Karkkipäivä

Sairastettuani taannoin reilun kuukauden ajan sitkeää flunssaa, menetin mielenkiintoni säntilliseen ruokailuun ja annoin itselleni luvan vetäistä liikunnan uupuessa myös ruokahuolto täysin lekkeriksi. Niinpä lohduttelin itseäni aivastusten ja yskimisten välissä sekä kaupan että oman keittiön leipomuksilla ja sanomattakin on selvää, että ympärivuorokautinen sokerihumala yhdistettynä tiiviiseen oleskeluun sohvan pohjalla, alkaa muutaman viikon jälkeen tuntua paitsi kunnossa, myös näkyä ulkomuodossa.

Sairastellessa en stressannut asiasta sen enempää, siinä tilassa kun syömättä jätetty pulla olisi harmittanut takuulla enemmän kuin syöty. Mutta kun flunssa oli vihdoin ohi ja palasin takaisin treeneihin, tuli melko voimakaskin halu muuttaa ruokaympyrä vastaamaan uutta energiatarvetta. Ja niin se on, että kun aika on kypsä, käy ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi melkein kuin itsestään.

150516_1

Vaikka tällä treenimäärällä sitä kai voisi syödä melkein mitä vaan, haluan nopeuttaa flunssaa edeltäviin kiloihin (sekä vaa’alla että tangossa) pääsyäni rajaamalla sokeriherkut vain yhteen päivään viikossa. Muutaman ensimmäisen vieroitusoireisen päivän jälkeen ei herkkuja ole tehnyt edes mieli, ainakaan kovin paljon, sillä kupuni on jatkuvasti täynnä ihan oikeaa ruokaa, rehellistä muusia ja soosia. Toteutankin tällä hetkellä dieettiä ”syö oikeaa ruokaa niin paljon kuin pystyt” yhdessä treeniohjelmani ”treenaa niin paljon kuin pystyt” kanssa.

Ansaittua karkkipäivää vietän sunnuntaisin, jalkapunttipäivänä, joten aivan harakoille ei herkuttelu pääse valumaan, mutta toisaalta höykytys ei kuitenkaan ole sitä luokkaa, että pari treenin pohjalle nautittua kakunpalaa saisivat palan nousemaan kurkkuun. Sen verran olen kuitenkin luonut itselleni sääntöjä tämänkin päivän suhteen, etten jätä välistä niitä ihan oikeita aterioita. Tämä osaltaan hillitsee syötävän makean määrää, mutta mikä tärkeintä – ne oikeat eväät ovat kuitenkin sitä, joilla jaksan treenata myös seuraavana päivänä.

150516_2

Yksi valtaisa ongelma hommassa kuitenkin on. Jo muutaman vähäsokerisen viikon jälkeen olen huomannut, että makeansietokykyni on laskenut roimasti. Vaikka karkkipäiväksi tulee hamstrattua monenmoista herkkua, ei kurkku yksinkertaisesti vedä sellaista määrää makeaa kuin mieli tekisi. Ongelma sinänsä on positiivinen, mutta kuinka kummassa ehdin maistamaan kaikkia kesän uutuusjäätelöitä, kun viime vuoden uutuuksistakin on vielä iso osa testaamatta?

 

Dieetin motivaattorit

Ah, niin tosiaan, se dieetti. Minullahan on se sellainenkin meneillään. Oikeastihan ei kamalasti huvittaisi puhua koko dieetistä, sen verran hidasta ja jojoilevaa on painonpudotukseni ollut. Unohdetaan siis dieettini tekninen edistyminen ja keskittykäämme sen sijaan siihen, mikä painonpudotukseen motivoi ja kuinka motivaatiota pidetään yllä; myös silloin kun ei suju.

1. Alkusisuuntuminen

En usko, että mikään potkaisee painonpudotusta paremmin liikkelle, kuin kunnon sisuuntuminen, eli suoraan suomeksi sanottuna vittuuntuminen. Vaikka oppikirjan mukaisessa, täydellisessä elämässä ei itseinhoa saisikaan tuntea, on pieni itseinhon väristys selkäpiissä uskomattoman tehokas laukaisin suunnitelmalliselle painonpudotukselle. Yleensä jo sillä vatsamakkaran aiheuttamalla inhotuksella edetään dieettiä hyvän matkaa eteenpäin.

