Muuttokontti saapui!

Viime perjantaina se sitten vihdoin otti ja tapahtui; hartaasti odottamamme muuttokuorma saapui Kaliforniasta tänne Tunturiin! Aivan yksinkertainen ja pikku juttu ei omaisuuden uittaminen meren ylitse ole – etenkään omakustanteisesti – joten se, mitä kontin sisältä lopulta paljastuisi, jännitti melkoisesti. Voin nimittäin kertoa, että muuttokontin matkaan on mahtunut mutka jos toinenkin.

290916_1

Jotenkin tuo muuttokontin ilmestyminen pihaan on joka kerta yhtä vaikuttavaa ja samalla suuri shokki, niin nytkin. Hetken aikaa kului taivastellessa, että ihanko oikeasti meillä on noin paljon tavaraa, minä kun omasta mielestäni olin lahjoittanut ja myynyt jo ison osan omaisuudesta pois. Mutta kun kontista oli ensin poistettu piano, auto sekä niiden kiinnikkeet ja tukirakenteet, jäi muuttolaatikoita kontin perälle suhteellisen vähän.

Monessakaan asiassa en voi kehuskella olevani erityisen hyvä, mutta pakkaamisessa olen, kiitos lapsuusvuosien tetris-addiktion. Ja onneksi näin, sillä sen jälkeen kun muuttolaatikot luovutetaan rahtiin, niitä käsitellään samalla hellävaraisuudella kuin jos kyse olisi perunalaatikoista, ja voihan matkallakin tapahtua yhtä sun toista, on merenkäyntiä ja kosteutta.

Ainoa asia mitä en ottanut huomioon, oli joukko amerikkalaisia tullimiehiä, joita vastaan on mahdotonta valmistautua. Tiesimme jo etukäteen heidän tutkineen kontin sisällön, saimmehan siitä lystistä yli 2000 dollarin (!!) ylimääräisen laskun, mutta sitä emme tienneet, että he olivat oikeasti repineet auki 90 prosenttia laatikoista. Ja voin kertoa, että laatikot eivät aivan näyttäneet siltä millaisia ne olivat lähtiessään ja kaiken kukkuraksi laatikot oli tungettu kontin perälle täysin mielivaltaiseen epäjärjestykseen.

290916_2Nätisti pakattu muuttokuorma.

290916_3Nätisti pakattu muuttolaatikko.

Astialaatikoita avatessa muuten hivenen hirvitti. Mutta toisin kuin pelkäsin, ruhjoutuneesta ulkomuodostaan huolimatta laatikot eivät kätkeneet sisäänsä juurikaan sirpaleita. Ainoastaan kaksi lautasta ja yksi uunivuoka olivat hajonneet laatikkoon tulleesta sivuosumasta. Hieman yllättäen jouduin jännittämään myös pehmeiden pakettien puolesta, sillä joku vatipää oli keksinyt tullissa tehdä vaatelaatikoille mattoveitsellä keisarinleikkauksen kyljen kautta. Suhteessa laatikon sisältöön, selvittiin tälläkin kertaa pienillä vahingoilla. Ainoastaan yhdet farkut oli silvottu lahkeestaan rikki laatikkoa väkivaltaisesti avatessa. Mukava olisi tietää, että mitä kaverit olettivat laatikosta kalsareitteni lisäksi löytävän?

Ylimääräisestä jännityksestä huolimatta viime päivät ovat olleet melkoista joulua. Paketteja siellä, paketteja täällä, ja jokainen takuulla täynnä toivottua tavaraa. Ja kyllä se vaan niin on, että kotoisemmalta se koti tuntuu, kun siellä on omat tutut jutut.

Sitten muutama huomioitava juttu Kalifornia – Kiiminki -muutosta. Pätevät siis lähinnä silloin, kun hoidat koko homman itse.

