Kodin sydän

/ A. K. Nikkinen / 8 kommenttia

Uudessa kodissamme on muutamia sellaisia hienouksia, joista ei Kaliforniassa voinut edes haaveilla. Yksi näistä on keittiötä ja ruokailutilaa hallitseva leivinuuni. Käydessämme katsomassa taloa ensimmäistä kertaa, saatoin jo nähdä sieluni silmin keski-ikäistyvän minäni puuhaamassa leivinuunin äärellä huivi hiuksien suojaksi sidottuna.

080916_1

Sen lisäksi, että ison omakotitalon lämmitys pelkän sähkön voimin olisi näillä leveyksillä tuhottoman kallista ja leivinuunia lämmittämällä voi säästää sievoisen summan, uskon leivinuunin mullistavan ruoanlaiton täysin, leivonnasta nyt puhumattakaan. Ja onhan siinä ihan oma tunnelmansakin, kun aloittaa aamun leivinuunia lämmittämällä. Joten kyllä, ainakin toistaiseksi olen asiasta kovastikin innostunut.

080916_2

Olen aina ollut suuri haudutettujen ruokien ystävä, ja usein haudutus onkin se ainoa tapa saada lihasta nirsoille makunystyröilleni riittävän mureaa. En siis malttanut odottaa montaakaan päivää, kun jo kokeilin leivinuunia ensimmäisen kerran. Lämpötilan pudottua uunissa alle 200 asteen, lykkäsin kokonaisen broilerin padassa uuniin ja ristin sormeni. Kun useita tunteja myöhemmin palasin salilta vatsa nälästä vääntelehtien, odotti minua uunin syövereissä ehkä murein koskaan valmistamani kana. Olipa helppoa! Ja mikä parasta, ruoka valmistui talon ollessa tyhjillään.

080916_3

Muuntautuminen todelliseksi emännäksi on siis alkanut. Tuskin maltan odottaa, että pääsen paistamaan uunissa ensimmäiset karjalanpiirakat ja ruisleivät, sillä täytyyhän siinä jotain eroa olla, että suorittaako paistamisen kaasu- vai leivinuunissa. Ja veikkaanpa, että riisipuuroakin on syöty jouluun mennessä aina kyllästymiseen saakka.

080916_4

Teknisesti minulla on leivinuunin lämmitykseen ja käyttöön melko hyvä ohjeistus, mutta kaikki vinkit siinä kokkaamiseen ovat nyt enemmän kuin tervetulleita! Mikä on lempiruokasi leivinuunissa valmistettuna? Onko tiedossasi kylän vanhempien erityisiä paistoniksejä? Pitäisikö minun tietää jotain muuta, mitä?

 

 

Ja sitten on hetkiä, jolloin sydän on särkyä

/ A. K. Nikkinen / 22 kommenttia

Tovin koivuista putoavia lehtiä ikkunan läpi katseltuani, oli pakko myöntää, että syksy on tullut, vaikka auringossa vielä t-paidassa tarkenisikin. Oli aika tarttua ensimmäistä kertaa tänä vuonna haravan varteen ja ryhtyä siivoamaan syksyn jälkiä pihamaalta.

060916_1

Tonttia reunustavan pensasaidan alustaa putsatessani, kulki aidan takaa kaksi kikattavaa pikkutyttöä sateenvarjoineen. Ihmeteltyäni sateenvarjojen merkitystä tällaisena kauniina syyspäivänä, kertoivat he leikkivänsä vesisadetta nyt kun ei oikeasti sada, tietysti.

Kysyttyään olemmeko juuri muuttaneet ja vastattuani myöntävästi, he tiedustelivat onko meillä lapsia.
– Ei ole, vastasin. – Asumme tässä aivan kahden.
Toinen tytöistä käänsi katseensa maahan ja töni jalallaan pikkukiviä. – Mutta teillä olisi monta lastenhuonettakin.

Sillä hetkellä oli sydän vähän särkyä. Seisoin suuren talon pihamaalla harava kädessä ja tunsin hetkellisesti kai yhtä suurta pettymystä kuin ne uuden leikkikaverin toivossa olleet pikkutytötkin.

Vaikka lapsettomuus tähän saakka on oma valinta ollutkin, tulee toisinaan hetkiä, jolloin tuo valinta kouraiseen sydänalasta. Että miksei minulle koskaan ole tullut sitä tunnetta, että nyt. Miksei minun elämääni ole koskaan sitä pientä sopinut? Ja vaikka kuinka kovasti olen halunnut haluta, niin se ei vaan ole riittänyt. Väkisinkin sitä katsoo itseensä ja miettii, että mikäköhän se minussa on vialla.

***

Pikkutytöt säikähtävät kirjavista paidoista kiinnostunutta ampiaista ja juoksevat kiljuen karkuun sateenvarjot keikkuen. Arvaan, että hetkellinen pettymys unohtunee viimeistään siinä kolmannen askeleen kohdalla uusia seikkailuja kohti viilettäessä.

 

 

Kotona

/ A. K. Nikkinen / 12 kommenttia

Täällä sitä vihdoin ollaan, uusissa maisemissa Kiimingissä, missä porot, eskimot ja jääkarhut ovat vain kivenheiton päässä ja missä jouluunkin on aikaa pari kuukautta vähemmän kuin muualla.

Muutosta ja muutoksesta on nyt kulunut muutama päivä ja matkalaukkujen sisältö on vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen purettu vaatekaappeihin. Aika voittajafiilinki kuulkaa!

