Hwy 1

Täällä ollaan taas tukevasti koti-Suomessa, mutta palataan vielä hetkeksi rapakon taakse. Minulta nimittäin kysytään aika useinkin matkavinkkejä Kaliforniaan, että mihin kannattaisi mennä ja mitä nähdä. Olen täällä blogissa kertonut kai jo kyllästymiseen asti Kalifornian vuoristomaisemista (täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä, näin muutamia mainitakseni), mutta en muista koskaan maininneeni Kalifornian rannikkoa pitkin kiemurtelevaa rantatietä, Highway 1:stä.

Ajelimme tuota tietä pitkin Orange Countysta Bay Arealle viime viikolla ties monettako kertaa ja aina vaan hulppeat maisemat, rantakallioon lyövä aallokko ja tien toisella puolella kohoava vuoristo jaksavat mykistää kauneudellaan. Jos siis olet aikeissa matkata San Franciscon ja Los Angelesin, tai vaikkapa San Diegon välillä, suosittelen vuokraamaan auton ja ajamaan tämän matkan lentämisen sijaan.

020816_1

Vaikka tie kulkeekin koko Kalifornian päästä päähän ja olisit aikeissa ajaa vain pätkän Los Angelesista San Franciscoon tai päinvastoin, kannattaa tähänkin matkaan varata aikaa varmuuden vuoksi 12 tuntia. Vaikkei kilometrejä matkaan mahdukaan kuin reilut 700, venyttää muu liikenne matka-aikaa merkittävästi, välillä täytyy käydä syömässä ja maisematkin ovat sellaiset, että niitä täytyy pysähtyä tämän tästä ihailemaan.

Juuri tuon muun liikenteen mukanaan tuoman aikakertoimen vuoksi kannattaa aikataulu suunnitella tarkoin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että etelässä Santa Barbara – Malibu – Los Angeles – Orange County – San Diego -akselilla ja pohjoisessa San Franciscon lähistöllä oloa kannattaa vältellä ruuhka-aikoina, sillä pahimmillaan liikenne voi silloin kuusikaistaisella moottoritielläkin seisoa käytännössä paikoillaan. Yleensä vähiten ruuhkaisat ajat ovat arkisin n. klo 10-14 välisenä aikana ja illalla klo 20 jälkeen. Mutta yksin ei tarvitse ajella silloinkaan, sillä liikennettä on suurkaupunkialueilla aina.

020816_2

Kaupunkialueiden ollessa tällä reitillä lähinnä pakollinen paha, löytyy kaikki näkemisen arvoinen pääasiassa niiden ulkopuolelta. Maisemat ovat ehkä kaikkein hulppeimmat Big Surin alueella, mutta muuallakin riittää katseltavaa, kuten esimerkiksi San Simeonissa, jossa voi ihmetellä rannalla köllötteleviä merileijonia.

Etenkin alkukesästä kannattaa ottaa huomioon, että Kalifornian rannikolla voi olla runsaastikin mereltä nousevaa sumua, joka häviää vasta iltapäivän tunteita – jos aina silloinkaan. Sumua oli myös meidän matkallamme viime viikolla, etenkin pohjoisessa, jossa auringon laskiessa mereltä nousevaan kosteuteen sotkeutui sisämaasta puskeva metsäpalojen savu. Tunnelma oli aavemaisen kaunis ja ilma kostean kolea. Vaikka lähtiessämme lämpötila Orange Countyssa oli +30, kuvasin 9 tuntia myöhemmin Big Surin maisemia reilun kymmenen asteen lämpötilassa shortseissa ja topissa hytisten.

020816_3

Vaikka reissuun kuluukin lomasta heittämällä yksi kokonainen päivä, niin suosittelen lämpimästi! Tarjoaahan tuo taipale kuitenkin hivenen erilaisia rantamaisemia kuin on matkalla Hangosta Ouluun.

 

Kuvat: viime viikolla Big Surista.

 

 

Autolla halki Yellowstonen kansallispuiston

Pahin kiire, ketutus ja henkinen turtumus ovat vähitellen alkaneet siirtyä taka-alalle ja näin loman kynnyksellä on vihdoinkin aikaa puuhailla myös blogin parissa. Ihan ensitöikseni tartuin parin viikon takaisen road tripin Yellowstone-kuviin, joita lupasin teille laittaa näytille. Ja kylläpä muuten olikin materiaalia muistikortilla melkoinen määrä. Uskomatonta, kuinka paljon kuvia sitä ehtiikään päivässä laukoa, kun maisemat ovat niin kauniit, että sieluun sattuu.

Ajoimme kansallispuiston halki pohjoisesta etelään. Matkassa meni käytännössä koko päivä, sillä kameranainen halusi pysähtyä jokaiseen mutkaan ja notkelmaan. Kovin pitkälle emme tieltä kuitenkaan lähteneet tallustelemaan, sillä aikataulu puski ikävästi päälle. Erityisesti Jacksonin vuoristokylän kohdalla harmitti todenteolla, ettei ylimääräisille yöpymisille ollut kertakaikkisesti aikaa, sillä reissumme oli jo ennestään venähtänyt vuorokauden aiottua pidemmäksi. Jossain siellä biisoneiden laidunmaiden tietämillä minä kuitenkin hukkasin palan sydämestäni ja sitä on varmasti pakko palata vielä etsimään.

Seuraavaksi siis melkoinen määrä kuvia siinä järjestyksessä, kun niitä pohjoisesta eteläänpäin ajellessa räpsin.

Pohjoisen kuumavesilähteet, jotka muistuttivat hienovaraisesti siitä, että tallustelimme supertulivuoren päällä.

