Emme olleet pitkään aikaan harrastaneet maakuntamatkailua, joten päätimme eräänä kauniina talvipäivänä käväistä Hailuodossa. Vaikka Hailuoto on ihan tässä Oulun edustalla, ei paikka ollut minulle entuudestaan tuttu muuten, kuin mitä olin siitä pikaisesti lukaissut Kotiseutupaitaa tehdessäni.
Aivan erityisen paljon minua kiinnosti Hailuodossa se, että näin talviaikaan saarelle voi ajaa myös jäätietä pitkin. Jäätie olikin hieno kokemus aurinkoisen utuisena päivänä, jolloin kaikki ympärillä oli pelkkää valkoista, vähän kuin olisi yllättäen teleportannut itsensä oululaisesta lähiöstä keskelle Pohjoisnapaa.
Vaikka Hailuoto onkin oma kuntansa, ei sitä ihan heti vajaan tuhannen asukkaan paikasta uskoisi. Käytännössä saaren halkaisee yksi ainoa tie, jonka varrella pidemmän köröttelyn jälkeen on pienenpieni keskusta kauppoineen ja vaatimattomine peruspalveluineen. Houkutuksesta huolimatta emme jääneet kummastelemaan Salen tarjontaa sen kummemmin, vaan suuntasimme suoraan saaren toiseen päähän, Marjaniemeen.
Tällaisena kauniina päivänä tunnelma Marjaniemessä oli lähes aavemainen. Aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa ja maalasi taivaan vaaleansiniseksi ja -punaiseksi, kunnes se jossain horisontissa muuttui yhtä hennonväriseksi jäätiköksi. Ihmisiä oli liikkeellä melko paljon ja kaikki tuntuivat olevan yhtä haltioissaan kauniista maisemista. Merimaiseman ja sen äärellä olevien makkaranpaistopaikkojen lisäksi Marjaniemi tarjoaa kävijöilleen mm. majakan juurella olevan ravintolan, vaatimattoman jäätelöbaarin, sivummalla olevan pienen punaisen kahvilan sekä mahdollisuuden majoittaumiseen.
Aina uudessa paikassa käydessäni minulla on tapana leikitellä ajatuksella, että minkähänlaista täällä olisi asua. Vaikka kiinteää tieyhteyttä Ouluun onkin kaavailtu rakennettavaksi joskus hamassa tulevaisuudessa, on tuo Perämeren saari toistaiseksi hivenen sivussa muusta maailmasta. En ole ihminen, joka kaipaisi aktiivisesti kahviloihin tai ihmisvilinään, tai joka muutoinkaan tarvitsisi elämää ympärilleen, mutta ehkä kuitenkin saarelta löytyvän palvelutarjonnan suppeus sekä kuntoilumahdollisuuksien vähyys koituisivat pidemmän päälle turmioksi.
Olen kuitenkin viehättynyt Hailuodon seesteydestä ja kauneudesta kovasti. Hailuoto olisikin juuri sellainen paikka, josta voisin hankkia itselleni ”piilopirtin” minne paeta maailmaa ja ihmisiä silloin, kun ne kävisivät sietämättömiksi. Mutta näin aluksi pieni parin päivän mittainen minilomakin kuulostaisi erinomaiselta ajatukselta!