Ruoka & ravinto

Pulla naisen tiellä pitää

/ A. K. Nikkinen / 7 kommenttia

Rakas aviomieheni – tuo tosielämän MacGyver, joka rakentelee autoja, taloja ja tarpeen tullen vaikka lentokoneita kolmesta kaljatölkistä, purukumista ja langanpätkästä – pyöräytti tuossa alkuviikosta vaimolleen huomattavan määrän korvapuusteja. Ovat muuten nämä leivontahommat meidän perheessä jakautuneet niin, että minä leivon leivät, mies leipoo pullat ja leipoipa kuka tahansa, niin meikäläinen hoitaa tiskit.

Onni on pullantuoksuinen aviomies!

Puolivakavasti puhuen, tämä korvapuustisatsi sattui kyllä sopivaan saumaan. Tässä asunnottomuus-/työttömyys-/maastamuuttokriisissä on nyt nimittäin päästy henkisesti siihen vaiheeseen, jossa ruoka ei enää maistu – ei, vaikka treenaisi kahdesti päivässä.

Terveelliset aamupuurot ja munakkaat olen jo aikaa sitten vaihtanut höttöisiin juustosämpylöihin, välipalat ja palkkarit ovat unohtuneet tyystin ja lounas ja päivällinenkin uppoavat alas vain pitkin hampain. Mutta onneksi on pulla! Pitkälti korvapuustien voimalla olen selviytynyt hengissä tämänkin viikon, hoidellut juoksulenkit ja palautunut salitreeneistä. Muutaman viikon päästä varmaan sitten nähdään, että onko tämä uusi pulladieetti hitti vai huti.

No, tulee siitä ainakin vähän parempi mieli.

ps. Ei ole muuten suomalaistyyppisen korvapuustin leipominen rapakon takana ihan yksinkertaista. Raesokeria saa ainoastaan Ikeasta ja karkea kardemumma on tuotu Suomesta saakka.

Viikon kuumin päivä

/ A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Olen viimeksi viettänyt elokuuta Kaliforniassa kai neljä vuotta sitten. Vietettyäni viime vuosien elokuut Suomessa, olin jo ehtiny unohtaa millaista on kun lämpötila kohoaa päivittäin yli kolmenkymmenen.

Eilen vietettiin viikon kuuminta päivää. Lämpötilan oli arvioitu kohoavan +35:een, mutta iltapäivän tunteina lämpötila kipusikin neljäänkymmeneen. Pidän kyllä lämpimästä, ei käy kieltäminen, mutta arjen elämisessä kuumuudessa on toki omat haasteensa.

Onneksi ruisleipätaikina tykkää lämpimästä.

Tällaisina päivinä en edes yritä näyttää freesiltä, tälläytyä tai laittaa tukkaa ja vaatteetkin valitsen sen mukaan, mitkä olen valmis hikoilemaan läpimäriksi. Normaalisti helpolta tuntuva kympin lenkki muuttuu totiseksi urheiluksi ja veltostaa naisen loppupäiväksi ilmastoinnin viilentämälle sohvalle.

PUM! Parin tunnin kuluttua taikina oli kaksinkertainen!

Mutta on näin kovissa lämmöissä hyvätkin puolensa. Leivoin nimittäin ruisleipää suominaisten illanviettoa varten ja voin kertoa, etten koskaan ole saanut kohotettua leipätaikinaa yhtä tehokkaasti kuin eilen takapihalla! Kun normaalisti juurella tehty taikina vaatii kohotakseen kuusikin tuntia, kohosi taikina ennätysmittoihin jo parissa tunnissa. Orange Countyn naisväki saa siis tänään ennennäkemättömän kuohkeaa ja pehmeää ruisleipää. Tiedä vaikka se onnistuisi viemään huomion pois ällöhikisestä ulkomuodostani…

Elämän pieniä suuria iloja, täydellisesti onnistunut ruisleipä!

Tuliaisvinkki ulkosuomalaiselle – saaristolaisleipä-jauhoseos

/ A. K. Nikkinen / 4 kommenttia

Yleensä kun lähdetään kyläilemään ulkosuomalaisten luona, sitä mielellään tuodaan (ja vastaanotetaan) tuliaisina jotain sellaista perisuomalaista mitä ei maailmalta saa. Meille suuntaavien kyläläisten matkalaukut (sekä omat suomilomalta palatessa) ovatkin usein täynnä suklaata, ruisleipää, salmiakkia, lakritsia ja monenmoista muuta sekalaista elintarviketta.