2. Lahjonta

Kerrankin se ”sitten kun” -ajattelu on sallittua! Lykkää kaikkia hankintoja, matkoja ja vaikka sitten omia syntymäpäiviäsi sinne, kun olen saanut pudotettua painoa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse säästää tavoitteeseen saakka, vaan itseään kannattaa lahjoa myös matkan varrella. Panoksia voi myös koventaa muuttamalla arkisia toimenpiteitä palkinnoksi, kuten pidättäytymällä kainalokarvojen ajamisesta tai roskien ulos viemisestä, kunnes välitavoite on saavutettu.

3. Tuloksien näkyminen

Kun tuloksia alkaa näkyä, niin ylpeä saa ja pitää olla! Ensimmäisten tulosten synnyttyä nykyihminen lataa lisämotivaation toivossa Instagramiin puolialastomia selfieitä harva se päivä. Mitä parempi kunto, sen enemmän tykkäyksiä ja kommentteja. Mitä enemmän tykkäyksiä ja kommentteja, sen enemmän motivaatiota. Toinen vaihtoehto on kiskaista peilin edessä ihan itsekseen jalkaan ne kolme vuotta kaapissa maanneet tavoitefarkut ja soittaa äidille. Tyytyväisyyden määrä on jokseenkin sama, vähemmällä vaivalla.

Ikävä kyllä, jossain kohtaa dieettiä tulee aina vastaan seinä, joko isompi tai pienempi. Paino ei putoa, kevennetty ruokavalio tökkii ja motivaatio alkaa väkisinkin hiipua. Silloin motivaatiota voi yrittää pitää yllä seuraavanlaisilla konsteilla:

4. Selittely ja syyllisten etsiminen

Kun kaikki on tehty oppikirjojen mukaisesti eikä paino siltikään putoa, on aika koottujen selitysten. Naisena voi aina vedota kuukautiskiertoon ja hormonaalisiin muutoksiin tai ehkä lihaskasvu on dieetilläkin niin rajua, että se kompensoi poltetun ihran painon, eikä sitäkään tiedä, jos vaikka aamupuuroon lorahti ennen punnituspäivää tavallista tuhdimmin suolaa. Kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan motivaatio pysyy hengissä ja uskot siihen, että ensi punnituksessa taivaanmerkit ovat jo suosiollisemmat. Mutta älä missään tapauksessa myönnä, ettei mitään ole tehtävissä.

5. Tapa se vaaka

Aina kehon muutokset eivät näy vaa’assa. Ja sitä paitsi se vaaka voi olla rikki. Tai patterit lopussa. Tai säädöt epävireessä. Itse asiassa armollisinta olisi päästää vaaka kärsimyksistään pudottamalla se ylimmästä kerroksesta katukivetykseen ja keskittyä mittanauhan kanssa vehtaamiseen.

6. Minä pystyn

Aika nopean Instagram- ja Iltapäivälehti-pläräyksen jälkeen voi sanoa, että ”jos toikin bimbo pystyy tohon, niin mäkin pystyn”. Siitä saa kuulkaa kummasti uskoa omaan touhuun.

Eli joopajoo, täällä on nyt lähinnä etsiskelty motiaatiota tuon kohdan 4 avulla. Ensimmäiset kolme kiloa katosi varsin helposti, mutta nyt olen jumittunut neljännen kilon selättämiseen enkä viitsi edes ajatella sitä, että tavoitepainoon on vielä matkaa ainakin viisi kiloa, palkinto-pyöräilyhousuihin kaksi kiloa ja palkinto-juoksuhousuihin peräti kolme kiloa. Ähhhhhhh. Toivottavasti edes teillä muilla sujuu paremmin!