Autolle palatessa bongasin tämän kaverin.

Seuraavaksi saavuimme biisoneiden laidunmaille.

Hammastikkumetsä.

  

 

Missä lunta, siellä suomalainen.

Jätettäköön arvailujen varaan se, miten pitkä putki minulla oli tai ei ollut kamerassa biisoneista kuvia räpsiessäni…

Tulivuori päästeli höyryjä ulos Yellowstone Laken rannalla.

Yellowstonen muuttuessa Grand Tetonin kansallispuistoksi, reunusti horisonttia hulppea Rocky Mountainsin vuoristo.

Nyt kun loma on aluillaan ja seurueemme teinivieraiden ansiosta täysilukuinen, hyppäämme jälleen autoon ja lähdemme pakoon tätä asunnon etsimisestä johtuvaa hullunmyllyä. Ensimmäinen stoppimme on Las Vegasissa, jonka jälkeen karistamme autiomaan pölyt jaloistamme ja suuntaamme raikkaaseen vuoristoilmaan Yosemiten kansallispuiston kulmille, Mammoth Lakesille. Seuraavat bloggaukset tehdään siis tien päältä! Jee!

Pikainen road trip Montanaan

Suunnitelmallisuus ei ole koskaan ollut meidän perheen parhaita puolia. Joten niinhän siinä taas kävi, että hyppäsimme viime viikon torstaina autoon ja suuntasimme road tripille vajaan vuorokauden varoitusajalla. Ihan pelkästä huviajelusta ei kuitenkaan tällä kertaa ollut kyse, sillä mies oli jo tovin sairastanut vakavanpuoleista autokuumetta ja kun siihen lopulta löytyi lääke, piti sen perässä ajella reilut 2000 km, per suunta. No, mitäpä sitä nyt ei auton vuoksi tekisi…

Kuusi päivää kestänyt ajelu sujui yllättävän kivuttomasti. Kalifornian ruuhkien ja Nevadan rutikuivan autiomaan jälkeen maisemat muuttuivat pikkuhiljaa mielenkiintoisemmiksi ja ajelu Utahin, Idahon, Montanan ja Wyomingin halki sujui ikkunoista tuijotellen ja kuvia räpsien. Valitettavasti ajoaikataulu oli kuitenkin sen verran tiukka, ettei matkalla jäänyt juurikaan aikaa ylimääräisille pysähdyksille tai paikallisten nähtävyyksien ihmettelylle. Etenkin Idahon perunamuseokierroksen väliin jääminen jäi harmittamaan kovasti. Tai sitten ei.

Saapumassa Salt Lake Cityyn Utahissa.

Aurinkolaseista heijastuu Idahon maaseutu.

Ihanan vehreä Idaho.

Parhaimmillaan ajelimme yli tuhat kilometriä päivässä ja mikäs siinä ajellessa, kun liikennettä ei ollut nimeksikään verrattuna Kaliforniaan, tiet olivat erinomaisessa kunnossa ja nopeusrajoituksetkin sallivat lähes 150 km/h matkanopeuden. Muutenkin oli virkistävää nähdä ja kokea liikennekulttuuria kaliforniakuplan ulkopuolelta. Tuli hieman yllätyksenäkin, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä paremmin ihmiset osaavat ajaa autoa. Kun Kaliforniassa ei tiedetä tuon taivaallista jouhevasta ajamisesta tai siitä, että vasen kaista on ohittamista, ei ilmahinaamista varten, antoivat ihmiset kauniisti tietä ohittaville autoille pohjoisemmissa osavaltioissa. Turhalta kiroilulta säästyttiin myös sen vuoksi, että maaseudulla osataan käyttää vilkkua, joka täällä Kaliforniassa tuntuu olevan etenkin naiskuskeille hyvin hankala vempain käyttää.

Montanaan saapuessa ilma ei todellakaan ollut kuin morsian. Tai no, riippuu morsiamesta…

Lumihuippuja näkyi joka suunnassa.

Suomityttö tunsi hetken olonsa varsin kotoisaksi.

Yöpymiset hoidettiin näppärästi sellaisissa hotelleissa, joiden huoneissa oli joko keittiö tai ainakin mikro. Päivällinen venyi nimittäin joka päivä niin myöhään, että kävimme vain pikaisesti ennen hotelliin menoa kaupan kautta ja ostimme jotain mitä lämmittää sitten hotellihuoneessa. Hotellivaraukset tein kännykällä tien päältä aina sen mukaan, minne saakka arvioin meidän sinä päivänä ennättävän.

Montana päivän kirkastuessa.

Maaseudun rauhaa.

Reissu meni pääasiassa hyvin, vaikka venyikin autoteknisten asioiden vuoksi päivän pidemmäksi kuin alunperin suunnittelimme. Tämä ei kuitenkaan lopulta haitannut, sillä työni kulkivat näppärästi mukana läppärilaukussa ja saimmehan lisäpäivän ansiosta enemmän aikaa ajella halki Yellowstonin kansallispuiston. Sieltä otetut kuvat jätän kuitenkin omaan postaukseensa, sillä niitä on valtavasti ja paikka ansaitsee ehdottomasti oman juttunsa.

Sateet tekivät tuloaan ja tuuli pyöritti propelleita Montanan takamailla.

Laiduntava ja kakkaava biisoni Montanassa (onneksi tässä ei ole zoomia).

Tätä oli pakko pysähtyä kuvaamaan.

Jälleen yksi ajopäivä takana.

Kunhan tästä pääsen vielä kunnolla kesälaitumille, on tiedossa lisää pieniä reissuja ja juttuja niistä. Joten hoi te reissaamisesta kiinnostuneet, pysykäähän kuulolla!