Erään kerran suomalaiset ystävämme toivat leivän lisäksi mukanaan Tuopin Mallasmestarin saaristolaisleipä -jauhoseoksen. Niin juuri, sellaisen uusavuttomuuspakkauksen, jossa on mukana kaikki tarpeellinen, lisää vain neste. Kuinka kätevää, kuinka makoisaa! Sen sijaan, että kaivaisin puoli vuotta vanhaa leipää pakkasesta, voin minimaalisella vaivalla saada ihan tuoretta leipää! Ei ihme, että tuo leipäjauhosekoitus päätyi sitemmin tuliaistoiveitteni kärkisijalle.

Olemme aikeissa juhlistaa 10-vuotista yhteistä taivalta ystävien kesken lauantaina ja kuten aina, haluan tarjota vieraille jotain suomalaista. Päätin siis tekaista bileitä varten pari saaristolaisleipää ja tarjota sitä kylmäsavustetun lohen kera.

Leipien tekeminen jauhoseoksesta on naurettavan helppoa. Pakkauksen mukana tulee nestettä lukuunottamatta aivan kaikki tarvittava, paistoastiaa myöten. Ei muuta kuin jauhot ja pakkauksesta löytyvä kuivahiiva sekaisin, piimää joukkoon (voi käyttää myös vettä), puolen tunnin kohotus liinan alla, kaataminen paistoastiaan, toinen puolen tunnin kohotus ja uuniin vajaaksi tunniksi. Kukaan ei voi olla niin poropeukalo, etteikö tästä suoriutuisi.

Jotta leivästä tulisi tummaa kuten saaristolaisleipä yleensä on, pitäisi leipä paiston loppuvaiheessa valella siirappivedellä. Olin kuitenkin tuhlannut kaiken siirapin aiemmin mämmiin, joten se vaihe jäi tekemättä (kunnon siirappi on vähän kortilla täällä ja vaikea löytää). Makeutta leivässä on onneksi ihan riittävästi ilmankin, joten siirappiveden merkitys on lienee enemmän ulkonäkö- kuin makutekninen. Mainittakoon vielä, että pakkauksen mukana tullut paistoastia antaa hitusen leveyssuunnassa periksi, joten leivät pääsevät kohoamaan myös sivuttaissuunnassa ja jäävät näin hitusen matalammaksi.

Mutta jösses, niin hyvää!

Mitäs te muut tuotte Suomesta tai pyydätte vieraita tuomaan mukanaan? Itsellänihän perinteisten karkki-tuliaisten ja tämän jauhoseoksen lisäksi listalle kuuluvat mm. mämmimaltaat ja lonkero.

Harhaanjohtavaa ruokasanastoa

/ A. K. Nikkinen / 15 kommenttia

Kun nyt ruokalinjalle kerran lähdettiin, niin pysytellään sillä vielä yhden postauksen verran. Täällä Amerikassa on nimittäin vuosien aikana tullut vastaan hieman harhaanjohtaviakin ruokatermejä, joiden edessä ainakin tällainen semikielitaidoton hämmentyi alkuaikoina tämän tästä. Kaikki kun ei välttämättä ole sitä miltä äkkiseltään kuulostaa.

Burger

Koska burgeri on suomen kielessä jo niin vakiintunut termi, sitä äkkiseltään kuvittelisi burgerin tarkoittavan kaikessa yksinkertaisuudessaan hampurilaista myös täällä rapakon takana. Näin toki yleensä onkin, mutta esimerkiksi ruokakaupoissa burger tarkoittaa usein pelkkää jauhelihapihviä.

Apple Cider

Pettymys on taattu, jos erehdyt ostamaan kaupasta apple cideriä siiderin toivossa. Apple cider kun on harhaanjohtavasta nimestään huolimatta omenamehua. Siideriä löytyy hyllystä nimellä hard cider.

Kabob

Ah, baari-illan jälkeen maistuu kebab! Paitsi, että kabob ei lähes identtisestä nimestään huolimatta ole kebabia. Ei, vaikka kabob-ravintolat muistuttavat kebab-ravintoloita erehdyttävästi myös ulkoa päin. Kabob-ravintola tarjoaa lihanpaloja vartaassa, ei kebab-pötkylästä veisteltyä kebab-lihaa.

Vähärasvaista voimaitoa. Niin mitä…?

Buttermilk

Buttermilk, eli suoraan käännettynä voimaito, kuulostaa äkkiseltään perin ällöttävältä. Todellisuudessa buttermilk on kuitenkin tuikitavallista piimää.

Hot dog

Hot dog on tietysti hodari. Paitsi etteipä asia aina ole näin yksinkertainen. Ruokakauppatermistössä hot dog tarkoittaa myös pelkkää nakkia.

