Nimiä paperissa

Yli vuoden kestänyt kodittomuutemme alkaa vihdoin ja viimein olla loppusuoralla, sillä olemme ottaneet merkittävän askeleen kohti omaa kotia. Täysin omasta kodista ei kuitenkaan ole kyse, sillä maailmalla vietetyt vuodet ovat ainakin toistaiseksi karistaneet meistä halun toteuttaa perisuomalaista unelmaa oman talon muodossa. Sinikynällä rustatut nimikirjoitukset paperin alalaidassa oikeuttavat meidät kuitenkin asumaan vuokralla talossa, joka tuntui heti ensisilmäyksestä lähtien kodilta leivinuunineen ja ikkunasta avautuvine jokinäkymineen.

100816_1100816_2

Varsinaiseen muuttopäivään on aikaa vielä reipas kaksi viikkoa, mutta odotan avainten luovutusta jo kuin kuuta nousevaa – siitäkin huolimatta, että varsinainen muuttokuorma saapuu Kaliforniasta vasta syyskuun puolivälin jälkeen ja sitä ennen olisi tultava toimeen sekalaisella Ikeasta ja kirpputoreilta hamstratulla, melko askeettisella tarpeistolla.

Todellisuudessa omassa kodissa tuntuu kuitenkin juuri nyt materiaa houkuttelevammalta ihan muut asiat.

100816_3

Ajatella, että saan ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen tyhjentää matkalaukkujen sisällön vaatekaappiin, täyttää jääkaapin omilla pöperöilläni ja vessankaapit omilla kosmetiikkapurnukoillani. Että saan valvoa niin pitkään kuin huvittaa muita häiritsemättä ja hipsiä sen jälkeen nukkumaan omaan sänkyyn. Aika mieletöntä!

Jännittää. Vähän kuin olisi taas teini ja muuttamassa ensi kertaa omaan kotiin.

Kuvat: Koitelinkoski, Kiiminki. Pari kivenheittoa uudesta kodista.

 

10 kommenttia artikkeliin ”Nimiä paperissa

  1. Minä toteutin tuon, avioeron jälkeen noin 3 viikkoa sitten. Hälläväliä onko oma vai muutoin vain ihanan ihana oma soppi, Koti jossa viihtyy ja koti jossa on hyvä olla. Minulla sellainen on nyt allani ja rakastan sitä kaikesta sydämestäni! Minun kotini! ❤ Onnea myös siis teillekin uuteen kotiin!

    Tykkää

    • ❤ Sullakin sitten varmasti on muutossa enempi kyse henkimaailman jutuista kuin vain muuttolaatikoiden kantamisesta ja tavaroiden siirtämisestä uuteen osoitteeseen. Paljon tsemppiä sinne!

      Tykkää

  2. Kiiminki! En kestä. Ensimmäiset parikymmentä vuotta siellä asuneena kuulostaa ihan utopistiselta, että muutatte jonnekin sinne lähettyville. Mahtavaa! Onnea uuteen kotiin. :–)

    Tykkää

  3. Niin jännä ajatus, että teidän suunta oli maailman toiselta puolelta ihan lähelle mun kotikulmia! Mutta Kiiminki tarjoaa kyllä varmasti hyvän kodin, luontoa, edullista asumista ja nopeasti Oulun palveluille. 🙂

    Tykkää

  4. Hei, ihan mielenkiinnosta; oliko teijön tavarat Kaliforniassa jossain varastossa ja nyt ne tulevat suomeen? (Mietin eka että teijän tavarat on ollu koko ajan matkalla, mutta ehkä ne ei kuitenkaan olisi ollut puoltatoista vuotta matkalla…)

    Tykkää

    • Eli meidän kamat oli ystävän autotallissa varastoituna siihen saakka, kunnes tiedettiin minne päädytään. Rahtifirma haki ne tuossa kuukausi sitten jo ja viimeisin tieto on, että olivat muutama viikko sitten halunneet avata kontin jenkkitullissa. Että saapa nähdä kauan tavaroiden saapumisessa lopulta menee…

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Angelina Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.