Amerikan dieettiherkkuja

Terkkuja vaan täältä keittiövaakojen, mitta-astioiden ja kalorilaskureiden ääreltä! Hiipuneen painonpudotustahdin vuoksi suupalat ovat nyt entistä tiukemmassa tarkkailussa kahden hengen taloutemme kummallakin osapuolella. Kun mies kärvistelee tällä hetkellä lähes tyystin ilman hiilihydraatteja, vetelen itse vielä ihan kohtuullisia annoksia riisiä sekä kaurapuuroa. Mutta niin, vaikka omassa ruokavaliossani hiilihydraatit ovatkin vielä olennaisessa roolissa, olen joutunut karsimaan ruokavaliostani pois turhia sokereita. Eli heippa vaan suklaat, karkit, leivonnaiset ja nutellat.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin kurja! Amerikan ruokainsinööri on nimittäin kehittänyt dieettaajalle yhtä sun toista suussa sulavaa äärimmäisen hädän hetkelle. Eli kerrotaanpa tuoreista löydöksistä hieman enemmän…

Nuts ’n more – lisäproteiinilla terästetyt maitosuklaa-, valkosuklaa- sekä toffee -pähkinälevitteet

Minulla kesti pitkään ennen kuin maapähkinävoi ilmestyi ruokaympyrääni. Herätyksen jälkeen maapähkinävoi onkin sitten löytänyt tiensä niin leivän päälle, kaurapuuron silmäksi, proteiinipirtelöön kuin ihan vaan lusikalla suoraan purnukasta nautittavaksi. Näin dieetin aikana maapähkinävoin ravintoarvot ovat kuitenkin osoittautuneet hieman konstikkaiksi rasvamäärään suhteutetun proteiinipitoisuutensa vuoksi.

Tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu, kun mies bongasi lisäravinnekaupan hyllystä Nuts ’n moret, joihin on lisätty erikseen heraproteiinilla. Kahdessa ruokalusikallisessa levitettä on 10 g rasvaa, 11 grammaa hiilihydraattia (joista 1 g sokeria) sekä peräti 12 g proteiinia. Oi nam, melkeinpä herkumpaa kuin silkka maapähkinävoi.

Walden Farms – kaloriton pähkinäsuklaalevite

Sitten tämä toinen, Instagramin puolellakin kysymyksiä herättänyt ihmeherkku. Päivänä eräänä bongasin kaupan hyllystä kalorittoman pähkinäsuklaalevitteen, jota oli tietysti pakko päästä testaamaan protskupannareiden päällä nutellan sijasta. Tökötin maistaminen paljaaltaan oli huono idea, sillä maku oli kaikkea muuta kuin luonnollinen. Pannukakun tai vaikkapa banaaniviipaleen päällä levite kuitenkin ajaa asiansa. Jos ei maku nyt nutellan veroinen ole, niin vähän sinne päin kuitenkin.

Mutta mitä ihmettä purkin sisältö sitten on, jos ei siihen ole kätkettynä kalorin kaloria? Vilkaisu tuoteselosteeseen kertoo, että töhnän valmistuksessa on käytetty pääasiassa vettä, kasviskuituja, rasvatonta kaakaojauhetta sekä kaakao- ja pähkinäesansseja. Koska ruokavalioni on muutoin melko puhdas ylimääräisistä lisäaineista, uskon tämän purnukan jäävän viimeiseksi laatuaan. Mutta ennen kuin purnukka on tyhjä, aion nauttia levitettä viikonloppujen pannukakku-aamupalalla silläkin uhalla, että silmäni alkavat kiilua pimeässä, maksani räjähtää ja kuollut ruhoni ei pala edes krematorion uunissa.

Kokeilukeittiössämme on kyllä muutenkin miehen toimesta testattu kaikenlaisia kotitekoisia herkkuja makeannälän karkoittamiseksi. Ensimmäinen kokeilu oli avocadosta tehty suklaamousse, joka oli makunsa puolesta täysi fiasko. Sen sijaan paremmat pisteet testissä sai lähestulkoon hiilihydraatiton mansikkakakku, jonka helpon reseptin voisin tänne blogiinkin rustata sikäli mikäli sellainen jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Onkos sinne Suomeen tullut jotain uusia dieetti-ystävällisiä herkkuja? Tai osaako joku vinkata jotain täältä rapakon takaa?

