Suunnitelmallisuus ei ole koskaan ollut meidän perheen parhaita puolia. Joten niinhän siinä taas kävi, että hyppäsimme viime viikon torstaina autoon ja suuntasimme road tripille vajaan vuorokauden varoitusajalla. Ihan pelkästä huviajelusta ei kuitenkaan tällä kertaa ollut kyse, sillä mies oli jo tovin sairastanut vakavanpuoleista autokuumetta ja kun siihen lopulta löytyi lääke, piti sen perässä ajella reilut 2000 km, per suunta. No, mitäpä sitä nyt ei auton vuoksi tekisi…

Kuusi päivää kestänyt ajelu sujui yllättävän kivuttomasti. Kalifornian ruuhkien ja Nevadan rutikuivan autiomaan jälkeen maisemat muuttuivat pikkuhiljaa mielenkiintoisemmiksi ja ajelu Utahin, Idahon, Montanan ja Wyomingin halki sujui ikkunoista tuijotellen ja kuvia räpsien. Valitettavasti ajoaikataulu oli kuitenkin sen verran tiukka, ettei matkalla jäänyt juurikaan aikaa ylimääräisille pysähdyksille tai paikallisten nähtävyyksien ihmettelylle. Etenkin Idahon perunamuseokierroksen väliin jääminen jäi harmittamaan kovasti. Tai sitten ei.

Saapumassa Salt Lake Cityyn Utahissa.

Aurinkolaseista heijastuu Idahon maaseutu.

Ihanan vehreä Idaho.

Parhaimmillaan ajelimme yli tuhat kilometriä päivässä ja mikäs siinä ajellessa, kun liikennettä ei ollut nimeksikään verrattuna Kaliforniaan, tiet olivat erinomaisessa kunnossa ja nopeusrajoituksetkin sallivat lähes 150 km/h matkanopeuden. Muutenkin oli virkistävää nähdä ja kokea liikennekulttuuria kaliforniakuplan ulkopuolelta. Tuli hieman yllätyksenäkin, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä paremmin ihmiset osaavat ajaa autoa. Kun Kaliforniassa ei tiedetä tuon taivaallista jouhevasta ajamisesta tai siitä, että vasen kaista on ohittamista, ei ilmahinaamista varten, antoivat ihmiset kauniisti tietä ohittaville autoille pohjoisemmissa osavaltioissa. Turhalta kiroilulta säästyttiin myös sen vuoksi, että maaseudulla osataan käyttää vilkkua, joka täällä Kaliforniassa tuntuu olevan etenkin naiskuskeille hyvin hankala vempain käyttää.

Montanaan saapuessa ilma ei todellakaan ollut kuin morsian. Tai no, riippuu morsiamesta…

Lumihuippuja näkyi joka suunnassa.

Suomityttö tunsi hetken olonsa varsin kotoisaksi.

Yöpymiset hoidettiin näppärästi sellaisissa hotelleissa, joiden huoneissa oli joko keittiö tai ainakin mikro. Päivällinen venyi nimittäin joka päivä niin myöhään, että kävimme vain pikaisesti ennen hotelliin menoa kaupan kautta ja ostimme jotain mitä lämmittää sitten hotellihuoneessa. Hotellivaraukset tein kännykällä tien päältä aina sen mukaan, minne saakka arvioin meidän sinä päivänä ennättävän.

Montana päivän kirkastuessa.

Maaseudun rauhaa.

Reissu meni pääasiassa hyvin, vaikka venyikin autoteknisten asioiden vuoksi päivän pidemmäksi kuin alunperin suunnittelimme. Tämä ei kuitenkaan lopulta haitannut, sillä työni kulkivat näppärästi mukana läppärilaukussa ja saimmehan lisäpäivän ansiosta enemmän aikaa ajella halki Yellowstonin kansallispuiston. Sieltä otetut kuvat jätän kuitenkin omaan postaukseensa, sillä niitä on valtavasti ja paikka ansaitsee ehdottomasti oman juttunsa.

Sateet tekivät tuloaan ja tuuli pyöritti propelleita Montanan takamailla.

Laiduntava ja kakkaava biisoni Montanassa (onneksi tässä ei ole zoomia).

Tätä oli pakko pysähtyä kuvaamaan.

Jälleen yksi ajopäivä takana.

Kunhan tästä pääsen vielä kunnolla kesälaitumille, on tiedossa lisää pieniä reissuja ja juttuja niistä. Joten hoi te reissaamisesta kiinnostuneet, pysykäähän kuulolla!