Kaikkien näiden blogivuosien jälkeen, pääsin vihdoin ja viimein viime perjantaina tapaamaan kahta suosikkibloggaajaani kasvotusten. On sitä odotettukin! Pumpui-blogin Lotan olin tosin jo kerran tavannutkin pikaisesti, mutta Fitness Führer-blogin Sofian kanssa olemme olleet vuosikausia tekemisissä vain Facebookin välityksellä. Nämä kaksi neitoa (sekä Miia) muodostavat liikunta- ja hörhöilyryhmän nimeltään Teräsmeduusat, jota fanitan lähes yhtä paljon kuin Nykäsen Mattia. Taka-ajatukseni porukkaan soluttautumisella onkin tietysti se, että näin Suomen kamaralle palattuani pääsisin vielä jonain päivänä treenitaustani varjolla osalliseksi urheilusekoilujansa.

Tällä kertaa tarkoituksemme oli kuitenkin mennä ihan vaan klassisesti päiväkaljoille, mutta iltapäivän tunnit kääntyivät astetta glamourimmaksi lounaspaikan tarjotessa ruoan kylkiäisinä mieluummin viinilasillista. No, alkoholi kuin alkoholi, juttujen taso laskee samalla tavalla. Kun lounasravintola alkoi käydä jutuillemme jo hitusen ahtaaksi, siirryimme vielä toisaalle terästetylle glögille, kutsuvieraina, tottakai. Tässä vaiheessa ulkosuomalaisen bloggaajan silmät aukenivat kaikelle sille, mitä ulkomaan vuosinani on mennyt ohi suun; trendikkäät lounaat kanssabloggaajien seurassa keskellä arkipäivää, kultturellit päiväviinit(/-kännit) sekä muun ilmaisen alkoholin ja materian perässä juoksentelu.

Vakavasti puhuen, kyllähän bloggaamisen suolasta iso ripaus tulee yhteisöllisyydestä muiden bloggaajien kanssa. Olenkin harmitellut viimeisen neljän vuoden aikana useamman kerran sitä, että olen jäänyt paitsi kaikista hauskoista kissanristiäisistä ja yhteistyöjutuista, koska olen aina ollut väärällä pallonpuoliskolla. Jos joku on ollut minulle kateellinen Kalifornian auringosta, niin voin kertoa, että itse olen katsellut kateellisena blogien kuvista, kuinka kanssabloggaajat ovat taas tehneet jotain kivaa keskenään.

Nyt kun olen ainakin hetkellisesti takaisin Suomessa, toivon ottavani edes vähän vahinkoa takaisinpäin. Niin vastentahtoinen kuin paluumuuttoni onkaan ollut, lievittää harmitustani huomattavasti se fakta, että olen vihdoin sillä mantereella, missä kaikki rakkaimpaan harrastukseeni liittyvä, ja sitä kehittävä, oikeasti tapahtuu.

Aika huisia! Tiedä monetko päiväkaljat tässä vielä odottaa.

Kuva: Lotan arkistoista.