko kokeilla…

Tämä kikkare tässä on mikrolämmitetty, suklaanmakuinen proteiinipatukka. Suurista odotuksista huolimatta proteiinipatukka ei muuttunut suklaakakuksi vaan maistui edelleen proteiinipatukalta, lämpimänä. Lisäksi patukka kovettui tulikuumasta siedettävään jäähtyessään niin, että olin katkaista hampaani. Eli toimii! Nälkä ja ruokahalu lähti ja olo on heti kevyempi!

Suomi, osavaltio Euroopassa

22/01/201522/01/2015 / A. K. Nikkinen / 24 kommenttia

Näin ulkosuomalaisena sitä on jo tottunut vähän hassuihinkin kysymyksiin omasta kotimaastaan. Ja mikäs siinä, mukavahan se vaan on, että amerikkalaisia kiinnostaa minkälaisista oloista minä keskuuteensa olen tupsahtanut, mitä meillä syödään ja juodaan, mistä jutellaan, teille vai meille, mitä maksaa ja onko sinne pitkä matka.

Mutta sitten on niitä sankareita, jotka jostain kumman syystä kuvittelevat, että jos on Suomesta, sitä tuntee koko Euroopan kuin omat taskunsa. En keksi tähän muuta syytä kuin oletuksen, että joko a) mittasuhteet itäisellä pallonpuoliskolla ovat jotenkin lyhyemmät kuin lännessä, b) ehkä Suomi onkin osavaltio Euroopassa tai c) suomalaiset nyt vaan ovat harvinaisen tietäväistä kansaa. Kysy ihan mitä vaan, maasta kuin maasta, kyllä suomalainen tietää.

Tästä esimerkkinä jokunen viikko sitten käyty keskustelu:

Amerikkalainen: Hei sähän olet Suomesta?
Minä: Juu
Amerikkalainen: Siistii! Mä aion mennä keväällä Ruotsiin, mihin mun kannattaa mennä siellä?
Minä: En mä tiedä. En mä oo käynyt kuin muutaman kerran risteilyllä Tukholmassa.
Amerikkalainen: !!??!?! Pitääks sinne mennä laivallla…?

En sitten viitsinyt lisätä, että joskus 80-luvulla Haaparannasta sai kyllä ihan hyvää pizzaa. Ties vaikka olisi innostunut ja pian yrittänyt uida sinne. No, keskustelu jatkui vielä pari päivää myöhemmin ja pääsin vahvistamaan tyhmän suomalaisen mainetta entisestään:

Amerikkalainen: Mä ajattelin mun matkalla pysähtyä myös Lontoossa. Tiedätkö jotain hyvää pubia siellä?
Minä: Siis Lontoosta vai? Ööö….en.
Amerikkalainen: No kai sä nyt jonkun tiedät, joku tavallinenkin käy.
Minä: En mä oikeasti tiedä. Mä en oo koskaan käynyt Lontoossa.
Amerikkalainen: ?!?!?? Siis miten niin et ole…?

Jenkin kummastellessa tietämättömyyttäni, teki mieli jo vähän polkea jalkaa (ei omaani). Enhän minäkään piru vie oleta, että länsirannikon jenkki tietää edes keskinkertaista baaria oman maansa itärannikolta. Ilmeisesti ne mittasuhteet vaan muun maailman osalta hämärtyvät jos asuu suurvaltakuplassa, josta suuri osa ihmisistä ei koe edes tarvetta poistua kuin öljyn perässä. Pisteet kuitenkin siitä, että hän oli aikeissa matkustaa maan rajojen ulkopuolelle. Saattaa vielä hämmästyä löytämästään.

Onneksi nämä tällaiset keskustelut paikallisten kanssa eivät ihan jokaviikkoisia ole, mutta aina silloin tällöin sitä joutuu kyllä puistelemaan epäuskoisena päätään. Minulta on aikaisemmin tiedusteltu mm. bussimatkailusta Italiassa, Saksan hintatasosta ja että puhunko norjaa, kun kerran olen Suomesta. Tässä ollaan nyt selvästikin tilanteessa, jossa jenkki manaa suomalaisen sivistymättömyyttä, koska en tiedä kysymyksiin vastauksia ja minä taas ärsyynnyn jenkin sivistymättömyydestä, kun edes kyselee moisia.

