Ruoka & ravinto

Laittomat munat

/ A. K. Nikkinen / 16 kommenttia

Näin keväisin sitä aina pysähtyy ihmettelemään, että kuinka sitä onkaan selvinnyt hengissä jo kolmestakymmenestäkahdesta eletystä pääsiäisestä. Nopeasti laskettuna olen nimittäin popsinut elämäni aikana pitkälti toistasataa Kinder-munaa. Ja että mitäkö siitä sitten? No sitä vaan, että amerikkalaisten viranomaisten mielestä Kinder-munat ovat niin vaarallisia, että ne ovat kiellettyjä koko USA:ssa.

Kielto juontaa juurensa aina vuoteen 1938 saakka, jolloin USA:ssa kiellettiin karkkien ja lelujen kytkykaupat. Nykyisin laki on kuitenkin höllääntynyt jo sen verran, että karkin ja lelun kytkykauppaa saa olla, kunhan lelut ovat turvallisia kaikenikäisille lapsille. Kinder-muniin on kuitenkin pienten osiensa vuoksi asetettu kolmen vuoden ikäraja ja näin ollen ne ovat sekä laittomia että vaarallisia.

Munanhimo on kuitenkin amerikkalaisilla kova, sillä onhan Kinder suklaineen ja kivoine leluineen jotain aivan muuta kuin maassa muutoin olisi tarjolla. Salakuljetettujen Kinder-munien takavarikointiluvut ovatkin hurjaa luettavaa; tulli- ja rajaviranomaiset takavarikoivat laittomia Kinder-munia vuosittain noin 25 000 kpl. Pelkkä munan luovutus valtiolle ei kuitenkaan vielä riitä. Laittoman Kinder-munan salakuljettamisesta kun voi saada sakkoa peräti 2500 taalaa per muna.

Oikeasti.

Sakkojen määrästä onnellisen tietämättömänä rahtasin Australiasta tuliaisina peräti kolme laitonta munaa amerikan maalle. Periaatteessa olisin siis saattanut tempauksellani saada jopa 7500 taalan sakot. Täytynee ennen jutun julkaisua hankkiutua munista eroon, ettei vaan tieto laittomasta tavarasta kiiri viranomaisten korviin. Voin jo sieluni silmin nähdä paikallislehden kohuotsikot: ”Ulkomaalaistaustainen nainen syyllistyi törkeään salakuljetukseen. Kotietsinnässä löytyi kolme laitonta pääsiäismunaa”.

ps. Paljonkohan noista Kindereistä kannattaisi pyytää katukaupassa?

Amerikkalaisia protskupannareita ja nakuilua

/ A. K. Nikkinen / 8 kommenttia

Koska viime viikkoinen leuanvetoa ja nakuilua -postaus saavutti niinkin suuren kansansuosion, sekä kotona että blogissa, päätin jatkossa tehdä enemmänkin asioita alasti, niin kuin esimerkiksi aamiaispannukakkuja. Että juu, viime viikonloppuna vatkaimen varressa riehui aidosti alaston kokki.

Mutta mennäänpä itse asiaan, nyt kun olen saanut jakamattoman huomionne ja otsikon ansiosta juttu nousee todennäköisesti koko internetin luetuimmaksi pannukakkuohjeeksi. Eli ne proteiinipannukakut, joiden reseptiä minulta on aina välillä tiedusteltu. Ohje on alunperin jalostettu tästä tavallisten amerikkalaisten aamiaispannareiden ohjeesta ja osoittautui niin toimivaksi, ettemme sen koomin ole enää tavallisia pannareita tehneet. Minulla on nimittäin aamiaisen suhteen sellainen vaatimus, että tarvitsen reilun satsin proteiinia, tai muuten nälkä yllättää nopeammin kuin olen ehtinyt ruokapöydästä nousta.