010916_1

Mutta olenpa tässä matkalaukkujen purkamisen lisäksi ehtinyt tehdä jo muutakin, kuten:

  • Ottanut muumimukikokoelmani pois muuttolaatikosta ja asettanut sen nätisti kaappiin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
  • Kasannut tori.fi:stä ostamani parisängyn tuhannenp*llunpäreistä yhdeksi kappaleeksi ilman kasausohjeita.
  • Saunonut aina-valmiissa-saunassa päivittäin.
  • Rynnännyt siitä perhanan saunasta puolialastomana ulko-ovelle kuvitellen, että ovikellon soittaja olisi siippani, pahoitellut tämän jälkeen postimiehelle vaatteettomuuttani ja ilahduksensa havaittuani saanut vain vaivoin pidettyä postimiehestä ja sen lapsista kertovan hauskan jutun itselläni.
  • Luonut kontaktia paikallisiin tervehtimällä vastaantulijaa, joka alkuhämmennyksen jälkeen vastasi kyllä tervehdykseeni, mutta joka todennäköisesti kertoi kotona nähneensä kännisen muukalaisen pyörimässä ihan tässä kotikulmilla keskellä päivää.
  • Käynyt ilmoittautumassa toiselle kylän kuntosaleista, luonut lisää kontakteja paikallisten kanssa ja unohtanut treenata.
  • Tajunnut informaatiota vaihtaessani, ettei Oulun alkuperäiskieli olekaan samanlaista kuin reilut 100 kilometriä etelämpänä, ja ettei vika välttämättä olekaan aina älyssäni kun en ymmärrä mitä minulle sanotaan.
  • Katsellut villasukat ja pitkät kalsarit jalassa Facebookista, kuinka etelä-Suomessa hengaillaan vielä t-paidassa.

Mutta juu, kyllä täällä jotain kotiutumisen tapaista on jo ilmassa, vaikka muuttokuormaa odottava talo vielä ammottaakin tyhjyyttään ja olen muutenkin vielä hivenen (paljon) pihalla kaikesta. Mutta hei, ainakin meillä on nyt koti!

 

Kurssisyksy

/ A. K. Nikkinen / 3 kommenttia

Vaikka en tykkääkään puhua syksystä elokuussa, niin yksi varmoista lähestyvän syksyn merkeistä on kansalaisopistojen kurssien alkaminen. Siksipä pikaisena muistutuksena kaikille, että ilmoittautuminen syksyn kursseille on käynnissä nyt (toki pieniä paikkakuntakohtaisia erojakin voi olla)!

Itsehän löysin Oulu-opiston tarjonnasta jumppapaketin, johon kuuluu yli 60 viikottaista liikuntatuntia ympäri Oulun, sisältäen mm. erilaisia joogatunteja, jumppatunteja, kehonpainotreenejä sekä kahvakuulailua. Lisäksi ilmoittautunen englannintunneille pitääkseni yllä kovalla työllä päähäni taottua kielitaitoa.

170816_1Täysin aiheeseen liittymätön otos, mutta pakko oli ottaa kuva, kun meillä Äänekoskella paistoi tänään aurinko! Jee!

 

Jos siis olet haaveillut keramiikkatöiden teosta, uuden kielen opiskelusta, lapsuuden soittoharrastuksen elvyttämisestä tai vaikkapa teatterilavalle nousemisesta, kurkkaa asuinpaikkasi kansalais- tai työväenopiston kurssitarjontaa! Varoituksena tosin, että etenkin käsityö- ja erilaiset taidekurssit täyttyvät huisin nopeasti!

Mites on, kuuluuko sinun syksyysi kansalaisopiston kurssi tai pari?

 

 

Ehtaa lasitavaraa

/ A. K. Nikkinen / 5 kommenttia

En voi sanoa, että olisin aikaisemmin ollut erityisen viehättynyt lasiesineistä, sillä lasi elementtinä oli mielestäni kova, kylmä ja hivenen elotonkin. Tämän vuoksi katseeni tapasi ennen kääntyä lähinnä vain puu- ja keramiikkaesineiden kohdalla, jotka huokuivat enemmän sellaista lämmintä tunnelmaa, jollaista tahdoin kotonakin olevan.

Sattuipa sitten niin, että tutustuin Kaliforniassa pariskuntaan, joilla oli takapihallaan täysin varusteltu lasistudio. Useampana iltana lasinpuhallustouhujaan seurattuani, aloin pikkuhiljaa syttyä lasiesineiden kauneudelle. Oli vaikea ylläpitää mielikuvaa kylmästä ja elottomasta materiaalista, kun katseli puhallusputken päässä liikehtivää tulikuumaa lasimassaa, joka pikkuhiljaa, vaihe kerrallaan, muuttui kohti toivotunlaista, uniikkia lasiesinettä.

150816_3

Nyt kun silmäni ovat viimein auenneet, olen kierrellyt kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä löytöjen toivossa aivan uudenlainen pilke silmäkulmassa. Viime viikolla, ostettuani ensin setin Sarpanevan Iittalalle suunnittelemia 60-luvun juomalaseja, näin kirppispöydän takaosaan kätketyn massiivisen lasimaljakon.

150816_1

Hetken tuota lähes kahden kilon painoista lasikäikälettä käänneltyäni, totesin sen olevan Sarpanevan suunnittelema ja signeeraama Nardus vuodelta -68. Vaikkei tuo taidelasiksi luokiteltava maljakko useiden satasien arvoinen löytö vielä ollutkaan, niin koen sen itse varsin hyväksi löydöksi massiivisen kokonsa ja kauniin ulkomuotonsa vuoksi. Ja onhan se hivenen nurinkurista, että maksoin pian 50 vuotta täyttävästä kotimaisesta taide-esineestä vähemmän, kuin maksaisin muutaman vuoden vanhasta, Thaimaassa valmistetusta muumimukista.

150816_2

Mites on, löytyykö teiltä muilta maitolasia ihmeempää lasitavaraa kotoa?