Italian makkaraa. Tai sitten ei.

Italian Sausage

Kun tilaat pizzeriassa pizzan jonka päällä on italian sausagea, se ei suinkaan tarkoita, että pizzan päällä olisi italialaista makkaraa. Italian sausage kun voi käyttökohteesta riippuen tarkoittaa myös italialaisittain maustettua possunjauhelihaa.

Grape lemonade

Yritin aikoinaan etsiä kaupasta greippilimua, jotta voisin tehdä siitä lonkeroa pikku tujauksella giniä. Ostin kaupasta 24-packin grape lemonadea todetakseni kotona, että happaman greippilimun sijaan tölkeistä löytyi ällömakeaa viinirypälelimua. Niin, greippi on tietysti grapefruit, ei pelkkä grape.

Mountain oysters

Tämähän on klassikko ja varmasti monelle tuttu juttu. Mutta kertauksena vielä vahinkojen välttämiseksi: mountain oysterit eivät suinkaan ole ostereita vaan kiveksiä.

Jauhelihaa purkissa?

Mincemeat

Kerran piirasta tehdessäni käskettiin ohjeessa kaataa piiraan päälle purkki mincemeatia. Hämmennyin. Miksi makean piiraan päälle laitettaisiin jauhelihaa? Mincemeat on kuitenkin makeaa, hedelmistä, pähkinöistä ja mausteista valmistettua piiraan täytettä. Wooot?

Onkos teillä muilla tullut reissussa vastaan harhaanjohtavaa ruokasanastoa?

Mystinen latva-artisokka

/ A. K. Nikkinen / 7 kommenttia

Käsi pystyyn, monelleko teistä hassun näköinen latva-artisokka on tuttu vain säilykkeenä? Itselleni ainakin tuore latva-artisokka on aina ollut jokseenkin mystinen kasvis kaupan vihannesosastolla. Mitä sellaisesta voisi valmistaa, onko se hankalaa tai miltä latva-artisokka ylipäätään maistuu ilman etikkalientä?

En edelleenkään ole asiaa tutkinut kovin laajalti, mutta amerikkalaisen ystäväni grillibileissä opin nyt ainakin yhden tavan nautiskella tuosta yllättävän pehmeän makuisesta kasviksesta. Kyseessä on parille hengelle sopiva, terveellinen alkupala, jonka valmisteluun kuluu aikaa pari minuuttia ja kypsennykseen n. 30 minuuttia.

1. Kiehauta tuoreella persiljalla, laakerinlehdillä ja sitruunamehulla maustettu vesi suurehkossa kattilassa. Käytä vettä vain sen verran, ettei se ylety kattilaan laitettavan höyrytysritilän yläpuolelle.

2. Kiehumista odotellessa trimmaa artisokka poistamalla siitä vahingoittuneet ja kuivahtaneet terälehdet. Leikkaa kanta lyhyeksi ja artisokan pää ”auki”. Aseta artisokka kattilaan kanta ylöspäin ja sulje kansi. Höyrytä artisokka kypsäksi noin puolisen tuntia.

3. Nosta artisokka tarjoiluastiaan jäähtymään, sillä kuumana sen maku jää vaisuksi ja käsittelykin vaatisi hansikkaat. Kun artisokka on hieman jäähtynyt, nypätään siitä terälehti kerrallaan irti, työnnetään lehden tyvi suuhun ja vetäistään hampailla sen sisäpinnalla ja tyvessä oleva pehmeä ”liha” irti. Ensimmäisten terälehtien mukana irtoaa yleensä myös hieman vartta eikä sitä välttämättä kannata syödä. Kun terälehdet on nyhdetty irti ja päästään käsiksi itse nuppuun, tarvitaan avuksi hedelmäveitsi. Sieltä nupun sisältä, epämääräisen karvoituksen alta nimittäin löytyy se säilykkeistä tuttu artisokansydän, joka on varsinainen herkkupala!

Yleensä terälehdet dipataan voisulassa, mutta koska perheessämme on ruokarajoite nimeltä dieetti, olemme joutuneet jättämään voisulat välistä. Maistuvaa on artisokka ollut siitä huolimatta!

Opin tässä kaiken ohessa jotain uutta myös itsestäni. Kaikkien näiden vuosien jälkeen minulle viimein valkeni, mikä tarkoitus kahdella jättikokoisella etuhampaallani oikein on (paitsi se, että voi aloittaa reikäleivän keskeltä). Latva-artisokan syöminen tietty! Arvasinhan, ettei evoluutio suotta ole minulle tällaisia jyrsimiä suonut.