Nämä pannukakut sisältävät oikeastaan kaksi salaista ainesosaa; proteiinijauhoa ja kananmunanvalkuaisia. Proteiinijauhoksi olemme valinneet tuollaista ehkä vähän höpöhöpö-brändiä, joka toimii monia hifimpiä protskujauhoja paremmin leivontahommissa. Toisekseen jos proteiinijauhe on kakkutaikinan makuista, ei pannukakuistakaan voi tulla kovin pahoja. Jos reseptissä on joku vinksallaan, sysään vastuun reseptin kehittäjälle ja taloutemme pääpannukakkuvastaavalle, miehelleni. Meikäläinen kun kelpaa näissä hommissa yleensä vaan munanvatkaushommiin. Alasti.

Amerikkalaiset proteiinipannukakut

2 dl kaurahiutaleita (tai 1 dl kaura- ja 1 dl ohrahiutaleita)
1 dl vehnäjauhoja (tai 0,5 dl kookosjauhoa)
0,75 dl proteiinijauhoa
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3,5-4 dl piimää (kookosjauhon kanssa saattaa mennä hitusen enemmän)
2 keltuaista
2 rkl oliiviöljyä
6 munanvalkuaista

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.

2. Lisää sekaan piimä, keltuaiset ja oliiviöljy.

Ennen valkuaisvaahdon lisäämistä taikinan pitäisi näyttää suunnilleen tältä.

3. Vatkaa kananmunanvalkuaiset kovahkoksi vaahdoksi (alastomuus saattaa nopeasti ajateltuna nopeuttaa prosessia) ja sekoita taikinan sekaan.

4. Paista kookosöljyssä.

5. Syö. Maistuu parhaalta nutellan, banaanin, mustikoiden ja kermavaahdon kera!

Amerikan dieettiherkkuja

/ A. K. Nikkinen / 20 kommenttia

Terkkuja vaan täältä keittiövaakojen, mitta-astioiden ja kalorilaskureiden ääreltä! Hiipuneen painonpudotustahdin vuoksi suupalat ovat nyt entistä tiukemmassa tarkkailussa kahden hengen taloutemme kummallakin osapuolella. Kun mies kärvistelee tällä hetkellä lähes tyystin ilman hiilihydraatteja, vetelen itse vielä ihan kohtuullisia annoksia riisiä sekä kaurapuuroa. Mutta niin, vaikka omassa ruokavaliossani hiilihydraatit ovatkin vielä olennaisessa roolissa, olen joutunut karsimaan ruokavaliostani pois turhia sokereita. Eli heippa vaan suklaat, karkit, leivonnaiset ja nutellat.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin kurja! Amerikan ruokainsinööri on nimittäin kehittänyt dieettaajalle yhtä sun toista suussa sulavaa äärimmäisen hädän hetkelle. Eli kerrotaanpa tuoreista löydöksistä hieman enemmän…

Nuts ’n more – lisäproteiinilla terästetyt maitosuklaa-, valkosuklaa- sekä toffee -pähkinälevitteet

Minulla kesti pitkään ennen kuin maapähkinävoi ilmestyi ruokaympyrääni. Herätyksen jälkeen maapähkinävoi onkin sitten löytänyt tiensä niin leivän päälle, kaurapuuron silmäksi, proteiinipirtelöön kuin ihan vaan lusikalla suoraan purnukasta nautittavaksi. Näin dieetin aikana maapähkinävoin ravintoarvot ovat kuitenkin osoittautuneet hieman konstikkaiksi rasvamäärään suhteutetun proteiinipitoisuutensa vuoksi.

Tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu, kun mies bongasi lisäravinnekaupan hyllystä Nuts ’n moret, joihin on lisätty erikseen heraproteiinilla. Kahdessa ruokalusikallisessa levitettä on 10 g rasvaa, 11 grammaa hiilihydraattia (joista 1 g sokeria) sekä peräti 12 g proteiinia. Oi nam, melkeinpä herkumpaa kuin silkka maapähkinävoi.

Walden Farms – kaloriton pähkinäsuklaalevite

Sitten tämä toinen, Instagramin puolellakin kysymyksiä herättänyt ihmeherkku. Päivänä eräänä bongasin kaupan hyllystä kalorittoman pähkinäsuklaalevitteen, jota oli tietysti pakko päästä testaamaan protskupannareiden päällä nutellan sijasta. Tökötin maistaminen paljaaltaan oli huono idea, sillä maku oli kaikkea muuta kuin luonnollinen. Pannukakun tai vaikkapa banaaniviipaleen päällä levite kuitenkin ajaa asiansa. Jos ei maku nyt nutellan veroinen ole, niin vähän sinne päin kuitenkin.