  1. Mieti tarkkaan haluatko todella hoitaa kaiken itse. Muuton ostaminen pakettina yhdestä paikasta voi maksaa enemmän, mutta säästää hermoja ja aikaa kun kaiken tekee joku muu.
  2. Muuttokontin matka kestää n. 6 viikkoa, jonka aikana voi tapahtua mitä vaan.
  3. Jenkkien tullitarkastus on harvojen ja valittujen extra bonus, jota ei voi ennakoida, vaikka jättäisitkin valkoiset pulverit ja valtiosalaisuudet kuormasta. Laskun maksat sinä.
  4. Muuttokuorman vakuutus kannattaa ottaa Suomesta (If taitaa olla ainoa joka tarjoaa yksityiselle rahtikonttivakuutuksen). Vakuutus on todennäköisesti halvempi ja asiointi sujuvampaa. Varmista ainakin, että kuormalla on yksi ainoa vakuutus alusta loppuun. Muutoin sinua pompotellaan vahingon sattuessa vakuutusyhtiöltä toiselle.
  5. Suojaa tekstiilit kosteudelta (kelmu on kova sana). Jos peset tekstiilejä ennen laatikkoon pakkaamista, varmista että ne ovat 100 % kuivia! Nimim. Homeiset tyynyt.
  6. Suojaa, pehmusta ja vuoraa. Laatikot tulevat saamaan elämänsä kyydit.
  7. Numeroi laatikot ja tee pakkauslista. Sinun tulee voida myöhemmin esittää mitä minkäkin laatikon sisällä on, suurin piirtein. Näin myös purkaminen on helpompaa.
  8. Los Angelesin liepeillä toimii suomalainen kuljetusfirma Finn-us Logistics jos haluat suosia suomalaista tavaraa meren yli roudatessa.
  9. Kannattaa tiedustella rahtifirmoilta, josko rahti Helsingistä eteenpäin onnistuisi ”paluurahtina” eikä rekan tarvitsisi ajella tien päällä tyhjillään. Säästää rahaa.
  10. Muuttokuorman saa tuoda verottomana maahan 12 kuukauden sisään muuttopäivästä.
  11. Muuttoautoa ei saa enää tuoda maahan verovapaana (ellei ole ostettu ennen vuotta 2015).
  12. Valmistaudu esittämään Suomen tullille todisteita vakituisesta asumisesta ulkomailla. Pelkkä viisumi tai muuttotieto maistraatista ei riitä. Lisäksi tarvitaan vuokrasopimus, työsopimus, laskuja joissa näkyy kotiosoite jne. Älä siis pakkaa kaikkea muuttokuormaan.
  13. Meren yli muuttaminen maksaa paljon. Perusperheen irtaimiston ja kulkuneuvojen muuttoa varten rahteineen, huolintakuluineen ja vakuutuksineen on hyvä varata sukanvarteen ainakin kahdeksan tonnia. Jos jotain jää jäljelle, niin kiva. Toisaalta käden voi myös joutua laittamaan syvemmälle taskuun, riippuen muuttujista.
  14. Vaikka kuvittelet varautuneesi kaikkeen, yllätyksiä tulee silti. Lue uudestaan kohta 1.

 

Jotenkin tuntuu siltä, että en ihan heti muuta uudelleen.

Kuka muka ihan oikeasti haluaisi asua Kiimingissä?

Tässä jo muutama tovi takaperin sain blogiini kommentin, jossa ihmeteltiin, että kuinka kukaan haluaa elää täällä jossain ei missään, viitaten ymmärrykseni mukaan nykyiseen asuinpaikkaani Kiiminkiin (joka muuten nykyisin on osa Oulua). Koska olisi täyttä typeryyttä lähteä väittelemään siitä, mikä kenenkin mielestä on tai ei ole ”jossain”, kerrottakoon sen sijaan siitä, kuinka minä täällä pohjoisen tähden alla jaksan asua.

