Terveys & hyvä olo

Vinkki parempaan lomaan

/ A. K. Nikkinen / 10 kommenttia

Vaikka itse olenkin ollut kesälomani jälkeen jo reilun viikon verran töissä, niin ehkä siellä on joku muu vielä kesäloman vietossa. Seuraa nimittäin loman laatua parantava vinkki, joka ei todellakaan ole mikään uusi juttu, mutta jota harva tulee kuitenkaan toteuttaneeksi.

Kokeilepa sulkea kännykän datayhteys loman ajaksi.

Lähtiessämme Kalifornian matkalle, oli tarkoitukseni hankkia muutamaksi viikoksi käyttööni paikallinen prepaid-liittymä. Vietettyäni 16 tuntisen menomatkan ilman puhelinta, tarkkailtuani lentokentällä ohi kulkevia, oikeita ihmisiä Instagram-kuvien sijasta, unohdettuani typerät klikkiuutiset hyvää kirjaa lukiessani ja juteltuani Facebookin chat-ruudun sijaan mieheni kanssa kasvotusten, olin perille päästessämme muuttanut mieltäni. Datayhteys sai luvan pysyä suljettuna.

Ja voi vitsi kuinka paljon enemmän ehdinkään havainnoida ympäristöä, kun ei jokaista asiaa tarvinut samalla sekunnilla raportoida Facebookissa, Whatsappissa ja Instagramissa. Yhtäkkiä pitikin keksiä kännykän räpläämisen sijaan jotain muuta tekemistä ravintolassa ruoka-annosta odotellessa, katsella ihmisiä, lueskella lehtiä ja pitää miehen kättä omassa. Riitti vallan mainiosti, että kännykkäni toimi lähinnä kamerana ja kävin yhteyksien päässä ainoastaan iltaisin tukikohtamme nettiliittymän kautta, jos edes silloin.

080816_1Reissussa hyödynnettiin lähinnä kännykän kameraominaisuuksia.

Sen lisäksi, että oli enemmän aikaa katsella ympärilleen, tuntui hyvältä olla tavoittamattomissa. Ettei tarvitsisi vastata kenellekään. Ei tarvitsisi tietää tuoreimpia uutisia eikä olla osallisena päivän polttavia keskusteluita. Että saattaisi sanoa myöhemmin ihmisille, että en tiennyt ja en ollut kuullutkaan ja se olisi ymmärrettävämpää kuin sanoa, ettei minua oikeastaan edes kiinnosta.

Kokeilkaapa. Nämä Onnenpäivät ja muut hölynpölyt joutavat ihan hyvin seurantatauolle loman ajaksi.

 

Sopivasti lihaisa

/ A. K. Nikkinen / 14 kommenttia

Olen viime kuukausina totaalikieltäytynyt punnitsemasta itseäni, sillä tiedän ilman vaakojakin, että painan takuulla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nimittäin jos on treeni kulkenut, niin on kyllä kulunut pöperöäkin. Vaikka tykkäänkin nykyisestä, sopivasti lihaisasta rungostani, olen silti pelännyt, että todellisten numeroiden näkeminen tekisi oloni epämukavaksi. Mielessäni kun kummittelevat edelleen kouluterveydenhoitajan painosuositustaulukossa kiemurtelevat käppyrät ja painoindeksi, jonka sallimissa rajoissa olen nipinnapin onnistunut rimpuilemaan aina viime vuosiin saakka.

150716_2

Viime viikolla uteliaisuuteni kuitenkin voitti ja päätin punnita itseni. Vaikka odotinkin ihmettä, jolla painoni olisi mystisesti pudonnut hartioiden silti leventyessä, ei vaakalukema varsinaisesti yllättänyt. Nuoruusvuosieni pahin pelko oli konkretisoitunut ja olin lipsahtanut painoindeksin ihannearvojen ulkopuolelle reilulla 72 kilolla.

Tiedänhän minä, että painoindeksi on ehkä se typerin tapa mitata ihmisten tarvetta painonkohotukselle tai -pudotukselle, mutta tuntuuhan se silti hivenen epämiellyttävältä olla virallisen laskentakaavan perusteella lievästi ylipainoinen. Siksi olinkin äimistynyt kuullessani, että itseni jo 80-luvulla traumatisoinut painoindeksikaava on vieläkin laajassa käytössä.