Mutta mitä ihmettä purkin sisältö sitten on, jos ei siihen ole kätkettynä kalorin kaloria? Vilkaisu tuoteselosteeseen kertoo, että töhnän valmistuksessa on käytetty pääasiassa vettä, kasviskuituja, rasvatonta kaakaojauhetta sekä kaakao- ja pähkinäesansseja. Koska ruokavalioni on muutoin melko puhdas ylimääräisistä lisäaineista, uskon tämän purnukan jäävän viimeiseksi laatuaan. Mutta ennen kuin purnukka on tyhjä, aion nauttia levitettä viikonloppujen pannukakku-aamupalalla silläkin uhalla, että silmäni alkavat kiilua pimeässä, maksani räjähtää ja kuollut ruhoni ei pala edes krematorion uunissa.

Kokeilukeittiössämme on kyllä muutenkin miehen toimesta testattu kaikenlaisia kotitekoisia herkkuja makeannälän karkoittamiseksi. Ensimmäinen kokeilu oli avocadosta tehty suklaamousse, joka oli makunsa puolesta täysi fiasko. Sen sijaan paremmat pisteet testissä sai lähestulkoon hiilihydraatiton mansikkakakku, jonka helpon reseptin voisin tänne blogiinkin rustata sikäli mikäli sellainen jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Onkos sinne Suomeen tullut jotain uusia dieetti-ystävällisiä herkkuja? Tai osaako joku vinkata jotain täältä rapakon takaa?

Amatöörin viinipäiväkirja: Ihan erityinen Pinot Noir

/ A. K. Nikkinen / 4 kommenttia

Niin oli ja meni viikonloppu ja uudenvuodenlupauksen lunastaminen sai taas jatkoa perjantaipullon muodossa. Sillä aikaa, kun itse kävin salilla, oli mies hakenut kaupasta pätkän sisäfilettä ja kreikkalaisen salaatin ainekset. Eipä siis tarvittu paljoakaan houkuttelua punaviinipullon avaamiseksi.

Vaikka pihvi ehkä olisikin huudellut seurakseen hieman tuhdimpaa kaveria, valitsin päänsäryn pelossa hyllystä sen ainoan laiheliinin, Panel Wagon Pinot Noirin. Odotukseni ovat harvoin kovin korkealla pinot noirien suhteen, sillä etenkin niistä halvimmat ovat usein sellaista lirua, että lantratussa mehukatissakin on enemmän potkua. Tällä pullolla oli kuitenkin ihan erityistä tunnearvoa. Sen vuoksi arvelin sen olevan myös erityisen hyvää.

Panel Wagon Pinot -pullomme taustalla on hauska tarina. Viinin tuottaja, omaisuutensa Doobie Brothersin managerina luonut Bruce Cohn on monien muiden rahamiesten tavoin intohimoinen autoharrastaja ja -keräilijä, joka nimeää myös osan viineistään autojensa mukaan. Viitisen vuotta sitten hänen ja mieheni tiet kohtasivat, kun mieheni osti harrasteautoonsa moottorin yhdestä Brucen autoista. Moottorikauppojen kylkiäisinä hän järjesti meille viinimaistajaiset sekä kierroksen tiluksilla ja pakkasi mukaamme vielä kassillisen tilan viinejä sekä monissa kotikuvissanikin vilahtaneen aidon viinitynnyrin (tyhjänä, ikävä kyllä).

Lahjakassista löytyneistä, verrattaen pieniä määriä tuotetuista viineistä en tähän päivään mennessä ole raaskinut avata kuin kaksi pulloa, yhden valkoviinin ja nyt tämän pinot noirin. Siinä viiniä siemaillessani ja etikettiä silmäillessäni minä yht’äkkiä tajusin, että se ostamamme moottori oli peräisin etiketissä komeilevasta autosta!