Kun syöttöporsastelu saa luvan riittää

Muutama viikko sitten saavutettiin tämän kertaisen ”massakauden” huippu, maksimipaino ja sietokykyni ehdoton yläraja. Alkuperäinen tarkoitukseni oli aloittaa kesäkuntoon valmistautuminen vasta maaliskuun alusta, mutta sietämättömän turpea olo pakotti minut aloittamaan dieetin jo pari viikkoa sitten.

Olen hieman yllättynytkin siitä, kuinka kylmähermoisesti suhtauduin painoni vakaaseen nousemiseen ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Viimeiset neljä viikkoa tuntuivat kuitenkin melkoiselta pakkopullalta. Olin jo luopunut vaakalakostani ja tuskastuttavan tietoinen siitä, että painoin enemmän kuin koskaan aiemmin. Kun eräänä aamuna painoni liipaisi seitsemääkymmentäviittä, tiesin, että tällä kertaa tämä olisi nyt tässä.

Vaikka voimaa oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja jotain lihaskasvun tapaistakin selvästi tapahtunut, tunsin oloni kömpelöksi ja hitaaksi, juokseminen tuntui raskaalta ja käytettävissä oleva vaatevalikoima alkoi kuihtua olemattomiin. Vaikka olin syönyt jo kuukausia saman verran joka päivä ja tottunutkin jo runsaaseen hiilihydraattimäärään, alkoi syöminen yht’äkkiä tökkiä. Närästi, ruokahalu katosi enkä tuntenut enää nälkää, joka on kaltaiselleni syöpölle ennenkuulumatonta. Raja, jolloin en nähnyt enää omaa itseäni peilissä, oli saavutettu.

Mikäpä siis olisi parempi lähtökohta aloittaa dieetti, kuin oman sietokyvyn ylittyminen, sisuuntuminen sekä vyötäröllä kovinkin kouriintuntuva motivaatio. Samalla kuitenkin pelottaa (paljon!), sillä pudotettavien kilojen määrä on kasvanut lähes kymmeneen. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin ja enemmän kuin olin alunperin suunnitellut. Polven vammautuminen ja siitä johtunut pyöräily- ja juoksutauko näkyy valitettavan paljon vyötäröllä, reisissä sekä pakaroissa ja myönnettäköön, että alkoihan se kolkuttaa ikävästi myös korvien välissä.

Kovasta innosta huolimatta olen aloittanut dieetin maltillisesti. Olen pudottanut hiilihydraatteja sieltä missä niiden syöminen on minua eniten ahdistanut, eli päivällisestä ja iltapalasta. Koska polveni muuttui kuin salamaniskusta yhteistyökykyiseksi ilman kirurginveistä, olen lisännyt aamuihini maantiepyöräilyä sekä puolen tunnin juoksulenkkejä. Pitkiä juoksulenkkejä tai sprinttejä en toistaiseksi uskalla kuluneiden polvieni kanssa tehdä, vaan aion kiltisti odottaa, että saan pudotettua painoni hieman säädyllisemmäksi.

Aamuiselle rasvanpolttolenkille valmistautuu hän.

Ensimmäisen parin viikon aikana elopainoni on pudonnut vajaat pari kiloa ja oloni on jo nyt paljon kevyempi. Tästä on hyvä jatkaa täynnä intoa kohti kesää. Tarkkaa tavoitepainoa minulla ei ole kiikarissa, ei myöskään tarkkaa päivää kesäkunnnon saavuttamiselle tai edes tarkkaa määritelmää koko kesäkunnolle. Ensimmäinen välitavoitteeni on kuitenkin saada paino alle seitsemänkymmenen ja se toivottavasti tapahtuu maaliskuun aikana.

Dieetin etenemistä voi seurailla tuttuun tapaan täällä blogissa ja varmasti treenejäkin tulee jutuissani sivuttua tämän tästä. Mutta mitenkäs on, onko siellä muita dieettailijoita?

ps. Viinin juomisesta en kuitenkaan ainakaan toistaiseksi aio luopua, joten saatte jatkossakin lukea amatöörin viinipäiväkirja -postauksia!