150716_4

Vaikkei elopainoni nyt oikeasti minua hetkauttanut suuntaan tai toiseen (olenhan nyt tukevasti kiinni tantereessa, hah!), päätin hakea kovalla työllä rakentamastani massasta hivenen lisää informaatiota. Salillamme tehdään InBody kehon koostumusmittauksia, joten pian jo seisoin kalsarisillani kummallisen mittahärvelin päällä ja odottelin mitä tuleman pitää.

Myönnettäköön, että olin mittaustulosten suhteen hivenen skeptinen, mutta laitteen sylkäisemän printin nähtyäni uskon, että tuloksia voinee hyvinkin tulkita suuntaa antavina. Testin mukaan painoni siis on kuin onkin niukasti normaalin yläpuolella, mutta mikä tärkeämpää, testi kertoo myös mistä painoni koostuu. Ja tämä on juuri se asia, josta pitäisi olla selvillä ennen kuin nimittelee ihmistä ylipainoiseksi.

Alla siis oma testitulokseni:

150716_1Painoa on, mutta niin on lihaakin.

Näiden numeroiden valossa minulle helpoin ja nopein tapa saavuttaa painoindeksin (BMI) mukainen normaalipaino, olisi lakata treenaamasta. Tällä tavalla muutama ”ylimääräiseksi” laskettu nestekilo häviäisi hetkessä tehden lihaksista tyhjät ja sitten olisinkin taas ihannemitoissa. Hullua, eikö?

Ymmärrän, että rajummissa ylipainotapauksissa painoindeksikortin vilauttaminen voi olla hyvinkin herättävä ja toimiva niksi. Mutta toivoisin, että lievissä ”ylipainotapauksissa” painoindeksiä ei tulkittaisi niin pilkuntarkasti, etenkään jos kyse on liikuntaa harrastavasta tai ruumiillista työtä tekevästä ihmisestä, saati sitten nuoresta, joka voi traumatisoitua loppuiäksi.

Sillä oikeastihan painoa tärkeämpää on mistä ihminen koostuu, mitä ihminen tekee, miltä ihmisestä tuntuu ja mihin kaikkeen ihminen pystyy.

 

Väsynyt, mutta onnellinen

/ A. K. Nikkinen / 3 kommenttia

Olen saanut jonkin verran kommentteja siitä, kuinka positiiviselta ja reippaalta olen vaikuttanut tämän kaiken hulluuden keskellä, joten korjattakoon nyt hieman tätä erheellistä käsitystä rajattomista stressinsietokyvyistäni. Todellisuudessa olen nimittäin ollut vuoden ajan paljon, paljon stressaantuneempi kuin mitä blogista voisi päätellä, tai mitä olen edes itse tajunnut.

Ei sitä siinä keskellä katastrofitilannetta edes ymmärtänyt, kuinka väsynyt oli. Kuinka jatkuva huoli huomisesta näkyi jo kasvoillakin ja kuinka kaikki ne melatoniinin voimalla nukutut puolittaiset yöt synkistivät mieltä. On hyvä elää päivä kerrallaan, mutta kun se perustuu sille, ettei huomista uskalla edes ajatella, on vaikea tehdä elämällään mitään. Lopulta seurasin vain sivusta, kun muut elivät elämäänsä ja olin itse jumissa tilassa, jossa en kuulunut mihinkään.

070716_1

Kun kolmisen viikkoa sitten otimme sen ensimmäisen askeleen voiton puolelle, tuntui kuin kivireki olisi pudonnut niskastani ja väsymys vyörynyt päälleni kaikkien valvottujen aamuöiden voimalla. Nyt tuntuukin siltä, kuin voisin vain nukkua vuorokaudet ympäriinsä, ellei välillä pitäisi tehdä vähän töitä ja treenata. Mutta vaikka olenkin hirveän väsynyt, tunnen silti olevani enemmän elossa kuin aikoihin, täynnä toivoa ja onnea. Energia vain on vähissä.