Mutta se autoista ja moottoreista, siirrytäänpä siihen viiniin.

Panel Wagon Pinot

B.R. Cohn Winery, Panel Wagon Pinot, Sonoma, Kalifornia

Hinta-kolahdussuhde: ~$24 (tai mitä moottori nyt maksaa…), vol. 14.1%, eli mieluummin fiilistelyyn kuin ryypiskelyyn.
Väri: Aiheuttaa keskivaikeita tahroja.
Tilaisuuden teema: Olkapäätreenin jälkeisen energiavajauksen ja repeytyneiden lihassyiden korjaaminen.
Aromi: Keveydestään huolimatta ei tarvinnut huljutella, ei ryystää, ei purskutella, ei lipoa kielellä, ei juoda käsillä seisten ja päätään pöydän reunaan hakaten mausta kiinni päästäkseen.
Paritus: Sen verran tästä viinistä löytyi munaa, että pihvin kanssa olisi vielä menetellytkin, mutta siihen kreikkalaiseen salaattiin ei enää potku riittänyt. Tyrkkäsin siis lasin suosiolla sivummalle odottelemaan aterian päättymistä. Ja jessus sentään, jälkkäriksi otetun suklaan kanssa avautui kolmas ulottuvuus, taivaan portit ja… no, toinen suklaalevy.
Päänsärky (asteikko 1-5): Ehdoton ykkönen. Tällä viinillä saattaisi periaatteessa edetä aina rehelliseen krapulaan saakka.
Jäikö pullosta? Miehen jätettyä viinimaistelut välistä, päädyin tyhjentämään pulloa itsekseni. Niin harjaantunut en kuitenkaan vielä ole, että kykenisin juomaan yksin koko pullollisen, joten jätin leikin kesken vajaan kolmen lasin jälkeen.
Yhteenveto: Liekö pullon tarinalla ollut tuloksen kanssa jotain tekemistä, mutta minusta tässä oli enemmän sielua kuin monessa muussa tuhdimmassa viinissä. Lisäpisteitä viini sai siitä, ettei yön pullossa tyhjiön kaverina vietettyäkään muuttunut kitkeräksi. Mainittakoon vielä, että viini toimi keveästä olemuksestaan huolimatta treenin päälle kuin metrinen leka ja nukahdin sohvatuoliin asentoon, johon en oikeastaan tiennyt edes taipuvani.
Ostaisinko uudelleen: Varmastikin ostaisin, mutta eipä taida ihan helposti kaupoista löytyä.

Pitää syödä, että jaksaa

/ A. K. Nikkinen / 4 kommenttia

Joku saattaa vielä muistaakin, kuinka viime keväänä hieman epäonnistuneen dieetin päätteeksi uhosin opettelevani syömään enemmän. Ihan huvikseni en kuitenkaan soppakulhojen äärelle halunnut hakeutua entistä useammin, vaan tavoitteeni oli opettaa keho käyttämään enemmän energiaa hyväkseen, syödä suunnilleen kulutukseni verran ja näin varmistella mahdollisen seuraavan dieetin onnistumista.

Kun sitten kesä koitti, tuli elämään tärkeämpää tavoiteltavaa kuin tulevaisuuden dieetit. Loppukesästä diagnosoitu uupumus teki riittävästä ravinnonsaannista tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta, josta tuli prioriteetti numero yksi. Samalla kun ryhdyin eliminoimaan ylimääräisiä stressitekijöitä pääni sisältä, halusin helpottaa koko kehon stressitilaa. Ja koska liikun paljon, halusin varmistaa, ettei kehoni tarvitse palautua kaikesta rasituksesta liian köykäisin eväin. Niinpä syksyn tullen löysäsin vyötä ja otin tukevan otteen jääkaapin ovenkahvasta.

AamupuuroAamu alkaa 1,5 annoksella kaurapuuroa, jonka sekaan on sotkettu kakkutaikinan(!!) makuista proteiinijauhoa. Päälle vielä kasa raejuustoa ja mustikoita niin nälkä pysyy loitolla!