200916_1

Minua on viime aikoina lohduteltu useammankin kerran toteamalla, että ”eihän sitä tiedä vaikka nopeastikin pääsisitte muuttamaan työn perässä taas johonkin muualle, etelään tai ulkomaille”, saaden Kiimingissä asumisen kuulostamaan lähinnä vankilatuomiolta, joka ei auta kuin kärsiä ennen elämässä eteenpäin pääsemistä.

Itsehän en lähtökohtaisesti tykkää ajatella lähtemistä ennen kuin olen kunnolla edes saapunut. On toki luonnollistakin ajatella, että ihminen, jolla 90210 Beverly Hills on juuri muuttunut 90900 Kiimingiksi, saattaisi hyvinkin olla asian vuoksi hajalla. Ja ehkä olisinkin, ellei tässä välissä olisi ollut reilun puolen vuoden ajanjaksoa, jolloin en oikeasti asunut missään, ainakaan tositarkoituksella. Uskokaa kun kerron, että kun ei ole kotia, työtä tai muutakaan tarttumapintaa mihinkään paikkaan muutamaan hetkeen, sitä oppii kummasti arvostamaan asioita kuten koti, olipa se missä tahansa, vaikka sitten Kiimingissä.

Vaikka todellisuudessa asuinpaikan vaihtuminen lähivuosina onkin ihan mahdollista, haluan ajatella, että juuri nyt olen siinä paikassa missä minun kuuluukin olla ja on parempi nauttia elämästä nyt eikä sitten joskus tulevaisuudessa. Tämä elämän mittainen seikkailu tapahtuu nimittäin juuri tällä hetkellä ja aion ottaa siitä kaiken irti; nauttia maaseudusta, puhtaasta ilmasta, oikeasta talvesta, kauniista luonnosta, ison talon kotitöistä ja omasta rauhasta. Sillä kaikkien eri asuinpaikkojen ja niiden tuomien kokemusten arvo on rahassa, väkiluvussa, baarien ja ruokakauppojen määrässä mittaamatonta.

200916_2

Mitä minä sitten teen täällä, ei missään? Kaupungin kerrostaloasuntoon verrattuna omakotitalo teettää enemmän töitä, etenkin kun käytössä ei ole meksikolaista puutarhuria ja lämmityskin hoidetaan pääosin itse takkaa ja leivinuunia lämmittämällä. Sekä minulla että miehellä on myös tämä vapaa-aikaa rajoittava tekijä ja elintason varmistava asia nimeltään työ, joka vaatii oman aikansa ja panoksensa. Ja kun on palkkatuloa, niin rahansa voi tuhlata jossain kylän kolmesta ruokakaupasta, joiden valikoima kattaa kyllä omaa kokkaustaitoani vastaavat tarpeet. Tässä kylällä on myös erinomaisen hyvin varusteltu kuntosali, josta on hyvää vauhtia tulossa toinen kotini ja polkupyörällä ja juostenhan pääsee polkuja ja teitä pitkin niin pitkälle kuin kunto kestää. Ja jos elämältäni haluan jotain Kiimingin tarjontaa eksoottisempaa, on Ouluun vain parinkymmenen minuutin ajomatka ja sieltähän lennän vaikka Timbuktuun jos sille päälle satun.

Vaikka maisemat ovat erit ja aurinko paistaa harvemmin kuin Kaliforniassa, en voi sanoa, että elämäni olisi sisällöltään merkittävästi muuttunut Kiiminkiin muuttamisen jälkeen. Treenaan, syön, työskentelen, teen kotitöitä ja nautiskelen kotielämästä siinä missä ennenkin. Ainoa asia missä näin ensialkuun on vajausta, on sosiaalinen elämä, mutta onneksi tulen loistavasti toimeen itseni ja mieheni kanssa.

