Kulttuuriero kuuluu lenkkipolullakin

Perjantaina oli taas se päivä viikosta, kun oli aika hakea vaihtelevuutta peruslenkkiin ja kipaista hitusen pidempi aamuhölkkä. Koska en varsinaisesti ole mikään juoksija, ulkona oli riivatun kuuma ja jalatkin edellisestä lenkistä vielä hivenen jumissa, alkoi kolmannentoista kilometrin kohdalla oman lihamassan kuljettaminen tuntua oikeasti työnteolta.

Mäennyppylää hiljalleen valloittaessani suhahti ohitseni pari maastopyöräilijää, jotka huikkasivat ohimennen: ”Looking good! Go girl!”. Koska kuutisen vuotta Yhdysvalloissa on jo karsinut minusta pois sen ennakkoluulon, että tuntemattomille ihmisille huutelu olisi aina vittuilua, olin kannustuksesta aidosti hyvilläni. Itse asiassa tuo kommentti atleettisen pyöräilijän suusta antoi niin paljon lisäpotkua, että lihavuoren loppumatka sujui Mertarannan sanoin suoranaisessa hurmiossa.

Ero suomalaiseen treenikäyttäytymiseen on tässä suhteessa silmiinpistävä. Vieraiden menoa ei suomalaisella lenkkipolulla tai salilla paljon kommentoida, paitsi ehkä hiihtoladulla, jossa huidotaan aggressiivisesti sauvalla hitaampia siirtymään sivummalle maleksimasta. Huomautetaan nyt kuitenkin, että tämä on puhtaasti omaa kokemustani ja on toki mahdollista, että mielikuvani on täysin vääristynyt.

Sen verran olen jo omaksunut Kalifornian letkeyttä, että olen itsekin alkanut kannustamaan tuntemattomia ihmisiä ylämäissä ja huikaamaan salilla ohimennen, että ”Good job!”. Mutta kannustaisinko sitten tuntematonta kanssatreenaajaa Suomessa? Salilla ehkä, mutta lenkkipolulla tuntemattomalle kannustuksen heittäminen tuntuu yhtä luontevalta kuin hammastikut kynnen alla.

Mikä ihme siinä sitten on niin hankalaa? Kulttuurierot toki, se että pelkää toisen osapuolen pitävän hulluna tai humalaisena, mutta myös se, että suomen kieli ei vakavuutensa vuoksi vaan taivu kevyenletkeisiin kannustushuudahduksiin kuten englanti.

Ajatellaanpa, että joku kääntyisi lenkkipolulla katsomaan ja huikkaisi, että tyttö hei, hyvältä näyttää! Tuleeko silloin suominaisella ensimmäisenä mieleen että a) jee, kiitos! vai b) suksi suolle pervo…!

En nyt sano, että toisessa maassa olisi paremmin kuin toisessa, sillä askel kiristyy valitsipa sitten vastaukseksi a:n tai b:n. Vaihtoehto a:n kannattaja juoksee entistä kovempaa positiivisuuden ja kannustuksen voimalla, kun taas vaihtoehto b:ssä henkilö pinkoo henkensä kaupalla karkuun himoraiskaajaksi kuvittelemaansa henkilöä. Lopputulos on sama.

6 kommenttia artikkeliin ”Kulttuuriero kuuluu lenkkipolullakin

  1. Omasta kokemuksesta suomen kieli taipuu sellaisiinkin tsemppauksiin, mistä ei tule likainen fiilis. Kerran yksi pappa pyöräili vastaan päällään jotkut Korpi-Kainuun voimistelijat ry:n vetimet, kun olin parinkymmenen kilsan lenkin loppuneljänneksellä. Ohi mennessään huikkasi mulle, että ”onpa justiinsa oikeanlainen askel!” ja sen aiheuttaman euforian voimalla olisin varmaan vetänyt vielä toisen yhtä pitkän lenkin.

    Ehkä jos alkaisi suoraan suomentaa noita jenkkien tsemppauksia, niin niitä ei ehkä kannata käyttää..

    Tykkää

  2. Haha, ei kyllä tosiaan tulisi mieleenkään alkaa kannustaa muita liikkujia! Ei salilla mutta ei myöskään lenkkipolulla. Kettuilunahan se otettaisiin. Joskus vahingossa hymyilen vastaantulijoille ja sekin saa jo minut tuntemaan oloni hörhöksi – vastassa kun ei useimmiten ole hymy vaan ennemminkin vain kummasteleva katse. 😀

    Tykkää

  3. Jenkeissä asuessamme oli tosi mukavaa, kun lenkillä / salilla ollessani tuntemattomat kannustivat tai heittivät kohteliaisuuksia. Siellä osasin ottaa ne aitoina kohteliaisuuksina, vaikka kommentoijat saattoivat olla 4-kymppisiä miehiäkin…olin viimeisilläni raskaana sormus nimettömässä, joten vaikka miehiltä tuli kommenttia ”you look amazing, keep up the good work!” tai vastaavaa, en todellakaan kuvitellut heidän olevan iskumielellä liikenteessä 😂 kohteliaisuuksia tuli myös naisilta, ja Suomessa tätä ilmiötä ei kyllä esiinny! Joskus olen oikein päättänyt heittää romukoppaan suomalaisen yrmeyden ja pienen kateudensiemenen (heh), kun näen hyvännäköisen ja hyvässä kunnossa olevan naisen salilla, ja saattanut kehua amerikkalaistyyliin…no hullunahan he pitävät, näkee ilmeestä! Mutta kyllä se vain piristi kotimammaa, kun vieraat ihmiset kehuivat, vaikka toki tiedostin, että se nyt oli vain sellaista amerikkalaista liibalaabaa…kivaa silti 😄

    Tykkää

  4. Mua on kyllä pari mummoa metsälenkillä kannustanut ylämäessä ja ihan aidosti hyvässä hengessä ovat kommentit tulleet (pääkaupunkiseudulla, kelaa!). Olen itse ihan sunnuntailenkkeilijä jolla on vähän ylimääräistä mukana ja juoksen ihan maltillista vauhtia. Itselleni on ainakin tullut vain hyvä mieli mummojen kommenteista. Jostain syystä en kyllä itse kehtaa tuntemattomia kannustaa juurikin tuon takia, että entä jos ne ottaa sen kettuiluna. Onneksi vanhempi sukupolvi on rohkeampi.

    Tykkää

  5. Mä hymyilen aika usein vastaantulijoille. Kun näen samat naamat lenkkipolulla uudestaan ja uudestaan, saan kyllä vastauksia hymyyni. Paras kohteliaisuus, jonka olen ikinä saanut, oli aikanaan Tukholman maratonilla. Mut ohitti suomalaismies, joka hihkaisi: ” Sulla on kiva peppu.” Omasta mielestäni ei ole ollenkaan, mutta sillä hetkellä olin varma, että se on maailmankaikkeuden kivoin. Ainakin maaliin asti!

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s