 

Miten tämä sitten näkyy ulospäin? Ryhdyin lisäämään pöperön määrää pikkuhiljaa. Koska aloitin salitreenit uudelleen kesätauon jälkeen ja tämän lisäksi ajelin maantiepyörällä, ei lisääntynyt ravinto näkynyt ulkomuodossa kovinkaan paljon. Parin kuukauden jälkeen alkoi salin peilissä näkyä muutoksia, pumppi oli rehdimpi ja kesän aikana kuivahtanut olemus huomattavasti ryhdikkäämpi. Vasta, kun polven hajoaminen pakotti luopumaan pyöräilystä ja rajoitti muutenkin kaikkea aerobista liikuntaa, alkoi vartalooni kerääntyä selvemmin ylimääräistä. Alkupaniikin hälvettyä päätin kuitenkin jatkaa samalla ruokavaliolla, vaikka aerobisen liikunnan vähenemisen myötä kulutukseni olikin pienentynyt.

Nyt takana on pian viisi kuukautta ruoka-aikaan kotona olemista. Edelleenkin tuntuu siltä, kuin söisin jatkuvasti, mutta syyllisyydentunne riisivuorta lautaselle kauhoessa on kadonnut, samoin sitä seurannut ähky. Itse asiassa minusta tuntuu siltä, että kehoni käsittelee ruokamäärää nykyisin jo varsin tehokkaasti, kunhan pysyttelen kohtuullisen puhtaassa ruoassa. Joulun aikaan oikean ruoan korvaaminen herkuilla kostautui välittömästi ja vaikka energiateknisesti en syönytkään yli tarpeiden, tarttuivat jouluherkut lanteille ihan eri tavalla kuin normaali pöperö. Muutoin rasvan kertyminen tuntuisi kyllä pysähtyneen.

Mikä on muuttunut? Se tärkein, henkinen hyvinvointini, on parantunut kesästä huomattavasti. Jos ei nyt kaikki kunnia, niin osa ainakin osa siitä kuuluu riittävälle ravinnonsaannille ja täten koko kehon stressitason laskemiselle. Vaikkei viidessä kuukaudessa vielä salilla saadakaan ihmeitä aikaiseksi, voisin väittää, että lihaksissakin on tapahtunut ainakin pientä ulkoista kehitystä. Voiman lisääntymistä ei sen sijaan tarvitse edes arvuutella – ounastelen rikkovani vanhan, 70 kilon penkkiennätyksen ihan lähiaikoina.

Miltä nyt tuntuu? Vaikka olo onkin energisempi ja vahvempi, on pakko myöntää, että riippuen ihan päivästä, minua häiritsee enemmän tai vähemmän tuo vyötärölle ilmestynyt vatsamakkara. Vaa’alle en ole mennyt vieläkään, vaikka vaa’an vastainen kampanjani onkin jo päättynyt. Epäilen kuitenkin lisäkiloja tulleen kesästä ehkä neljä, eli olisiko painoni siellä seitsemänkymmenen tietämillä, tiedä häntä. Mahdun joka tapauksessa vanhoihin vaatteisiini, mutta en voi sanoa, että tuntisin niissä oloani erityisen mukavaksi.

Nyt kun pääni on jokseenkin järjestyksessä ja kropan aineenvaihduntakin toimii taas, olen ryhtynyt haaveilemaan uudesta dieettikokeilusta vielä kevään aikana. Minua nimittäin kiinnostaisi päästä eroon tuosta vyötärön lisäpainosta, joka vaikeuttaa leukojen vetämistä entisestään. Dieetin aika ei kuitenkaan ole vielä, sillä ensin täytyy rikkoa ennätyksiä salilla ja saada polvi (ja keuhkoputkentulehdus) parantumaan. Tiedä vaikka, jos makkara alkaisi sulaa ihan itsestään, kunhan taas pääsen juoksemaan ja pyöräilemään.

Sitä odotellessa taidan ottaa vähän välipalaa ja lähteä kyykkäämään. Voikaa, liikkukaa ja syökää hyvin, ihmiset!