200916_3

Yhteenvetona sanoisin, että siinä asuuko jossain vai ei, on kyse enemmänkin asenteesta kuin maantieteellisestä sijainnista. Jos suhtautuu elämään seikkailuna, haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja oppia jotain itsestään ja maailmasta matkan varrella, sitä osaa suhtautua paikkaan kuin paikkaan avoimin mielin ja ottaa sen tarjoaman kokemuksen vastaan rikkautena. En sano, etteikö tulevaisuudesta pitäisi haaveilla, mutta sitä odotellessa kannattaisi kuitenkin nauttia nykyhetkestä.

Missä sinä asut, et missään vai juuri oikeassa paikassa?

 

 

Kodin sydän

Uudessa kodissamme on muutamia sellaisia hienouksia, joista ei Kaliforniassa voinut edes haaveilla. Yksi näistä on keittiötä ja ruokailutilaa hallitseva leivinuuni. Käydessämme katsomassa taloa ensimmäistä kertaa, saatoin jo nähdä sieluni silmin keski-ikäistyvän minäni puuhaamassa leivinuunin äärellä huivi hiuksien suojaksi sidottuna.

080916_1

Sen lisäksi, että ison omakotitalon lämmitys pelkän sähkön voimin olisi näillä leveyksillä tuhottoman kallista ja leivinuunia lämmittämällä voi säästää sievoisen summan, uskon leivinuunin mullistavan ruoanlaiton täysin, leivonnasta nyt puhumattakaan. Ja onhan siinä ihan oma tunnelmansakin, kun aloittaa aamun leivinuunia lämmittämällä. Joten kyllä, ainakin toistaiseksi olen asiasta kovastikin innostunut.

080916_2

Olen aina ollut suuri haudutettujen ruokien ystävä, ja usein haudutus onkin se ainoa tapa saada lihasta nirsoille makunystyröilleni riittävän mureaa. En siis malttanut odottaa montaakaan päivää, kun jo kokeilin leivinuunia ensimmäisen kerran. Lämpötilan pudottua uunissa alle 200 asteen, lykkäsin kokonaisen broilerin padassa uuniin ja ristin sormeni. Kun useita tunteja myöhemmin palasin salilta vatsa nälästä vääntelehtien, odotti minua uunin syövereissä ehkä murein koskaan valmistamani kana. Olipa helppoa! Ja mikä parasta, ruoka valmistui talon ollessa tyhjillään.

080916_3

Muuntautuminen todelliseksi emännäksi on siis alkanut. Tuskin maltan odottaa, että pääsen paistamaan uunissa ensimmäiset karjalanpiirakat ja ruisleivät, sillä täytyyhän siinä jotain eroa olla, että suorittaako paistamisen kaasu- vai leivinuunissa. Ja veikkaanpa, että riisipuuroakin on syöty jouluun mennessä aina kyllästymiseen saakka.

080916_4

Teknisesti minulla on leivinuunin lämmitykseen ja käyttöön melko hyvä ohjeistus, mutta kaikki vinkit siinä kokkaamiseen ovat nyt enemmän kuin tervetulleita! Mikä on lempiruokasi leivinuunissa valmistettuna? Onko tiedossasi kylän vanhempien erityisiä paistoniksejä? Pitäisikö minun tietää jotain muuta, mitä?

 

 

Kotona

Täällä sitä vihdoin ollaan, uusissa maisemissa Kiimingissä, missä porot, eskimot ja jääkarhut ovat vain kivenheiton päässä ja missä jouluunkin on aikaa pari kuukautta vähemmän kuin muualla.

Muutosta ja muutoksesta on nyt kulunut muutama päivä ja matkalaukkujen sisältö on vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen purettu vaatekaappeihin. Aika voittajafiilinki kuulkaa!