070716_2

Ihminen on varsin pitkäpinnainen kapistus, sellainen, joka stressitilanteissa pysyy jaloillaan ja jokseenkin järjissään yllättävänkin pitkiä aikoja ja vasta kun tilanne on ohi, alkaa väsymys todenteolla iskeä pintaan. Sinänsä hieno tämä tällainen hengissä pysymisen varmistava mekanismi, että romahdetaan vasta kun ollaan selvillä vesillä. Mutta onhan se hivenen nurinkurista, että nyt kun huolet ovat vihdoin hellittämään päin ja voisin ryhtyä elämään, niin tekisi mieli vaan mennä nukkumaan.

Pakkosuorittamisen sijaan on kuitenkin hyvä antaa itselleen aikaa, levätä ja koota taas itsensä koettelemusten jälkeen. Sillä päivä päivältä olo kevenee, ajatus selkenee ja ote elämästä voimistuu, kunnes jaksetaan taas elää täysillä.

Mutta otetaanpa ensin pikku päikkärit.

 

 

 

 

Treenit sairastelun jälkeen

/ A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Te paljon liikkuvat kyllä tiedätte, mitä viikon – saati kuukauden flunssa tekee treeneille. Voi elämänkevät, aivan kuin ei olisi ikinä mitään tehnytkään.

Taisin jo aikaisemminkin mainita seuruettamme riivanneesta, luonnottoman sitkeästä flunssanpirulaisesta. Kun kahden limansekaisen viikon jälkeen vilautin naamaseudun onteloitani lääkärille, hän ilmoitti oitis sekä poski- että otsaonteloiden olevan pullollaan jotain sinne kuulumatonta. Siltä varalta, että kyseessä olisi jokin ureaa tuhdimpi tavara, aloitin antibioottikuurin taudin taltuttamiseksi ja samaan syssyyn ryhdyin hoitelemaan orastavaa keuhkoputkentulehdusta. Kun kolme viikkoa oli kulunut, alkoi oloni selvästi kohentua, mutta sain viiltävän päänsäryn. Vasta kun sairaanhoitaja opasti minut allergialääkkeiden pariin, sain hoidettua tuon viimeisenkin vaivan pois päiväjärjestyksestä. Niin hujahti kuukaudenpäivät sohvan pohjalla lohtuherkkuja mutustellen.

070516_1

Vahvojen, lähinnä oman pään ulkopuolelta kuuluvien järjenäänien vuoksi pysyttelin kiltisti koko sairausajan poissa treeneistä. Lääkärin neuvot liikuntaan palaamisen suhteen olivat yksiselitteiset – niin kauan kun oireet tuntuvat keuhko-osastolla, antibioottikuuri on kesken tai päässä tuntuu painetta, ei treeneihin olisi mitään asiaa. Ja tämänkin jälkeen alku olisi otettava rauhallisesti, askel kerrallaan ja kuulosteltava mikä tuntuu hyvältä.

Kun viimein oloni alkoi tuntua terveeltä enkä enää yskinyt hengästyessä, aloitin liikuntahommat reippaalla kävelylenkillä. Kun kävely ei seuraavaan päivään mennessä aiheuttanut takapakkia toipumiseen, uskaltauduin salille, ja kun ei sekään tuntunut pahalta, lähdin rauhalliselle, kauan kaivatulle hölkälle.

070516_2

Vaikka olo on vihdoin terve ja sillä tavalla treenaaminen tuntuu kyllä hyvältä, niin voi pyhä lehmä kuinka voikaan ihmiskeho olla heikossa hapessa! Painojen nostelu on ensimmäisellä treeniviikolla tuntunut kovasti vieraalta; aivan kuin hermotus olisi täysin nukuksissa ja liikeradat jostain vieraasta lajista. Pientä kehonpainotreeniä tehdessä kävi myös varsin selväksi, että kyllä, hyvä osa lohtuherkuista on tarrannut tiukasti vyötäisille eikä se ainakaan helpota kehon nostelua. Ja ei nyt edes mennä siihen, kuinka paljon jokaiseen lihakseen ensimmäisen treeniviikon jälkeen sattuu!

070516_3

Turhauttaa ja ärsyttää, minä kun olin suunnitellut olevani toukokuun kynnyksellä elämäni vedossa. Mutta toisaalta olen myös kovasti ylpeä siitä, että ehkä ensimmäistä kertaa ikinä maltoin mieleni ja annoin kehoni parantua kaikessa rauhassa ennen treeneihin palaamista. Ja onhan tämä nyt huisin hieno tunne olla taas pitkästä aikaa terve!

