Ah, niin tosiaan, se dieetti. Minullahan on se sellainenkin meneillään. Oikeastihan ei kamalasti huvittaisi puhua koko dieetistä, sen verran hidasta ja jojoilevaa on painonpudotukseni ollut. Unohdetaan siis dieettini tekninen edistyminen ja keskittykäämme sen sijaan siihen, mikä painonpudotukseen motivoi ja kuinka motivaatiota pidetään yllä; myös silloin kun ei suju.

1. Alkusisuuntuminen

En usko, että mikään potkaisee painonpudotusta paremmin liikkelle, kuin kunnon sisuuntuminen, eli suoraan suomeksi sanottuna vittuuntuminen. Vaikka oppikirjan mukaisessa, täydellisessä elämässä ei itseinhoa saisikaan tuntea, on pieni itseinhon väristys selkäpiissä uskomattoman tehokas laukaisin suunnitelmalliselle painonpudotukselle. Yleensä jo sillä vatsamakkaran aiheuttamalla inhotuksella edetään dieettiä hyvän matkaa eteenpäin.

2. Lahjonta

Kerrankin se ”sitten kun” -ajattelu on sallittua! Lykkää kaikkia hankintoja, matkoja ja vaikka sitten omia syntymäpäiviäsi sinne, kun olen saanut pudotettua painoa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse säästää tavoitteeseen saakka, vaan itseään kannattaa lahjoa myös matkan varrella. Panoksia voi myös koventaa muuttamalla arkisia toimenpiteitä palkinnoksi, kuten pidättäytymällä kainalokarvojen ajamisesta tai roskien ulos viemisestä, kunnes välitavoite on saavutettu.

3. Tuloksien näkyminen

Kun tuloksia alkaa näkyä, niin ylpeä saa ja pitää olla! Ensimmäisten tulosten synnyttyä nykyihminen lataa lisämotivaation toivossa Instagramiin puolialastomia selfieitä harva se päivä. Mitä parempi kunto, sen enemmän tykkäyksiä ja kommentteja. Mitä enemmän tykkäyksiä ja kommentteja, sen enemmän motivaatiota. Toinen vaihtoehto on kiskaista peilin edessä ihan itsekseen jalkaan ne kolme vuotta kaapissa maanneet tavoitefarkut ja soittaa äidille. Tyytyväisyyden määrä on jokseenkin sama, vähemmällä vaivalla.

Ikävä kyllä, jossain kohtaa dieettiä tulee aina vastaan seinä, joko isompi tai pienempi. Paino ei putoa, kevennetty ruokavalio tökkii ja motivaatio alkaa väkisinkin hiipua. Silloin motivaatiota voi yrittää pitää yllä seuraavanlaisilla konsteilla:

4. Selittely ja syyllisten etsiminen

Kun kaikki on tehty oppikirjojen mukaisesti eikä paino siltikään putoa, on aika koottujen selitysten. Naisena voi aina vedota kuukautiskiertoon ja hormonaalisiin muutoksiin tai ehkä lihaskasvu on dieetilläkin niin rajua, että se kompensoi poltetun ihran painon, eikä sitäkään tiedä, jos vaikka aamupuuroon lorahti ennen punnituspäivää tavallista tuhdimmin suolaa. Kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan motivaatio pysyy hengissä ja uskot siihen, että ensi punnituksessa taivaanmerkit ovat jo suosiollisemmat. Mutta älä missään tapauksessa myönnä, ettei mitään ole tehtävissä.

5. Tapa se vaaka

Aina kehon muutokset eivät näy vaa’assa. Ja sitä paitsi se vaaka voi olla rikki. Tai patterit lopussa. Tai säädöt epävireessä. Itse asiassa armollisinta olisi päästää vaaka kärsimyksistään pudottamalla se ylimmästä kerroksesta katukivetykseen ja keskittyä mittanauhan kanssa vehtaamiseen.

6. Minä pystyn

Aika nopean Instagram- ja Iltapäivälehti-pläräyksen jälkeen voi sanoa, että ”jos toikin bimbo pystyy tohon, niin mäkin pystyn”. Siitä saa kuulkaa kummasti uskoa omaan touhuun.

Eli joopajoo, täällä on nyt lähinnä etsiskelty motiaatiota tuon kohdan 4 avulla. Ensimmäiset kolme kiloa katosi varsin helposti, mutta nyt olen jumittunut neljännen kilon selättämiseen enkä viitsi edes ajatella sitä, että tavoitepainoon on vielä matkaa ainakin viisi kiloa, palkinto-pyöräilyhousuihin kaksi kiloa ja palkinto-juoksuhousuihin peräti kolme kiloa. Ähhhhhhh. Toivottavasti edes teillä muilla sujuu paremmin!