Mitkäs on parhaat palat mitä teiltä on kysytty?

Vaa’alla

21/01/201521/01/2015 / A. K. Nikkinen / 7 kommenttia

En sitten enää voinut vastustaa kiusausta. Kun viime vuonna langetettu vaaka-boikotti päättyi vuoden vaihteessa, olen miettinyt kerran jos toisenkin, että pitäisikö se paino nyt sitten kuitenkin varmuuden vuoksi tarkistaa tulevaisuuden dieettejä ja ruokavalioita silmällä pitäen. Sitä painoa kun on kuitenkin tullut ainakin jonkin verran lisää.

Vedin syvään henkeä ja astuin varovasti vaa’an päälle. Olin etukäteen päättänyt, että olisipa tulos mikä tahansa, suhtautuisin siihen neutraalisti ja niin järkevästi kuin se nyt tällä päällä ylipäätään onnistuu. Numerot arpoivat hetken verran jotain seitsemänkymmenenyhden ja seitsemänkymmenenneljän välillä pysähtyen lopulta karvan alle seitsemäänkymmeneenkahteen. Herramajee. Painoa oli jopa hieman enemmän, kuin olin etukäteen arvaillut.

Numerot vaa’assa eivät vielä yksistään kerro muuta kuin sen, että painan sen verran paljon, että nuorempi minä olisi takuulla puhjennut hysteeriseen itkuun ja tilannut ajan rasvaimuun. Sitä, onko tuo massa lihasta, läskiä vai egoa, vaaka ei kerro. Mutta kun painon lisäksi otetaan huomioon viime kuukausien salitreenit, voisin ihan selkeästä voiman kasvamisesta päätellä, että myös lihasta on matkan aikana tarttunut runkoon ja se kyllä kompensoi vaakalukemaa mukavasti. On toki myönnettävä, että vaikka nyt esimerkiksi penkissä sarjapainot on saatukin hilattua sinne 65 kilon paremmalle puolelle, kiskoo maan vetovoima nilkoista aika kovasti leukoja vetäessä.

Tuo vaakalakko muuten osoittautui erittäin järkeväksi vedoksi. Jos olisin kytännyt päivittäin painoni hidasta kipuamista 67 kilosta 72 kiloon, olisin takuulla ahdistunut matkan varrella ja pahimmassa tapauksessa lopettanut kropan totuttelun uuteen ruokavalioon kesken kaiken. Nyt paino kuitenkin kuitattiin olankohautuksella ja pienellä tyytyväisellä hymähdyksellä, että on kyllä tullut voimaakin. Mielenkiintoista on sitten aikanaan nähdä mitä voimasta jää jäljelle, jos/kun ylimääräistä rasvaa ryhdytään sulattelemaan vähemmäksi.

Siihen saakka mennään kuitenkin hyvillä mielin tällä teemalla: paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa!

Jeremy Scott for Adidas

19/01/2015 / A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Minulla on paha tapa kadottaa naisellisuuteni aina samaa tahtia kuin elopainoni nousee. Siinä, kun vähärasvaisempana käytän korkokenkiä ja tiukempia vaatteita, verhoudun painon noustessa ehkä liiankin helposti löysiin maastohousuihin, legginseihin ja huppareihin.

Niin syvällä amerikkalaisuudessa en kuitenkaan vielä ole, että tallustelisin lenkkitossuissa muutoin kuin lenkillä ollessani, joten ilmassa leijuivat kaikki eväät pahemman luokan kenkäkriisiin. Oli pakko löytää kengät, jotka olisivat edes vähän naiselliset, mutta rennot ja yhdisteltävissä verkkareihin, leggareihin ja mikä tärkeintä – huppareihin. Ja toki plussaa olisi se, että niillä voisi myös kävellä.

Pelastuksekseni koitui Adidaksen ale-laari, josta löytyi tarpeeseen täydelliset popot. Hauskat, korolliset(!), sporttiset ja hyvät kävellä. Nämä kaikki ominaisuudet tungettuina yksiin kenkiin on jo melkoinen saavutus.

Ovat kyllä niin mauttomat, että ovat oikeastaan ihan pirun hienot!