Pakko kuitenkin myöntää, että ylpeyttäni hieman himmentää se fakta, että selkärankani lohtuherkkujen suhteen oli yhtä vahva kuin tohvelieläimellä. Huokaus.

Mutta kun ihan varmasti ne viisikymmentä pullaa auttoi toipumisessa!

 

 

 

Maitotesti

/ A. K. Nikkinen / 8 kommenttia

Kirjoitin edellisessä jutussani siitä, kuinka aloin saada maitotuotteista mystisiä vatsavaivoja heti Suomeen muutettuani, vaikka Kaliforniassa maito ei aiheuttanut minulle minkäänlaisia ongelmia. Olen nyt maalaisjärkeillyt syitä äkilliselle maitoherkkyydelleni.

Suomessa tavallinen kaupoissa myytävä maito on sekä pastöroitu (lievä lämpökäsittely, joka tuhoaa maidosta bakteerit) että homogenoitu (rasvan pilkonta). USA:ssa homma on sama, mutta lievän lämpökäsittelyn sijaan kuumennus on rajumpi. Prosessointinsa vuoksi USA:ssa tavallinenkin maito on ilmeisen lähellä laktoositonta maitoa ja oletan, että siihen totuttuani on sietokykyni laktoosiin laskenut enkä maailmalta palattuani enää siedä suomalaista maitoa.

200416_2

Edelliseen juttuuni tulleissa kommenteissa minua kannustettiin kokeilemaan sekä luomumaitoa että suoraan tilalta saatavaa raakamaitoa. Kaasuräjähdystenkin uhalla päätin kokeilla molempia. Ensimmäiseksi kaupasta tarttui mukaani luomutäysmaitoa, joka on pastöroitua, mutta homogenoimatonta. Homogenoimattomuus näkyi maidon pinnalla lillivinä epämääräisinä rasvakokkareina, mutta pienellä ravistuksella nekin tasoittuivat. Tavoistani poiketen join maitoa kaksi suurta lasillista ruoan kanssa ja ryhdyin odottelemaan.

Vaikka Valio ei asiaa myönnäkään eikä asiaa ole muutenkaan aukottomasti todeksi todistettu, on juuri homogenointia syytelty vatsavaivojen aiheuttajaksi useissa tapauksissa. Tämä siksi, että moni itseään laktoosi-intolerantikoksi luullut onkin sietänyt luomumaitoa hyvin, vaikka se sisältääkin laktoosia saman verran kuin tavallinen maito. Näin kävi myös itselleni. En saanut luomumaidosta minkäänlaisia vatsaoireita.

200416_5

Seuraavaksi hain pienen ämpärillisen maitoa suoraan maitotilalta. Vaikka tila ei varsinainen luomutila olekaan, on tankista löytyvä maito sitä todellista lehmänmaitoa, eli nykykielellä kutsuttuna raakamaitoa. Raakamaitoa ei ole pastöroitu eikä homogenoitu, joten kyseessä on melkoisen ehta tavara.

200416_4

Vaikka en suuresti maidon mausta välitäkään, niin voi taivaanvallat kuinka hyvää raakamaito on! Sen lisäksi, että join maitoa sellaisenaan heti muutaman lasillisen, valmistimme siitä myös maailman parasta pannukakkua, joten ilmassa oli varsin otolliset eväät vuosituhannen vatsakivulle. Pannukakun aiheuttamaa perusähkyä lukuunottamatta ei mitään dramaattista kuitenkaan tapahtunut. Ei vatsanväänteitä. Ei pierun pierua.

200416_3

Omalla kohdallani on siis todistettu, että elimistöni kyllä sietää maitoa, kunhan sitä ei ole yliprosessoitu. Jos pitäisi valita vielä tavallista kaupan maitoakin enemmän prosessoidun hylamaidon ja luonnollisemman luomumaidon väliltä, niin valitsen kyllä luomumaidon. Ja jos pitää valita luomumaidon ja suoraan tilalta saatavan prosessoimattoman raakamaidon väliltä, niin tämäkin valinta on helppo.

Raakamaitoa, kiitos. Kaikkine luonnollisine rasvoineen ja bakteereineen päivineen.