010916_1

Mutta olenpa tässä matkalaukkujen purkamisen lisäksi ehtinyt tehdä jo muutakin, kuten:

  • Ottanut muumimukikokoelmani pois muuttolaatikosta ja asettanut sen nätisti kaappiin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
  • Kasannut tori.fi:stä ostamani parisängyn tuhannenp*llunpäreistä yhdeksi kappaleeksi ilman kasausohjeita.
  • Saunonut aina-valmiissa-saunassa päivittäin.
  • Rynnännyt siitä perhanan saunasta puolialastomana ulko-ovelle kuvitellen, että ovikellon soittaja olisi siippani, pahoitellut tämän jälkeen postimiehelle vaatteettomuuttani ja ilahduksensa havaittuani saanut vain vaivoin pidettyä postimiehestä ja sen lapsista kertovan hauskan jutun itselläni.
  • Luonut kontaktia paikallisiin tervehtimällä vastaantulijaa, joka alkuhämmennyksen jälkeen vastasi kyllä tervehdykseeni, mutta joka todennäköisesti kertoi kotona nähneensä kännisen muukalaisen pyörimässä ihan tässä kotikulmilla keskellä päivää.
  • Käynyt ilmoittautumassa toiselle kylän kuntosaleista, luonut lisää kontakteja paikallisten kanssa ja unohtanut treenata.
  • Tajunnut informaatiota vaihtaessani, ettei Oulun alkuperäiskieli olekaan samanlaista kuin reilut 100 kilometriä etelämpänä, ja ettei vika välttämättä olekaan aina älyssäni kun en ymmärrä mitä minulle sanotaan.
  • Katsellut villasukat ja pitkät kalsarit jalassa Facebookista, kuinka etelä-Suomessa hengaillaan vielä t-paidassa.

Mutta juu, kyllä täällä jotain kotiutumisen tapaista on jo ilmassa, vaikka muuttokuormaa odottava talo vielä ammottaakin tyhjyyttään ja olen muutenkin vielä hivenen (paljon) pihalla kaikesta. Mutta hei, ainakin meillä on nyt koti!

 

Ehtaa lasitavaraa

En voi sanoa, että olisin aikaisemmin ollut erityisen viehättynyt lasiesineistä, sillä lasi elementtinä oli mielestäni kova, kylmä ja hivenen elotonkin. Tämän vuoksi katseeni tapasi ennen kääntyä lähinnä vain puu- ja keramiikkaesineiden kohdalla, jotka huokuivat enemmän sellaista lämmintä tunnelmaa, jollaista tahdoin kotonakin olevan.

Sattuipa sitten niin, että tutustuin Kaliforniassa pariskuntaan, joilla oli takapihallaan täysin varusteltu lasistudio. Useampana iltana lasinpuhallustouhujaan seurattuani, aloin pikkuhiljaa syttyä lasiesineiden kauneudelle. Oli vaikea ylläpitää mielikuvaa kylmästä ja elottomasta materiaalista, kun katseli puhallusputken päässä liikehtivää tulikuumaa lasimassaa, joka pikkuhiljaa, vaihe kerrallaan, muuttui kohti toivotunlaista, uniikkia lasiesinettä.

150816_3

Nyt kun silmäni ovat viimein auenneet, olen kierrellyt kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä löytöjen toivossa aivan uudenlainen pilke silmäkulmassa. Viime viikolla, ostettuani ensin setin Sarpanevan Iittalalle suunnittelemia 60-luvun juomalaseja, näin kirppispöydän takaosaan kätketyn massiivisen lasimaljakon.

150816_1

Hetken tuota lähes kahden kilon painoista lasikäikälettä käänneltyäni, totesin sen olevan Sarpanevan suunnittelema ja signeeraama Nardus vuodelta -68. Vaikkei tuo taidelasiksi luokiteltava maljakko useiden satasien arvoinen löytö vielä ollutkaan, niin koen sen itse varsin hyväksi löydöksi massiivisen kokonsa ja kauniin ulkomuotonsa vuoksi. Ja onhan se hivenen nurinkurista, että maksoin pian 50 vuotta täyttävästä kotimaisesta taide-esineestä vähemmän, kuin maksaisin muutaman vuoden vanhasta, Thaimaassa valmistetusta muumimukista.

150816_2

Mites on, löytyykö teiltä muilta maitolasia ihmeempää lasitavaraa kotoa?