Olen viime kuukausina totaalikieltäytynyt punnitsemasta itseäni, sillä tiedän ilman vaakojakin, että painan takuulla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nimittäin jos on treeni kulkenut, niin on kyllä kulunut pöperöäkin. Vaikka tykkäänkin nykyisestä, sopivasti lihaisasta rungostani, olen silti pelännyt, että todellisten numeroiden näkeminen tekisi oloni epämukavaksi. Mielessäni kun kummittelevat edelleen kouluterveydenhoitajan painosuositustaulukossa kiemurtelevat käppyrät ja painoindeksi, jonka sallimissa rajoissa olen nipinnapin onnistunut rimpuilemaan aina viime vuosiin saakka.

Viime viikolla uteliaisuuteni kuitenkin voitti ja päätin punnita itseni. Vaikka odotinkin ihmettä, jolla painoni olisi mystisesti pudonnut hartioiden silti leventyessä, ei vaakalukema varsinaisesti yllättänyt. Nuoruusvuosieni pahin pelko oli konkretisoitunut ja olin lipsahtanut painoindeksin ihannearvojen ulkopuolelle reilulla 72 kilolla.

Tiedänhän minä, että painoindeksi on ehkä se typerin tapa mitata ihmisten tarvetta painonkohotukselle tai -pudotukselle, mutta tuntuuhan se silti hivenen epämiellyttävältä olla virallisen laskentakaavan perusteella lievästi ylipainoinen. Siksi olinkin äimistynyt kuullessani, että itseni jo 80-luvulla traumatisoinut painoindeksikaava on vieläkin laajassa käytössä.

Vaikkei elopainoni nyt oikeasti minua hetkauttanut suuntaan tai toiseen (olenhan nyt tukevasti kiinni tantereessa, hah!), päätin hakea kovalla työllä rakentamastani massasta hivenen lisää informaatiota. Salillamme tehdään InBody kehon koostumusmittauksia, joten pian jo seisoin kalsarisillani kummallisen mittahärvelin päällä ja odottelin mitä tuleman pitää.

Myönnettäköön, että olin mittaustulosten suhteen hivenen skeptinen, mutta laitteen sylkäisemän printin nähtyäni uskon, että tuloksia voinee hyvinkin tulkita suuntaa antavina. Testin mukaan painoni siis on kuin onkin niukasti normaalin yläpuolella, mutta mikä tärkeämpää, testi kertoo myös mistä painoni koostuu. Ja tämä on juuri se asia, josta pitäisi olla selvillä ennen kuin nimittelee ihmistä ylipainoiseksi.

Alla siis oma testitulokseni:

Painoa on, mutta niin on lihaakin.

Näiden numeroiden valossa minulle helpoin ja nopein tapa saavuttaa painoindeksin (BMI) mukainen normaalipaino, olisi lakata treenaamasta. Tällä tavalla muutama ”ylimääräiseksi” laskettu nestekilo häviäisi hetkessä tehden lihaksista tyhjät ja sitten olisinkin taas ihannemitoissa. Hullua, eikö?

Ymmärrän, että rajummissa ylipainotapauksissa painoindeksikortin vilauttaminen voi olla hyvinkin herättävä ja toimiva niksi. Mutta toivoisin, että lievissä ”ylipainotapauksissa” painoindeksiä ei tulkittaisi niin pilkuntarkasti, etenkään jos kyse on liikuntaa harrastavasta tai ruumiillista työtä tekevästä ihmisestä, saati sitten nuoresta, joka voi traumatisoitua loppuiäksi.

Sillä oikeastihan painoa tärkeämpää on mistä ihminen koostuu, mitä ihminen tekee, miltä ihmisestä tuntuu ja mihin kaikkeen ihminen pystyy.